maanantai 7. huhtikuuta 2014

Turussa Piha & Puutarha -messuilla!

Käväisin reissun aikana Piha & Puutarha -messuilla. Päätin koostaa kuvista
mieleenpainuvimmat. Kuten tiedätte niin monesti messuja kierrellessä sitä vain
ihmettelee ja tärkeimmät asiat jäävät huomioimatta. Näin kävi minulle taas
ja esimerkiksi kauneimpien kukkien nimet jäi minulta huomioimatta. :)
 Lempikukikseni valikoitui nämät. Vieläku tietäis mitä näät on
(hölmö minä) niin voisin hommata omaankin pihaan. Apuja?
 Kivoja yksityiskohtia. Keltalehtiset pensaat/puut ovat todella upeita. Mitähän ne vois olla?
 Vanha ja hyvä kikkaskonsti on raahata puutarhaan kukkien keskelle vanha pyöränraato.
Kaikki tulppaanitkin näytti nyt oikeinkin kivoilta. Saas nähdä nouseeko meidän pihasta
yhtään tänä keväänä.
 Yritin pitää mielessäni myös sen ettei näistä kaikki kasvaisi meidän kasvuvyöhykkeellä..
Raudasta tehdyt jutut on mun suunnitelmissa ollu koko talven. Ne on kehitteillä.
Tommoinen hökkeli olisi suhteellisen helppo toteuttaa, esim kesäkeittiöksi.
Vielä köynnöskasvia kasvamaan ympärille niin olis aika hauska.
 Perinnerakentamisen puolella jäin tuijottelemaan kaikkea pikkunäppärää.
Itsekoottavat pienet talot olivat ylisuloisia. Vanhan pärekorin maalaaminen
omilla lempiväreillä olisi oikein oiva keino pelastaa kulahtanut yksilö. Eiks je.
 Reppu ja reissumiessss.. Mehtähommisa näät on kyl tullu viimeaikoina tutuks.
 Tulipa niin kotoisa fiilis nähdessäni raktorin messuhallissa. :D
Noi puutarhahaalarit mä niiiiiiiiiin haluuuun itelleni! Iiik.
 Nämätkin voisin haalia itselleni! Joskus aikanaan on tullutki kokeiltua vanhaa sisua.
Loppukevennys - väriä ja huumoria elämään!!! :D

Eräs näytteilleasettajamies totesi minulle ulkona että et sie saa junaan tommosta
katuharjaa - miten ihmeessä se muisti, vaik olin hallin toisessa päässä puhunut olleeni
junalla liikenteessä. Oli siin tarkka mies ja pointsit sul ku sait mut vähän hämilleen.
Kerranki näin!;)

Muutamia kesäkukan siemeniä toin kotiini. Ylläri että väreiksi valikoitui taas
oranssia, keltaista ja valkoista. Tervanarua raahasin myös yhden kerän verran.
Eilen tein listaa kasvimaalle laitettavista, tänä vuonna aijon saada suuremman
sadon kuin edellisinä vuosina!! Yritys ainakin on kova! ;)

Jokos teil on kesäksi selvät sävelet? Oikeinkin kivaa alkanutta viikkoa!
Vielä olisi kolme päivää aikaa 'sekoilla', sit mun muka täytyis kasvaa aikuseks!?:D Pah.

5 kommenttia:

  1. Wau kiva reissu sulla on ollut!
    Kesäksi on sen verran selvillä, että kaikki on vielä epäselvää ;) Selkiytynee kuitenkin jossain vaiheessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuh, mulla oli kyllä tosi kiva reissu!! Kaikenlaista tekemistä piti haalia viikoksi (niin että sitten voi tulla kotiin lepäämään). :DD Hihih.

      On mullaki sävelet viel vähä auki. Sen verran tiiän että pitäisi se uusi isompi kasvimaa-alue alkaa kaivaan käsivoimin heti vaan kun lapio maahan kalahtaa, eli istutukset vähä saattaa myöhästyä. Kun on suunnitelmat edes jollain mallilla niin saatan keritä mukaan tähän kauteen. :)

      Poista
  2. Ekan kuvan maljakossa on ainaki leinikkejä, Ranunculus... :D Kivalta kaikki näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei KIIITOOSSS Katarooma. Kyllähän mä nyt sen muistin kun mainitsit. :)

      Poista
  3. Sain itse selville että narsissien joukossa olevat keltaiset pensaat ovat Koreanonnenpensaita – Forsythia ovata (tidig forsythia). Kuulostaa ja näyttää kivalta. Nyt täytyykin miettiä onnistuisiko niiden kasvattaminen meillä täällä pohjoisemmassa. Aurinkoa ainakin pitäisi nyt piisata kun pihasta on kaadettu yli 30kpl puuta. :)

    VastaaPoista