Näytetään tekstit, joissa on tunniste materiaalit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste materiaalit. Näytä kaikki tekstit

tiistai 8. elokuuta 2017

Kesämuistoja Vol. 2

Elokuuta jo eletään, joten tässäpä muutama kiva muisto heinäkuulta.


Serkkutyttö pääs ripelle. Meijän Niipe tosin änkesi kuvaan.
Sävy sävyyn ♥
Tuleva futiksen pelaaja, kuulemma. NaaNaa kertoi, että haluaa seurata veljiensä jalanjälkiä.
Heinäkuun tokalla viikolla meidän kylällä vietettiin perinteistä tapahtumaviikkoa ja jokaiselle päivälle oli jotain tarjolla. Mulla oli täällä kotiseutumuseon navetassa näyttely. Toimin myös emäntänä Hannulan talolla ja osallistuin viikolla tietty muihinkin rientoihin. Hienosti meillä maalla väki osallistui moneen.
Niittutalkooporukkaa, tai no ne miehet, koska moni nainen teki pihapiirissä töitä.
Tieltä katsottuna Hannulan Kotiseutumuseon pihapiiriä. Niittutalkooporukka oli just tuvassa syömässä. Tätä kotiseutumuseota vuokrataan myös pieniin juhliin. Hyvällä säällä isompiinkin, koska niin laaja pihapiiri.
Viikon aikana oli erilaisia työpajoja ja luentoja, joista yksi oli tämä luonnon syötävät kasvit.
Tässä kohtaa jo käytiin pihapiirin kasveja läpitte. Tuosta navetasta on myös meidän perheellä historiaa, kun isän isä on ollut mukana rakentamassa sitä, ainakin kivijalkaa. Mä niin tuun vielä selvittään, mitä muuta hän on aikoinaan täällä tehnyt.
 Nappasin luennolla olleesta lehtisestä kuvan, jos tästä olis iloa teillekin.
Meijän Eepe kävi tutustumassa näyttelyyn. ♥ Taustalla näkyy vanhan meijerin esineistöä.
Tottakai meillä oli perinteiset markkinat ko. viikolla. Mein NaaNaa & Niipe makutuomareina.
Vastasin markkinakahvilan toiminnasta. Siitä tuli värikäs perinteisten työasujen innoittamana.
Perinteitä kunnioittaen kahvilassa oli myynnissä myös pepua ja vanhoja reseptivihkoja.
Oman pihan kukkia ja jälleen kerran teema on villiviidakko tai villipiha. Tän yrittäjän heinäkuu oli
semmonen, ettei paljon ole ehtinyt rikkaruohoja nyppiä, joten siinäkö olkoot. Aina pitää ajatella
positiivisesti ja tästäkin seurasi siis jotain tosi ihanaa. Meillä kävi kylässä siili. MUN LEMPPARI.
Kukkakuvan alalaidassa pilkottaa auringonkukat, saas nähdä ehtiikö ne kukkia. Ehtii, ehtii, sanon
minä! Tässähän on vielä elokuu aikaa kaikkien kukkien kukkia. :)

Laitetaan nyt vielä loppuun pieni kirppis maininta, koska olen mukana tässä(kin). Jos vaikka kuleksit täällä päin tänään (Alavieska), niin kurkkaappa Faceen, johon tein erikseen infon asiasta KLIK. Sieltä löytyy lisää kuvia sekä osoitetiedot.



 Elokuulle on taas kaikkea mielenkiintoista tiedossa. Ekan viikonlopun otin ja sairastin, tietty! Mut siitäkin on selvitty hengissä. Hahaa. Lähestyvä syksy saa ajattelemaan uusia tuulia, jotka tosin ovat vielä hiukan avoinna, mutta niistä mahdollisesti lisää, kun sen aika on.

Törmäillään  ♥

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Ystävän inspiroivassa kodissa





Eilen juhlittiin valmistujaisia ja synttäreitä! Onnee ny vielä kerran.
Huhtikuu on tänäkin vuonna se kuukausi, kun melkein kaikki
meistä ystävyksistä juhlii syntymäpäiviään. Okei, vähän
jo maaliskuun puolelta aloitettiin ja toukokuun puolelle jatketaan.
Jos oltais teinejä, niin kuvitteleppa se tunne, tän kuukauden jälkeen.
Huh, onneks ei olla! :D

Hahhahhaaa. No ei muutako inspiroivaa sunnuntain jatkoo!

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Viikonlopun kirppislöydöt

Viikonloput on parhaita, kun voi esimerkiksi kesken siivousten lähteä naapurikylään kirppikselle. Hahhaa. :D
Kiva Antiikki Makasiini kirppis oli jälleen avoinna ja ajattelin että jos ei muuta, niin ihan vaan fiilistelemään.


Pihaan ajaessa nokipannukahvin tuoksu ja tunnelma nuotion ympärillä oli ihana ja sai kyl arkiset ajatukset katoamaan. Tost nyt olisin voinut ostaa, hmmm, esimerkiksi ton vihreen sohvan, ryijyn ja sisältä silinterihatun. Se on kans semmonen, et jos omistaisin, en häpeilis kävellä se päässä kylillä. Luulen kyllä että muu vaatetus vaan vois olla vähän noloo versus.. No joo, onneksi en löytänyt siitä hintaa vieläkään.
Siirrytääs sitte niihin ostoksiin. Astioita. Ylläri!
Mulla oliki sopivasti tätä samaa sarjaa jo entuudestaan. Toi toinen tuli keittiöön ja sanoi että ketä meille on tulossa syömään, niin totesin että ei ketään ja ruokakin puuttuu kokonaan. Kokeilin huvikseni kattausta. Lasien kohdalla leikki jäi kesken, koska saatiin kutsu mun vanhempien tykö syömään. Kerran ruoka ei ollut valmista, niin miksipä ei.
Et se siitä kattauksesta sitten taas. :) Kokoelma kasvaa, joten täytyis varmaan jo vähän laittaa lautasia kiertoon. "Naiset" kuului eilen, kun ystävä tuli kylään, "joko sulla on tarpeeksi lautasia" NOT. Jos kauniita löytyy, niin voiko vastustaa. Esimerkiksi kesäjuhlat, ajatelkaas nyt! Että niin kerta!

Nyt ei muutako väriä ja kauneutta uuteen viikkoon. ♥

Hei, mikäli suunnittelette juhlia, niin kurkatkaa mun yrityksen blogia täältä. Niin ja muutenkin saa kurkkia mun Instatileihin, tänne ja tänne. ♥ :)

keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Alkuvuos kerta heitolla

Helou helou helou!! Hengissä ollaan...

On tapahtunut niin paljon kaikkea jännittävää (ja ei niin jännittävää, mutta ei niistä sen enempää) etten ole tännekään mitään kirjoitellut oikeastaan koko alku vuonna. Nyt kulkaas tehhään semmonen juttu että otetaas alkuvuos kiinni kerta heitolla. Eiks je. Olihan tuota kertynyt kuvia näköjään vaikka kuin, mutta kukaan ei jaksais selata loppuun asti jos kaikki tänne laittaisin, joten yritin tiivistää kaiken, ehkä mieleen painuvimmat muutamaan kivaan kollaasiin.
Tammikuun loppupuolella tää pohjoosen flikka otti ja läks työmatkalle Helsinkiin. Neljä yötä aika makeessa, remontoidussa Radisson Blu Seaside -hotellissa ja päivät niistä ihanassa Love me do -häätapahtumassa. Pari päivää messujärjestelyjä ja kaks niin mahtavaa messupäivää. ♥ ♥ Lisäsin messuilta kuvia mm. tänne KLIK!
Työmatkan jälkeen tuli aika tehdä mun verstaalle jotain. Luulen että ootte samaa mieltä, kun katotte noit ensimmäisiä remppakollaaseja. :) Meidän pieni talli toimii mun verstaana, työtilana, varastona, esittelytilana jne jne.. Oli aika vähän siistiä paikkoja, maalata seiniä ja järjestää tavarat uudelleen alkavaa sesonkia varten. Okei, ensin oli tarkoitus vain vähän karsia tavaroita, mutta sitten kun sain seinäpintoja tyhjennettyä mm. työkalutelineistä, iski oikeastaan aikamoinen ahdistus siitä miltä tallissa oikeasti näyttää. Ai kaameeta! Tiesinhän minä sen, mutta hyvin olin peittänyt kaikista pahimmat kohdat. Siinäkin vaiheessa vielä vastustelin koko tallin maalaamista, kun ei periaatteessa olisi ollut aikaa, mutta ensimmäisen päivän jälkeen huomasin miettiväni, miltä seuraava kohta näyttäsi maalattuna ja kolmantena päivänä olinkin maalannut kaikki seinät sekä järjestänyt tilan uudelleen. No olihan se aikamoista haipakkaa muun työn ohella ja kaikista eniten aikaa vei kaikkien kaappien siirtäminen jne. Kaapit kun on oikeasti täynnä kaikkea todella tarpeellista materiaalia. Yksi kaappi on pelkästään kaiken maailman lautaa ja muuta puuta täynnä, mutta niitähän tarvitaan. Miten sitä on ruukattu sanoa siitä, että vain vähän laitetaan jotain kondikseen, niin.. :) Viimeiset kuvat otettu heti maalauksen jälkeen ja esim. kuvissa olevat somisteet ovat menneet takaisin varastolaatikoihin.
Viikko tallirempan jälkeen meillä juhlittiin 167v. juhlia. Ihan ensin oli tarkoitus järjestää yhdet 60v. juhlat, mutta homma paisui ja lopen siellä oli 2x60v, 1x40v ja 1x7v bileet!!! Ei tarvitse ihan joka viikonloppu juhlia, kun järkkää kaikki kerralla. Vuokrattiin kylän laitamilta, mehtän keskeltä maja, pikkusen somistettiin ja vähän valojakin asennettiin. Päivällä tuoksui lihakeitto, jonka jälkeen kakkukahvit ja illalla porukalle tarjottiin salaattibuffetista ns. yöpalaa. Päivän teemana oli nähdä tuttuja, jutella ja syödä hyvin, kun taas illan teemana oli ysäri-disco!! Uuujeaa. Vieraita piisasi aamusta iltaan ja varmaan kaikilla oli kivaa. Oletan!
Näyttäisi olevan aika viikonloppupainotteisia nämät minun kuvat. Olin mukana Rakenna - Sisusta - Asu -messuilla, Ylivieskassa. Pyydettiin jotain piristävää. Keltaisen värin nappasin Vieskatalojen logosta ja kyllähän se näytti piristivän messukävijöitä. Koko viikonloppu oli mukava ja lämminhenkinen kaikin puolin. Kiitos että sain olla mukana!
Viime perjantaina oli aika wanhojen. Meillä ei ole hetkeen vanhojentansseja tanssittu, mutta tällä kertaa ihana serkkutyttö pelasti vuoden. Olit niin kaunis ♥♥♥
Ja tämä, mikä tämä on? Valo ja varjot! Häääh. Jotain niin käsittämätöntä, mutta kaunista. Kylmyys pysyy poissa, jos pysyy sisätiloissa ja lämmittää takkaa. Ei puhuta niistä liukkaista eikä siitä että meidänkin perheessä on nyt kaaduttu ainakin neljä kertaa tosi vaarallisesti. Sata kertaa oon itte meinannut kaatua ja jalat on kipeenä pelkästää siitä että varoo askeliaan. :D Mein skidit varmaan kaatuilee koko ajan, mutta niillä on onneks joku automaattinen suojelumoodi päällä, eikä mikään edes kolahda mihinkään. JA KOPUTTAA PUUTA! Pehmeän lumen alta löytyy useita senttejä paksut jääkerrokset ja takapihalla parinkymmenen sentin kestohanki. Normi kulkureitit saa nyt unohtaa ja mennä aivan jostain muualta. Palatakseni siihen aurinkoon, se on ihana, ihana, ihana, mutta kuka tämän kaiken näkyviin tulleen pölymäärän piilottaa..?!??? :)

Touhukasta aikaa eletään. Ensi viikolla taas yksi retki edessä ja toivon mukaan toi toinen noi pölyt täältä sillä aikaa piilottaa. ♥ :D Unohdinko jotain todella jännää.. No ehkä tämä tältä erää riittää, joten kuulumisiin taas. Voikaa hyvin ja nauttikaa!

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Keittön piristystä

Aloitin joku aika sitten keittiön kohennuksen tekstiileillä, väreillä ja astetta tummemmalla fiiliksellä.

Haaveet uudesta pöydästä on pyörinyt mielessä jo tovin, mutta sen etsimiselle ei ole ollut aikaa. Pidän bonanzan kokonaisuudesta, mutta aikansa kutaki. Liikaa muotoja ja liikaa ns. romantiikkaa meikäläisen makuun, kun keittiön kokonaisuutta ajattelee. Sattui tossa yks päivä kiva tuuri nettikirppiksen puolella ja niin nappasin peräkärryn ruokakauppareissulle mukaan. Kaupasta mustaa maalia ja siinäpä se sitte... 
 Jo rupesi lyyti kirjoittamaan.. Keittiö on jo piirun verran viihtyisämpi. :) 
Kaipaan suoria linjoja, järjestelmällisyyttä ja näköjään tummia sävyjä.. Voi joo, kohta saa vaihtaa hyllyihin
jouluisempia (hups, kuka sen sanoi) astioita! Jippii. Pääsee tekemään astioiden karsintaa samalla.
 Instagram -kuvaa kun mies vähän ihmetteli ruokakauppareissulta tullutta ostoskassia (-peräkärryä).
Pöytä oli kuultomaalattu mustaksi, mutta pinta oli huonossa kunnossa.
Instagram -kuvaa viikolta kun tänne pikku kylälle aukesi kierrätyskeskus, hiphiphurraa! Oon vienyt sinne jo monta pussillista tavaraa, joten sallinee varmaan ostaa jotain takaisin kotiinkin. Eiks vain? :) Kierrätyskeskuksen virallisia avajaisia juhlitaan ensi perjantaina, kun kylällä vietetään joulunavausta. Toivotaan onnea ja menestystä kierrätyskeskukselle!
 Instagram -kuvaa perjantai illalta! Huumoria pitää aina olla, vaikka olisi kuumeessa. Niiin, niinhän siinä sitten kävi että kuume nousi, en vain ensin tajunnut miksi niin paleli ja väsytti. Nyt hetki taas tolpillaan, mutta josko tässä jo joutaisi takaisin petiin. Hyrrrr. Halusin vain esitellä ku oon ilonen mein pikkuruisesta keittiömuutoksesta. Pieni muutos, mutta toi paljon iloa ja näköä!

Kivaa sunnuntain jatkoa teil

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Isänpäivänä

Avasin valokuvakansiot edellisiltä vuosilta ja huomasin sattumalta yhden asian.
Melkein joka vuosi isänpäivän aikoihin otetuissa kuvissa aiheena oli remontti tai entisöinti.. :)
Noh, pienetkin ehostukset kait lasketaan asiaan. :)
Meidän kodin remontti ja muutto. Jokseenkin avaraa vielä, sanoisinko.
Iskä sai lahjaksi limpparikoneen, joka on ollut käytössä siitä asti.
Talonpoikaiskaapin maalausta ja tietty iskän apukeittiössä. :)
Sisustusalan koulutuksen aikaan remonttiaiheita oli koko lukukauden, mutta nämät kuvat
oli näköjään otettu isänpäivän aikoihin. Iskä auttaa, jos ei muussa niin tiedoillaan.
Kaikki kolme skidiä jo mukana isänpäivä herkutteluissa. <3
Jälleen kerran "pientä pintaremonttia" :)
Ei ole todellista. :) Tästähän tuli jo koomista.
Viime vuoden marraskuulta ei löytynyt ainuttakaan remonttikuvaa. Siis mitä ihmettä?
Muistaako joku että oltais jotain tehty, mutta kuvia vain ei ole? Elä kerro..
Taitaa olla kerrankin niin että ollaan vaan laiskoteltu, askarreltu ja herkuteltu. :)

Tilanne piti ilmeisesti korjata, koska voin sanoa että jälleen kerran tämä sama kuvio toistuu. Systerillä on varmaan vielä maalipurkit lattialla, seinät maalattuna ja minä kaivoin vuorostani omat maalipurkkini esille. Isänpäivässäkö on sitä jotain, joka teetättää remonttia, vai johtuuko kaikki tekevästä iskästä?!
Oli miten oli, paras iskä se kuitenkin on, oli remonttia tai ei!
Tänään iskä sai lahjaksi nivaskan bingolappuja. <3

Ihanaa isänpäivän iltaa kaikille!