sunnuntai 9. joulukuuta 2012

joulukuun yhdeksäs~

Sisustukselliset jutut on nyt jäänyt tekemättä ja näyttämättä. On ollut niin paljon kaikkea kivaa. Tosin jos olisin tiennyt että koti täyttyy ystävistä kumpaisenakin päivänä viikonlopusta, olisin ehkä voinut vähän enemmän panostaa sisustukseen, siivoukseen ja tarjottavaan puoleen. Että kiitos vain ystävät kun kävitte ja anteeksi sotkut (mm. lukuisat joulutavaroita sisältävät laatikot ja pussukat keskellä lattiaa..) Niin ja tuota noin, ajattelin kokeilla tuolla facebookin puolella höttiäisen höpötelmien sivustoa. Se on aukastu, lisäilty kuvia ja jonkin verran sinne on jo tullut tykkääjiä. Ainoo vaan että pitää vielä tutustua kaikkiin ihmeellisyyksiin mitä se tuo tullesaan, ettei ihan puutaheinää mene tekemään (esim luoda asiasta mainosta "mainoksesi on kohta valmis" KÄÄÄK). No joka tapauksessa, linkki tulee oletettavasti tuohon sivupalkkiin jossain vaiheessa ja voittehan te käydä etsiskelemässä sieltä että löytyykö minua. :) Nimi on varmaan entuudestaan tuttu. :) Tänä aamuna tiesin että lunta on satanut, sillä aamulla kuului pitkin kylää lumiaurojen äänet. Kurkistin ulos viimein, laiskan herätyksen jälkeen niin luntahan oli tosiaan tullut koko yön. Jipii jee juhuuu.. Ihan mahtava juttu, pidän!!! Pääsin kunnon lumitöihin. Tosin, en kauaa kerinnyt riehua ulkosalla kun mulle tuli pelastajat Ee, Nii ja papparainen lingon kanssa. Takapihalle tein polkuja sinne tänne. Tänä vuonnahan tuli yksi uusi polku, nimittäin kasvihuoneelle. Ompas kivaa. Vielä 'kivempaa' oli se että jäin lukkojen taakse takapihalle. Tai en lukkojen taakse, mutta vanhat ovet tuppaa reagoimaan lämpötilavaihteluista jne niin se meni niin kiinni etten saanu sitä enää auki. Onneksi mul oli puhelin taskussa että sain soitettua sisälle paremmalle puoliskolle että "TUU AUKASEEN OVI". Vähän kummissaan sieltä tultiin, potkastiin ovi auki ja kysyttiin että mikset kiertäny sivupihalta. Heh, kuka ny tekee ylimääräisiä jälkiä polun viereen, ku just on kaiken saanu nätiks! Että sillee..



On se hyvä että pikkuset lumiauraajat pitää huolta että meidänkin pihalla käydään.

Nyt takaisin ulos. Makia ilima. Mukavaa toista adventtisunnuntaita.

6 kommenttia:

  1. Minä tunnen nuo lumiauraajat! <3
    -SerkkuUssu-

    VastaaPoista
  2. Onneks määki tunnen. <3 Parhaista parhaimmat auraajat. hihih* Yksi kökötti rokotiilipipo päässään raktorin hytissä eikä hievahtanutkaan. Toinen pomppi raktrorista innosaan ja kävi näyttään mistä mun pitää lookata ite ja mistä ei. Pitäis noitten palkollistenki kuskien ottaa vähä mallia näistä pienistä plus papparaisesta. Hihih*

    VastaaPoista
  3. Voi on tätä oottettukki, että pääsee lumihommiin.. :)

    VastaaPoista
  4. Sen on kyllä huomannu... Lunta sateli ensimmäisen kerran ja ennen ku maa oli ees valkee siellä jo pihaa lookattiin!:) Heh*

    VastaaPoista
  5. :D Joskus se naisen järki menee vähän eri lailla kun miehen :)
    En mäkään olis halunnu rikkoa kaunista hankea ;)

    VastaaPoista
  6. Vielä täällä mietinnässä (siis minä mietin) että tekisinkö johonkin polun mihin kasaisin lumikasaa pitkin talvea. Siitä sais tehtyä sitten pienen pulkkamäkipaikan... :)

    VastaaPoista