maanantai 30. syyskuuta 2013

Stailaus nuoren parin kotona

Stailasin alkukesästä ystävien, nuoren parin kotia. :) Toiveena pariskunnalla oli saada kotiin yhtenäistä, tyylikästä ja tunnelmallista ilmettä. Lisäksi haluttiin hohdokkuutta ja kimallusta. Keskusteltuamme hetken, tulimme siihen tulokseen että tekstiilejä ja valaisimia vaihdetaan. Myös muutaman ongelmakohdan (kuten urheiluvälineet keskellä lattiaa) takia päätimme vaihtaa muutaman huonekalun. Vanhat ylimääräiset huonekalut saimme heti myytyä. Jo olemassa olevat verhot ja matot pistettiin pesuun ja säilytettiin, jotta niitä voi käyttää kun haluaa taas lisää väriä/tyyliä. Talon isäntä aikoi vaihtaa myöhemmin kotiteatterisarjan, joten sovimme että kun sen aika on ja jos on tarvetta, niin voin auttaa tv-tasojen jne etsinnässä. Osa tekstiileistä ja tavaroista löytyi kun hiukan kävi tutkimassa kaappeja, osa on uusia. Valokuvakehyksiä ja tauluja uudistimme kansiosta etsityillä rakkaimpien kuvilla, papereilla/tapeteilla sekä sisustustarroilla. Kylpyhuoneeseen ja wc-tiloihin uudistimme hiukan lisää säilytystilaa, naulakoita, tekstiilejä sekä tauluja. :)

Ennen olohuoneessa.
 Ja jälkeen.
(psst, pointsit talon isännälle. Ruusuja televisiotasolla.)

 Ennen olohuoneesta keittiöön.
 Ja jälkeen.

 Ennen ja jälkeen. Kissa ei tosin pysy kuvanmukaisella paikalla, vaikka se siihen sopisi. :)
 Makuuhuoneessa ennen ja jälkeen.
Toinen kissa oli aina vähän väliä sängynpeitteen alla ja toinen päällä. :)
 Ennen ja jälkeen. Urheiluvälineet piiloon. Urheiluvälineet mahtuivat matalaan Orrbergin
mustanruskeaan penkkiin. Huoneen toiselle seinustalle tuli uusi mustanruskea expedit.
 Luulen ettei kuvat olisivat olleet yhtään niin ihania, ellei nämä linssiludet ois ollu joka kuvassa.
 Takaterassille haluttiin myös selkeyttä ja helppohoitoista. Ennen..
 Ja jälkeen. Ulkoa löytyi vanhoja muurikiviä, näinpä pihaan tuli myös uusi helppohoitoinen penkki.
 

Kuvat ovat otettu itseasiassa kolmella eri kameralla, joten kuvien laatu vaihtelee. Kaiken lisäksi bloggeri näköjään haluaa muuttaa kuvat vielä rakeisemmaksi. Viimeisestä kuvasta huomaa, että kävin katsastamassa tilanteen uuden kameran kanssa. Syksy on tullut ja pariskunta laittoikin oitis pihansa talvikuntoon käytyäni. Lisätkää takkaan tulet ja pari pehmoista vilttiä kaveriksi niin tarkenette. Myös kissakaverit tarkenee, toinen kun oli takanpäältä tarkkailija ja toinen takan edustarkkailija. ;) Iiih. Kiitos että sain olla mukana auttamassa teitä.

Oliko teistä kiva nähdä muidenkin kotien muutoksista? Minusta tätä ainakin oli kiva esitellä myös teille!!:)

Kivaa alkanutta viikkoa!

lauantai 28. syyskuuta 2013

vanhoja kuvia meiltä siksi...





Takkatulen ääressä järjestelyä:
Koko viikon hulinat on tänään karistettu laiskanletkeellä menolla. Enstes käytiin miehen kanssa erävaateostoksilla. Sen jälkeen istuin takkatulen ääressä ja tutkein mitä meidän lipastojen laatikot ovat syöneet. :) Laitoin ylimääräset veks ja säilytettävät järjestelin omiin lokeroihinsa (ihan vähän jäi kesken).

Syksyisen sisustuksen mietintää:
Innostuin katsomaan viime vuoden syyskuun kuvia, miltä meillä silloin mahtoikaan näyttää. Hmmm.. No saimpas inspistä etsiä kangaskaapista vanhoja verhoja, muita tekstiilejä ja tauluja. On muutes avaran näköistä kun napsein kaikki taulut alas seiniltä!?! 

Kamera ja stailaus:
Oman kodin kuvia ei ole tullut otettua tällä viikolla. Olen käynyt katsastaan kameran kanssa kesällä stailaamani kohteen (onko siellä esim jokin asia muuttunut jne). Siitä voisinkin jonain päivänä esitellä teille hiukan ennen ja jälkeen kuvia. Systerinkin luona piipahdin (kameroineni) ja tarkoitus olis heil pienesti stailata jotain piristävää (jotain jäynää jo kehiteltynä). Kaikkein eniten tällä viikolla on tullut otettua luontokuvia, parista eri syystä.. Maisemat ovat tällä hetkellä väriloistokkuudessaan upeita. Luontokuvaus ns kuului kotitehtäviin, aloittamallani valokuvauskurssilla. Haha, huippua. Luontokuvista tulikin mieleen että huomenna kyllä vien puutarhakalusteet talvisäilöön ja haravoin pihaa lehdistä.

Nettiteeveetä ja kaakauta:
Innostuin myös pitkästä aikaa katsomaan netflixiä. Löysin sarjan jota jaksoin seurata ja olla vielä keskellä päivää paikallaan (ihan) hetken. Yleensä vain selaan läpi ohjelmatarjontaa useampaan kertaan ja tulen siihen tulokseen että eiköhän katseluun tarkoitettu aika ole käytetty (pelkällä selauksella). :D Nyt vois lämmittää toisen kupin kaakauta ja mennä hetkeksi takaisin sohvan pohjalle. Naatinnollista rauhoittua sillon tällön.

Toivotukset: 
Oikein kivaa ja tunnelmallista lauantai illan jatkoa. Mitäs tein päivään kuulu tällä kertaa? 

Haha, huumorinkukka mikä postaus!!:)

*iltavilli raakakaakausta.

torstai 26. syyskuuta 2013

makkaranpaistoretkellä

Kävimme eilen todella kivassa paikassa retkellä, makkaranpaistossa. Alueen kummallakin puolella kiemurteli syksyinen joki, jonka virtausta sitten tutkittiin porukalla. :) Itse 'kikkailin' kameran kanssa aina minkäki puun juurella!! Kivassa seurassa aika meni nopsaan ja pienimmillä (vähän isommillaki) alkoi jo uni painaa silmiä. Urheana jaksettiin patikoida vielä pois, vaikka autokyytiäkin olisi ollut tarjolla. <3 Ensi kerralla varaamme aikaa koko päivän ja varaudumme ehdottomasti talvivaatteisiin. Retkellä näimme myös ensimmäiset lumihiutaleet!!










Löytyi taas todella tutustumisen arvoinen retkipaikka.
 
Joko te olette nähneet ensilumen leijailevan?

maanantai 23. syyskuuta 2013

Habitare 2013 - loppusilaus

Viimeiset kuvat Habitaresta, lupaan! Lopussa mun ehdottomat suosikit joita en malttanut jättää pois. Hihih.



 Mun olis pitänyt ehkä loikoilla tällä sohvalla koko viikonlopun. ;)
 ON/OFF  valokatkaisijaa muistuttava pöytävalaisin.

 Tikkurilan osastolle pointsit. Lisäpisteet kuohuviinibaarille. :)



 Omista jämälaudoistahan voiski tehä tämmöisen kasvihuoneen viereen. :)


 Loppuun näät, joihin oisin voinut kuluttaa paljon aikaa ja rahaa. ;)






Okei, täs on ehdoton suosikki koko Habitaresta. Ihanat!!!

Mun habitare tetris kynnet. Toi parempi puolisko sai valita mitä laitetaan.
Habitaressa lippuluukun naishenkilö kehui kynsiäni. Wuhuu, kiitos. :)

Se vaan on niin kun tykkää kuvata, niin kuvaa ja paljon.
Ehkei ihan kaikissa ollut päätä eikä häntää joten,
eiköhän tää nyt ollu tässä!!:D Ens vuonna taas..

Toivottavasti viihdyitte mun matkassa Habitare kierroksella. ;) 

Ja kivaa alkanutta viikkoa. Mä sytytän takkaan tulet ja alan siivoomaan.