Näytetään tekstit, joissa on tunniste Teemajuhlat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Teemajuhlat. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Halloween

Olipas pitkästä aikaa suorastaan kaamean kivaa saada kutsu halloween-juhliin. Bileisiin oli ns. pukeutumiskoodi. Tietenkin sinne sai mennä omana itsenään, mutta kuulin että jokainen oli innoissaan kehittelemässä omaa asuaan niin.. Itellä asun kasaaminen jäi kyllä viime tippaan, mutta kaikki materiaali löytyi onneksi omasta vaatekaapista.
Ilta alkoi hiusten kihartamisella ja jatkui systerin luona "kaunistettavana".
Kalpeus kasvoille alkoi ilmestyä pikkuhiljaa!
Onks helmat hyvin? Jep, ei muutako menoksi.
Melkein koko porukka yhteiskuvassa. Harvoin näin ja vielä suosiolla.
Paremmalla valaistuksella oltais oltu jopa liian pelottavaa katseltavaa!! :)
Illaksi oli kehitelty ohjelmaa, mm. kauhuun liittyvä tietovisa. Mä niin tiedän kauhusta kaiken ja luon sitä muutenkin
(hahah) mutta ilman paria jäin pisteissä minimiin. Mun tietopankki joka asustaa täällä meillä, jäi pois juhlista toisen
menon takia. Tiesin kyllä Viiltäjä-Jackit ja Psychot, mutta kun aletaan puhumaan pääosan esittäjän nimestä tai jonku
tietyn murhaajan aseesta niin sitten tämän kuolleen, hullun ladyn muisti loppu. Hohhohooo.
Ilta oli kaikin puolin hyvin piristävä, eiku kaamea. Harvoin sitä oikeasti näin panostetaan. Itseasiassa en kyllä muista vuotta milloin oltaisiin esimerkiksi kasvomaalauksia tehty. Huippua, suosittelen kyllä joskus kokeilemaan näin aikuisten kesken. Kiitos juhlista ja karmivasta seurasta itse kullekin.

Meillä ei ole edelleenkään opetettu skideille "amerikan tyyliä" halloweenista. Minähän se nyt innokkaana opettaisin kaiken 'hullutuksen', mutta jos olen heidät jo opettanut aikoinaan sille että syntymäpäiviin panostetaan, niin ehkä se maltti on valttia tässä asiassa. Pyhäinpäivä oli hyvin leppoisa ja esimerkiksi lapset olivat kiertäneet mukana kun kynttilöitä vietiin haudoille.

pst.. mulla olis videopätkää illan kauhutansseista (ahhahaaa) mutta en vielä muistanut kysyä
julkaisulupaa, joten jääkööt tällä kertaa. Katsotaan linkitänkö sen tähän myöhemmin.

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Katsaus vuoteen 2015 - loppuvuosi

Viimein.. Alkuvuosi (2016) on ollut niin haipakkaa menoa ettei ole edes kerennyt vuoden 2015 loppuosaa julkaista.Vähän jo alko naurattaan ku venyy vaan. Nooh kun meno on kivaa niin sillon sen ei luulis haittaavan. Eihän..? :) Tän postauksen jälkeen se ois taputeltu. Ilo, onni ja oppi isolla oolla jäipi käteen tästä vuodesta.

Loppuvuoden 2015 parhaimmat:
Heinäkuussa oli monenmoista toimintaa. Navetan purkua, pihakirppiksen pitoa (8 perheen tavaroiden myymistä), grillausta, PIHATÖITÄ, talkoita, kukkia, kasvimaata, häitä, saunailtaa ja yksi pyörähdys 600 kilsan päässä ystävien tykönä. Kyllä kelpaa meikäläiselle, lisää vaan tämmöisiä kuukausia! ♥
Elokuussa pihatyöt jatku, ihan niinkö ei koko kesän ois.. Erilaisissa tapahtumissa käyntiä, joista mieleenpainuvin oli taas Juthbackan markkinat. Kuukauteen mahtu myös huonekalujen fiksaamista, sadonkorjuuta ja mökkikauden päätösjuhlat leirintäalueella.
Syyskuussa leikittiin aarteenetsintää kaverin uudella laitteella, nostettiin porukalla perunaa, kiersin maalaismarkkinoita ja erilaisia syystapahtumia, pihkaloosterin tekoa (harjoittelua, koska vanha suvun taito siirretään minulle), pidettiin ns. kiertävää kirppistä, rakensin miniterassin ja vähän kotona sisustettiin. Taisin rakentaa uuden sängyn ja vanha siirtyi askarteluhuoneeseen, siitä lähti taas sisustuskierre. Olihan tossa jo vaikka mitä! :D
Lokakuussa syksyn pimeys saa perheen kokoontumaan kasaan. Omista kuvista päätellen ollaan oltu kanssa aika paljon yhdessä ja se jos jokin sopii minulle erityisen hyvin. ♥ Perhe on tärkein! On tossa taas kuitenkin paljon muutakin ja sain mä vähän jotain kivaa aikaankin. Vanhan meikkipöydän tuolien uusimista, miniloma Jyväskylään (kuvassa taustalla punaiset kumpparit), pihatyöt jatkui puutarhasaksien kanssa, syysasetelmien väsäämistä omaan hassuun tyyliin, serkkutytön synttärit, peikkoilua (ei yläkuvan peikot vaan alakuvan ♥), rakensin asuntovaunuun uuden oven ja lopuksi vielä huolellinen pesu ennen talviteloille laittamista.
Marraskuussa isänpäivää ♥ ja lumen luontia. Vierailua ihanassa juhlapaikassa, jossa myös myöhemmin marraskuun aikana toimin keittiöemäntänä ristiäisissä. Kahviteltiin koulutuksen päätösjuhlassa luokkalaisten kanssa. Perus yleissivistyksellinen koulutus takoi ehkä jotain tietoa tähän päähän (hyvä yritys ainaki) ja mikä parasta, sain uusia tuttavia ja yhden tosi hyvän ystävän. :) Tekstistä päätellen, uudelleen kouluun koska eihän tässä ole mitään järkeä!! Haha. Loppukuusta serkkutytön Baby shower -juhlat olivat rennon hauskat. Talven tulo sai lähtemään metsään (ei ole hirvikärpäsiä tms), tällä kertaa painelin sinne vanhan vesikelkan ja lyhdyn kanssa.
Joulukuu on tonttuilua täynnä, kuten normaalisti. Joulukorttikuvaukset tehdään tuttuun tapaan viime hetkellä, mutta onneks tälläkin kertaa keksittiin kaikkia jännää tekemistä niin kuvaukset onnistu hetkessä. Kuvausten jälkeen alkoi sataan vettä, lumet läks ja jännitti tuleeko musta joulu, ei tullut. Huh. Kehittelin vanhoista lankuista mm. naulakon takkahuoneeseen. Naulakko saa vuoden helpoimman ja käytetyimmän palkinnon!! Joulun aika muuten kuluu muistaen ihania pikku kavereita, joita mulla on ainaki sata (hihih) ja siihen päälle vielä kymmenkunta parasta kummilasta. Se on mulle tärkeää. Jouluna pitää myös testailla kaikkea näkemäänsä, tällä kertaa testattiin marenkikuusien tekoa. Lapsille kelpas vaikkei nyt ihan kuusilta näyttäneetkään. Hups. Joulun pyhät oli sitä tuttua ja turvallista, useita kattauksia, paljon hyvää ruokaa, herkkuja, lahjoja, iloa ja naurua. Tapaninpäivän eiku nythän se tais olla joulupäivän perinteinen kokoontuminen ystävien kans tehtiin tälläkin kertaa, istuttiin iltaa, vaihdettiin kuulumisia. Uuden vuoden vastaanotimme perheen kanssa, ylläri. Lapset saivat leikkiä tähtisädetikuilla ja minä kuvasin. Lasten mentyä kotiin nukkumaan, jäimme pelaamaan pelikorteilla. Tähän täytyy mainita etten koskaan voita, nyt vedin tikki, korvat ja poikki, siihen oli hyvä lopettaa vanha vuosi ja aloittaa uusi. Wuhuuu!

Vaikka tätä vuotta ei olla edetty vasta kun 12 päivän verran (ei olla vielä niin pitkällä 13.päivää) niin tuntuu se todella pitkältä. Oikeasti se on mennyt niin nopsaa ettei ole kissaa kerennyt sanomaan. Uusia polkuja avautuu lisää ja kaikenmaailman hassutuksia tapahtuu. Kiirettä pitää, mutta muistakaa että oon ainaki tuolla INSTAGRAMIS <- Klik klik sinne vaan, sitä mä kyllä päivitän. Tulkaa sinne höpötteleen mun kaa jos mua ei täällä näy ja muutenkin!! ♥ Instapäivityksiin tämä ei kyllä vaikuta mutta muuten kyllä, minen aijo liikkua enää pimeällä, koska "sudet on valtaamas meidän kylän!" Monta havaintoa tehty, mutta kaikista pelottavinta (siis mun mielestä ihan sika pelottavaa) on kyl se ku muutama ilta sitten susi oli kiertänyt meidän porukoiden pihaa ja lähinaapuruston varmaan kaikki pihat, seuraavana päivänä taas kuulin kolmen suden lauman jolkotelleen meidän kylää kohti.. Miksi ne tulee näin lähelle asutusaluetta, kääk. Mä oon aina pelännyt susia ylikaiken. En liiku en, pysyn sisällä! Hyi, käsikarvat nousee pelkästä ajatuksesta. Okei, ehkä kuitenkin liikun, mutta jos näätte jonku liikkuvan jalkaisin jossain ja se laulaa epämääräisiä lauluja iiiisosti niin se oon minä. Vaikka ette näkisi mutta ääni kuuluu, niin seki oon minä. :) Niin mä tein kakarana ku liikuin kotoota kylille, jännitti ku ei ollut katuvaloja. Tulipa tässä sitten nolattua itteesä ja tehtyä vuoden ensimmäinen "luontopäivitys" samalla.

Toivottavasti vuosi 2016 tuo tullessaan kaikkea kivaa meille kaikille ja täälä blogissa paljon mukavia keskusteluja, ehkä toivottavasti myös uusia blogituttuja. Yritän parantaa tapani kommentointien suhteen ja mahdollisesti opetella uudella puhelimella tekemään päivityksiä. On ilo aina saada kommenttia teiltä, te ootta niiiiin parhaita! ♥ Ja muistakaa et anonyymitkin pystyvät kommentoimaan. Ps. Yläbanneri vaihtuu heti kun, ei enää kuusia...

Liirumlaarum ja höpötihöö, joko tässä ois tarpeeksi kirjoitettu kirjoitusvirheitä yhdelle aamulle. ;) Love you guys..

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Katsaus vuoteen 2015 - alkuvuosi

Vuoteen 2015 on mahtunut paljon ihania ja mieleenpainuvia asioita ja tapahtumia. Sisustusrintamalla olen päässyt ns yhteisymmärrykseen enkä ole ostanut paljon mitään uutta. Toki muutoksia on tullut itseasiassa paljonkin, mutta kierrätyksellä siihenkin ollaan päästy. Kotia toki vähemmän kuvanneena blogiin asti (sori siitä) mutta kokeillaan tänä vuonna uudestaan. Kodin siistimiseen olisin voinut käyttää enemmän aikaa ja tämän ainakin aijon korjata. Yritän myös opettaa hienovaraisesti tolle paremmalle puoliskolle että saa sitä siivota vaikka aina ajatellaan minun sanovan kun tavarat eivät ole oikeassa paikassa. Tämä tilanne on tällä hetkellä vastakkainen "missä on mun välihousut, ne oli viimes täällä.." kuulen hyvin usein. Tämä tietää siis sitä että meillä on ilmeisesti liikaa tavaraa ja tavaroilla ei ole realistista paikkaa, vähäisten säilytystilojen takia joten tässä mainio uuden vuoden lupaus (tulevan kesän pihakirppis taas ilmeisesti tiedossa). Karsi ylimääräisiä tavaroita kodistasi, on siis yksi tavoitteistani. :) Vuosi 2015 on ollut myös maailman kaikkeuden vaikein, turhauttavin, masentavin, väsynein.. Meillä ollaan sairasteltu kaikin puolin, aina vain uusilla sairauksilla, joista ehkä näin jälkeenpäin ajateltuna pelottavin oli äidin leikkaus. Kaiken maailman leikkauksia perheeseen on mahtunut melkein kymmenen. On tullut tutuksi OYS:n leikkaussalien odotusaulat. Itselläni suoliston reistailu vei painon, voimat ja energisyyden. Suolisto = toiset aivomme, myytti on todistettu oikeaksi. Koko vuosi on mennyt elämäntaparemonttia tehdessä, muutaman lisäkilon ja voimien hankkimisessa, kivuista eroon pääsemisessä jne. Viimeiset pari kuukautta, omalla itsetehdyllä puhtaalla ruoalla (vaikkakin hyvin minimaalisella sellaisella) olen päässyt tilanteeseen että jaksan melkein koko päivän häärätä normaaliin energiseen tahtiin, yllätykset joita tuppaan itselleni tekemään ovat hallittavissa kunhan muistan pitää ns kalenteria asioista joita hoidan päivittäin. Ulkona, ravintoloissa käynnit ovat jääneet (olenko kerran käynyt ulkona salaatilla, jipii) ja matkustaminen täytyy suunnitella omilla eväillä. Haasteellista mutta osittain hallittavissa jo. :)

Alkuvuoden 2015 parhaimmat:
Tammikuussa joulunalle vei joulun pois, kuten tänäkin vuonna. Joulunalle on nyt jo rullaluistellut takan päältä, ilmeisesti mennyt hakemaan varastosta laatikoita joihin joulun voi taas vuodeksi kerätä talteen. Tykkylumi kaatoi ja katkoi oksia ja sen seurauksena myös parit pihan puut piti kaataa linjavaaran vuoksi. Reissussa törmäsin upeaan Love Me Do Flash Mob:n Raisiossa, eikä kyyneleiltä vältytty. Ai mitä se rakkaus sitten on.. ♥ Ystävä kävi kylässä maailman pehmeimmän koirahauvan kanssa, rakastuin. Tammikuun loppupuolella juhlimme useammat syntymäpäivät joista kuvassa serkkutytön syntymäpäivät. Jestas, tääki pikkuskidi on ihan oikeasti kohta aikuinen, mihin ne vuodet katoaa..
Helmikuussa kodissa muutettiin useampaan kertaan huoneesta toiseen, testattiin useita sänkyvaihtoehtoja joista tietenki sit sopivin oli olohuoneen sohva. Miehen selkäjumien takia salikielto edelleen päällä, mutta ehkä nämätkin ovat pian (toivottavasti) historiaa. Ystävänpäivä ystävien luona ja Eva & Manun keikalla oli niiiin siistiä.
Maaliskuussa kasvihuoneessa ja pihasuunnittelun aloitus. Ensimmäiset suunnitelmat kyllä laajeni loppupeleissä "hiukan". Aloitin uuden ruokavalion, testailin sopivia ja ei niin sopivia ruokia. Puhdistettiin ruokakaapit kaikesta ylimääräisestä, jopa lääkkeet (eli esim maitohappobakteerit) sisälsivät vältettäviä aineita. Kaikki uusiksi siis! Sänkykokeilut jatkuivat ns. lattiantasolla. Ei hyvä. ;) Auringonpimennyksen tiirailua lapsuudenkodissa. Sisko oli napannut pellolla töröttövästä tyypistä kuvan.. Just!! ;) Ystäviä, juhlia, perhettä... Sitäpä se, meidän kevätkausi. ♥ 
Huhtikuussa pääsiäinen näköjään valtaa kodin. Keltaiset sävyt ja koristeet. Hassusti pukeutuvat pikku tyypit, kokkoilua, ystäviä ja perhettä. Perheessä vain kolmet synttärit.. Opeteltiin leivän leivontaa. Siirryttiin gluteenittoman sijaan luontaisesti gluteenittomaan. Risuaidan rakentamista ja loppukuun kelit jotka salli mattojen pesun! Huraa.
Toukokuussa vappuna Marvel synttäreitä, hiukan kirppistelyä, siementen istutusta (keksein kasvulaatikoihin ikkunoista lämpösuojat), peltotöitä ja perunan laittoa.. Hiukan taas reissaamista asuntoautolla, yksi leirintäalueyöpyminen ja jännä tuo yksi suloinen vanha talo joka vetää aina välillä puoleensa.. ♥ Skidien kesäloman aloitus ja yhdellä todistus kourassa. Tyypit esittää coolia, no okei onhan ne!! Suurimpana tietenkin pihatöiden aloitus, terassin purku, siirto, uudelleen mitoitus, korjaus jne.. No tätä sai sitten tehdä koko kesän, hitaasti mutta varmasti koska ei omat voimat yksin riittäneet. :)
Kesäkuu oltiin ulkona, kylmästä ilmasta huolimatta. Yhdet sukujuhlat kauniissa vanhassa pihapiirissä. Äiti pääs lehteen leipomustensa kanssa, gluteenitonta tilausta olis varmaan enemmänkin.. Jos olisin äiti leipoisin kaikille, koska sen leipomukset on niin parasta. :) Jonku pienen prinsessan synttäreitä juhlittiin kauniissa säässä. Juhannus tuli ja taas kylmät ilmat mutta siitä huolimatta tyhjensin kokonaisen riihen juhannustansseja varten. Siellä me istuttiin juhannus ja välillä vähän käytiin poikain kaa rannalla juhannusjuhlia katsomassa. Huomatkaa varustus, ei toppavaatteita mutta melkein. Juhannuksen jälkeen aloitimme vanhan puolen navetan purun. Nyt siitä ei ole enää mitään jäljellä, tasainen maa vain. Navetasta muistot tallennettu ja nyt navetan tilalla on iso näköalamaisema joelle. Muutamat kerrat on tullu istuttua porukoilla iltasella ja ollaan vain tuijotettu nousevaa kuuta joka heijastaa mielenkiintoisia kuvioita vedenpintaan.

Paljon siis ihania asioita, onneksi kuvat tallentavat kauniit muistot... ♥
Vielä kun loppuvuosi niin sitten se ois taputeltu!! Malttakaa hetki..

torstai 19. marraskuuta 2015

Baby Shower ilta! :)

Eilen illalla yllätimme serkkutytön vauvakutsuilla! Pienellä porukalla saimme tunnelmalliset kutsut aikaan.
Jokainen toi kutsuille jotain, ettei kenenkään tarvinut yksin kantaa taakkaa työpäivän jälkeen.
Serkkutyttö yllättyi täysin. Hyvä niin. Toki jos järjestätte ihmisille joka ei pidä yllätyksistä, kannattaa asia kertoa etukäteen. Iltaa vietettiin rennosti, herkuttelua ja yleistä höpinää unohtamatta. Kehittelimme iltaan myös pientä tekemistä. Ensimmäisenä pidettiin vauvavisa, jossa tarkoituksena oli selvittää vauva-aiheisia kirjainyhdistelmiä, eli mistä mikäkin kirjainyhdistelmä on lyhenne. Serkkutyttö on aikoinaan ollut kirjainyhdistelmien suurkuluttaja. :D Omasta mielestäni parhaimmat olivat:

IPR = itkupotkuraivarit. Kaikki jotka tämän ovat kokeneet tietävät (ei tarvitse olla edes lapsia!!)
Nipa = niskapaska. Ei olisi käynyt mielessäkään.. Hohooo.
RV = raskausviikko, tämä siksi koska serkkutytön vastaus oli raivovauva. Eiiiih ihanaa. :D

Kysymyksiä oli lähemmäs 20kpl joten niissä riitti miettimistä. Oli kyllä hauskaa.

Toinen jokaiselle suunnattu tehtävä tuli meiltä.Vaippakakun lisäksi annoimme albumin, johon tulostimme vauvaveikkaus-lappuset. Jokainen sai veikata mm. milloin vauva näkee päivänvalon päivämäärä ___.___.____ & klo __:__, vauvan nenä on tullut _____ sukuun. jne. Lappusten täytyttyä liimasimme sivut albumiin. Katsotaan myöhemmin osuiko kenenkään vastaus/vastaukset oikeaan. Toivottavasti nyt edes se että syntyykö tyttö vai poika, no toinen kuitenkin mutta kumpi. :) Poika kuvista päätellen, tyttö fiiliksen pohjalta. Kyllä kuvatkin voivat erehtyä. :)

Ilta oli kiva! Toivottavasti yllätys oli taas mieluinen. <3

lauantai 31. lokakuuta 2015

Halloween

Vanhoista riekaleisista kankaista kummituspuvut skideille.
Askartelua. Kynttilöitä. Pimiä piilosta. Herkuttelua.

Siitä on meidän Halloween tehty! Entäs teidän?:)

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Seiska vee marvel -synttärit

Vapun aikoihin täti tättärään seiska vee jätkä juhli synttäreitään. Eka päivänä kaverisynttäreitä ja toisena "meijän koko köörin" synttärijuhlia. Ennenpä ei oo näät skidit kaverisynttäreitä viettäny ja siks ajateltiin että jotain kivaa erilaista
täytyis kehitellä kavereillekin. No Marvel -teeman mukaiset koristelut ja jotain muuta jännää..
Oisko se herkuttelu sit kova sana, no oisko vähä?! Vitsit muuten että on Eepe aika isonnäkönen jo!!
Täytekakkua ei ollut kaverisynttäreillä, koska jätskikiska, hattarakoneet, popparikupit ja muut herkut saivat piisata.
Varoitin kyllä tätinä "portsarina ovella" lasten vanhempia että yritän välttää lasten mahdolliset sokerihumalat,
mutta enhän mä sille mahda mitään jos ne vaan syö kaiken mitä tarjoan!! Hihiii. :D
Vappupäivänä sille "meijän köörille" oli sit lisäks Marvel -legoukkotäytekakku ja muut kivat
leivonnaiset leivottu. Pitihän sitä silti testata saanko aikuiset kuinka helposti sokerihumalaan.
Kyllähän nuot tuntu ainaski tykkäävän..
..mut jätämpä kertomatta kuinka sokerihumalaan sitä tultiin. :D Voihan apinalauma, eiku Marvel!
OMG hattaraa!!!
Suklaaputous oli kyl in!! Hattaraa ei kuulemma oltu syöty pitkään aikaan, joten täysosuma seki!
Donitsikoneesta tulleet donitsit valmistuivat niin nopsaa että huomasin niiden lopen menevän suklaaputouksenkin
kautta lautaselle.. Huippu juttu. Maistettiin me myös miltä porkkana ja suklaa maistui yhdessä.. Ounou. :)
Ai että ku oliki hauskaa (niin aikusilla ku lapsillaki). Marvel teemalla tosiaan juhlittiin jo aikaisemmin samana vuonna
ja koristelut olimme tehneet jo silloin valmiiksi. Voitte katsastaa tämän juhlan koristelut KLIK edellisestä marvel -postauksestani. Kuten mainitsin ed.postaukses et nykyään on kivaa kun kaikkia ei tarvitse ostaa tai tehdä, kun ne voi vuokrata. Osa näistä juhliennostattajista on Somistevuokraamosta KLIK. 

Kylläpä nyt on ollu yhtä juhlaa blogin puolella!!! Vielä ku juhannuskoivut kannan ja vähän stailaan niin alkais oikeet partyyyt. Tiedossa ois ulkopelejä, hyvää seuraa ympäri Suomen ja vanhaa riiheä. Siitä en sit tiedä joutaako kuvia blogiin asti ennen partyja, mutta ehkä parempi sit joskus myöhään ku ei millonkaan! Vai miten se meni. :) 

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

5vuotiaan synttärit & Marvel -teema

Varoituksen sana, tästä taitaa tulla pitkä postaus. Kuvia on paljon joten yritän karsia tekstiä!!
Aloitan syntymäpäivälahjakriisistä jota podein, kun ei löydy kaupasta oikeaa niin tehdään sitten itse.

Toisella oli toiveena oli saada Kapteeni Amerikan kilpi!  Kun kuulin toiveen, täytyi tunnustaa että
olin jo luomassa tuhoutumatonta kilpeä. Itseassa kahta, sillä eihän veljeä voi jättää ilman. :)
1. Ensin kinutaan paremmalta puoliskolta kaksi huonointa frisbeegolf -kiekkoa.
Jos niitä ei olisi ollut olisin tehnyt niistä huonompia ja kysynyt uudelleen. ;)
2. Ruuvataan vanhat kaapinovenkahvat kiinni, pitäähän sitä kilpeä pystyä pitämään kiinni lujasti.
3.  Puhdistetaan kiekko huolella, piirretään viivat ja aletaan läträän maalilla.
 4. Annetaan maalin kuivua (mielellään enemmän kuin tämän tapauksen vuorokausi).
5. Valmiina kaksi samanlaista mutta niin erilaista kilpeä, jotta oman kilven tunnistaminen on helppoa.
 Näin on Marvel -teeman henkeen tehty Kapteeni Amerikan kilpi syntymäpäivälahjaksi!
Synttärikortti sentäs löytyi kaupasta!! :)

 Lahjan jälkeen ahersin loput askareet ennen juhlia. Kuten huomaatte,
joukkoon on tuppautunut muitakin supersankareita. Täytyy myöntää
et menin jo hiukan sekaste, kuka kuulu oikeesti Marveleihin ja kuka ei! :)
Saan kyllä satikutia lapsilta jos nimet meniki nyt väärin!! ;) Kuvat napattu jo synttäripaikalle laitetusta viiristä.
Viiri oli taas pitkä ku mikä, kiersi eteisestä olohuoneeseen ja sieltä takkahuoneeseen.


 Noi noi Lego Marvel Super Heroesit on varmaan nyt niinkö tosi in!

 Synttärikakku!! Wouwou
Pulla on yks, mikä meillä leivotaan erikseen normina ja gluteenittomana!! Gluteeniton on mun
mielest tosihyvää (ylläri), mut noil mein ukkeleil se ei muka käy. :) Muuten tarjottavat ovat yleensä
aina leivottu gluteenittomina ja mua plus muutamaa muuta varten vielä lakstoosittomana!
 "Voisitko sä puhaltaa uudestaan" vastaus "hmm, no ei sitä nyt montaa kertaa." No niin, hassu kysymys joo!
Meijän ihana, välillä niin rymyeero taas näytti (tätin mielestä) sen suloosen puolensa juhlissa.
Yksi lahja avataan kerrallaan, rauhassa ja toiset saa oottaa vuoroaan. Malttia kaverit!!!
Sitten leikitään rauhassa ja jos meno yltyy niin voidaan aina vaihtaa huonetta. Huomasin
pojan siirtävän leluja välillä takkahuoneeseen ja siellä se istua nökötti, leikki hymyissä suin!
Sitten pistetään lauluks, lahjaksi tulleen levyn kappaleita, viihdyttääkseen vieraita (kait).
Täti veikkaa tästä pojasta laulajaa ja sanatki menee melkeen joka kerta oikein. Huippua.

*Toivotaan ettei tässä tapauksessa käy ku meille sisaruksille, et lapsena lauletaan paljon
ja aikuisena sitten ollaan ennen hiljaa ennenku edes äänenavausta ollaan keretty ajatella!

 Oli tosi kivat juhlat kummipojjaalla ja illalla tulleesta valokuvasta päätellen
kaikki lahjat olivat olleet mieluisia, koska ne oltiin kerätty sänkyyn
mukaan nukkumaan mennessä. Hihi hassu!! Kiitos juhlista Niipe! ♡

Blogini katsotuimmat postaukset ovat aina olleet järkätyistä lasten juhlista.
Toivottavasti tästä oli taas iloa jollekkin lastenjuhliaan järjestävälle!