maanantai 31. joulukuuta 2012

höttiäisen vuosi 2012

Minun vuoteni 2012. Vuodestani ei vaan saa tekemälläkään kovin väritöntä. ♡♡♡ Hassua.



Alkuvuosi meni ulkoillen, mökkeillen ja juhlien ystäviä!!:)



Maaliskuussa annettiin auringon paistaa. Löysin olohuoneeseen aarteen.
Huhtikuussa juhlittiin minun syntymäpäiviä, lahja oli paras ikinä. Parempi puolisko täytti
kolmekymmentä. Huhtikuu oli ihan hulvaton. Toukokuussa niitä juhlia sitten juhlittiin..
 


Näistä olisin voinut tehdä kokonaan oman kollaasin. Vanhat materiaalit, huonekalut ja rakennukset!!
Unohtamatta kukkia ja kasveja.


Kesäkuu ei meinannut mahtua yhtiin kansiin. Kaikki oli niin kivaa.
Retkiä, reissuja, löhöilyä, lomailua ja rakentamista!



Heinä elokuussa sisätiloista ei ollut tietoakaan! Elokuun puolella vuorostaan siskojen pihoilla tapahtui..
Varsin mukavaa oli maakuntamatkailu ja erilaisten tapahtumien kiertäminen.


Syyskuussa hiukan jännitti uudet tuulet. Onneksi oli ihanat tukijoukot olemassa.


Lokakuussa sitä jo kovasti opiskeltiin, aloitettiin harjoittelu ja vähän muutakin kivaa.. 



Marras-joulukuussa opiskeltiin paljon ja vietettiin aikaa ihanien ystävien seurassa. ♡♡♡

Kiitos kaikille ihanasta vuodesta, uusista tuulista ja tunnelmasta.
Ilman teidän kaikkien kannustusta en olisi ehkä tohtinut hypätä ns tuntemattomaan.

Nostetaankos yhdessä malja uudelle vuodelle! Toivotaan
vuodelle 2013 ihania, värikkäitä ja uusia jännittäviä hetkiä. 
Unohtamatta idearikkautta ja ripautta luovuutta!

Oikein ihanaa uutta vuotta!

12 kommenttia:

  1. Miten olinkaan saanut vuoden 2011 mahtumaan näin pieneen tilaan:
    http://hexunblogi.blogspot.fi/2011/12/vuosi-2011.html

    hihih*

    Juhlikaa nätisti ja turvallisesti!!

    VastaaPoista
  2. Oikein ihanaa uutta vuotta myös sinne! :)

    VastaaPoista
  3. Oikein hyvää uutta vuotta 2013! Tuokoon uusi vuosi tullessaan kaikkea ihanaa! :)

    VastaaPoista
  4. Kivat kuvat olet koonnut! Ja Hyvää tulevaa vuotta sinnekin päin Suomea!

    VastaaPoista
  5. Oijoijoii kuinka kivan oloine vuosi on teillä takana! Toivotan ihanaa uutta vuotta sinne!!!

    VastaaPoista
  6. hyvää uutta vuotta kaikille..

    VastaaPoista
  7. Hyvää, mahtavaa ja onnellista uutta vuotta 2013! Kohta nähään! <3
    -Serkku-Ussu-

    VastaaPoista
  8. Vuosi alkanut rauhallisesti, mutta suunnitelmissa lumiukon teko.. Joten se siitä rauhallisuudesta!! Jipiii. Hei ihanaa ja just semmosia hetkiä ku ootte toivonu niin teille kaikille ihanille lukijoille.. Lukijoitakin on tullut lisää, toivottavasti viihdytte.

    Mä meen ny riehuun ulos lumiukkojen kaa.

    -Serkku-Ussu- NÄHDÄÄN PIAN!!<3

    VastaaPoista
  9. Vauhdikas vuosi näyttää olleen teilläkin! Toivotaan tästä vähintään samanmoista ;D

    VastaaPoista
  10. Haleja ja onnellisen uuden vuoden toivotuksia blogiystävälleni♥

    VastaaPoista
  11. paras kuva kädet heiluu...eli hyttysiä oli todella paljon.

    VastaaPoista
  12. Joo, kummitukset kyllä pisti semmosen esityksen hyttysten kanssa että sitä on vaikea päihittää!!<3 :) Hihih*

    VastaaPoista