sunnuntai 2. joulukuuta 2012

joulukuun tokana säveliä~

Tiiätteks et tää tättärää soitti yläaste aikoina kitaraa. Soittaminen harmikseni sitten jäi pikkuhiljaa pois kuvioista. Aikuisiällä olen alkanut haaveilla uudestaan soittamisesta. Kummitädin vanhaa, jo elämää nähnyttä Soolo Soittaja B kitaraa olen kuljettanut mukanani. Itseasiassa kitara taitaa olla paljon enemmän elämää nähnyt kuin minä, sillä jostain luin että soolo soittaja b olisi 1950 - luvun alusta. Mutta tämä pitänee tarkistaa kummitädiltä milloin hän on sen ostanut ja soitellut. Annetaan Soolo Soittajan B:n elää hyviä eläkepäiviä... :)

En voi sanoa ettäkö meidän perhe olisi musikaalinen, mutta aina meillä on jotain soiteltu tai lauleltu. Kaikki me kolme sisaruksista ollaan ollut vuosia kuorossa. Vanhin sisko lauleskelee yhä, ei kuorossa vaan tyyliin leipoessaan. Liekö edes huomannut asiaa. Siskon lapsetkin pitävät laulamisesta "KITARA SOI, EI ITKEÄ SAA" eikuuu.. Toinen siskoksista soittaa pianoa hyvin, edelleen. Isä laulaa aina, jos ei muista laulaa niin viheltää. Ja äiti tykkää kuunnella. Minä olen aina ollut se sekalainen soittaja, jos en suuta soita niin sitten kokeilen jotain muuta. :) Oman perheen karaoke iltamat on ollu suosittuja joihin ystävät ovat aina tulleet mukaan. Mutta nykyään niitä vähemmän ollaan pidetty, täytyisi korjata tilanne. No se siitä sekalaisesta höpinästä..

Eilen lähdin melko yllättäen siskoni ja hänen miehensä matkaan Seinäjoelle. Tekivät reissun musiikkiliike Top Soundiin. Ha, ihan loisto liike. Siskon mies osti itselleen uuden sähkökitaran, mutta jostain kumman syystä ei jäänyt yhtään mieleen minkä merkkisen tai mallisen.. Sillä haaveeni kitaran soittamisesta on nyt askelta lähempänä. Liikkeestä kun lähti omaan kainaloon yksi Fenderi. Enää vain tosiaan pitäisi oppia soittamaan sitä. Ei paha!!:) Heheh. En vielä ehkä jouluna soittele kaikille joululauluja, mutta josko jo ensi kesänä osais ihan vähän rämpytellä. Jäi sitten adventtikynttilät laittamatta ja joulukoristeiden laittamiset laittamatta sillä istua törötin koko illan lattialla, kitaran kanssa. Vähän hullu kai sitä taas ollaan, mutta eihän sitä tiedä osaako jos ei kokeile!!


  
Mukavaa ensimmäistä adventtia. Meilläkin oli satanut lumi yön aikana.

Tää ainaki on ihan kaikesta täpinöisään!

4 kommenttia:

  1. No täällä jo joululauluja yhdessä soiteltiin, mä säestin ja P soitti kitaraa. :D
    Se oli Schecter se merkki. ^^

    VastaaPoista
  2. Onnea kitaransoittoon <3
    Mulla isän puolelta tulee musikaalisuuttaa, joten laulelu ja viheltely kuuluu ihan arkeen :) Äsken tiikerikakkua leipoessa taas laulut lauloin :)

    VastaaPoista
  3. Mahtavaa, onnea uudesta kitarasta! Mä haluaisin kanssa kitaran. Olikin joskus sellainen huono akustinen, mutta kelpasi mulle ihan hyvin, kun en oikein osaa soittaa. Ois niin hienoa osata!
    Musisointi-iloa!

    VastaaPoista
  4. Kiitos. Alkutekijöistä täälläkin nyt taas lähdetään. Toivottavasti ei ollut turha ostos. :) Laulujaki tulee lauleskeltua, paitsi tänään kun flunssa yllätti ja vei äänenkin. höh.

    VastaaPoista