Joka odottaa jotain todella kaunista katseltavaa tästä postauksesta, niin voi suosiolla jättää lukematta. :D Hihi. Sillä nyt on luvassa vielä routaista maata, haravointia ja kuraisia pihasuunnitelmia. Viikonloppuna saimme kokea kenties kevään lämpimimmät päivät, jopa minä vaihdoin toppatakin pikkupusakkaan. Lauantai aamuna mieheni lähti työporukan kanssa laskettelureissulle ja näin jäin yksin miettimään mitä sitä puuhaisi. No puuhaa riittää, mutta että ottaisko lunkisti auringon paistaessa ja kutsuisi ystävät terassikahville vaiiii ottaisko haravan kauniiseen kouraan ja alkais haravoimaan. No haravointihan on varmaan pakollista jos meinaa pitää pihan siistinä. Valitsin kuitenki sen helpomman reitin ja nautein auringosta ja ystävistä (tosin toisen pihalla). Kukkapenkkien siistimiseen käytin aikaa, ensin ottamalla havunoksat penkeistä sekä muutaman hassun rikkaruohon (niitäki löyty jo). Sunnuntai aamuna päätin tarttua sit kuitennii haravan varteen. Kuuden tunnin jälkeen pihaa oli haravoituna noin 1/3 osaa, joten jätin vähän muillekin päiville. Heh. Haravoinnin jälkeen raahasin innostuksissani tulevalle kasvimaa-alueelle kasvulaatikot toisinsanoen lavakaulukset. Suunnittelin ja tuumailin, miltä se tulee näyttämään ja mitä muuta voisin kehitellä mahdollisimman pienellä budjetilla. Lavakauluksiin tulevat mullat taitavat syödä melkeen koko budjettini. Noh, sillä mennään mihin mielikuvitus ja kekseliäisyys riittää. Aikaahan on taas koko kesä. Kuva näppästy iltasella, auringon jo laskiessa.
Kasvimaa-alueella haravoihtin ehkä hitusen ankaralla kädellä, mutta tarkoitushan onkin poistaa maa-ainesta kyseisestä kohtaa. Suunnitelmien tekeminen menivät sitten niinku arvata saattaa, mielessä makeet jutut ja paperilla vähä nuhjusemmat. Okei, en löytänyt edelleenkään mun taidoille sopivaa ilmaista puutarhansuunnittelu ohjelmaa ja kaikkien niiden edellisten naurun sekaisten kokeilujen jälkeen kävi niin että kokeilin samaista ohjelmaa uudestaan. Ehhehee. Toissavuoden puutarhasuunnitelmat näytti tosiaan tältä KLIK. Tämän kertaisesta suunnitelmasta tuli lopen ihan ok, kun muokkasi jälkeenpäin kahdella eri ohjelmalla jo tallennettua kuvaa. Keksein kuitenkin iltamyöhäsellä kokeilla vielä, mulle ehkä tutumpaa juttua: muokata valokuvasta, pienellä ehostuksella ymmärrettävä suunnitelma. Muistampahan ainaki mitä olen ajatellut toteuttaa. Lyhyesti selitettynä, vanhan kasvulaatikon paikalle tulisi yksi tai kaksi mansikkapenkkiä, uudet lavakaulukset istutuksineen aidataan, jo pihassa oleville marjapensaille tehdään suora rivi kasvimaa-alueen viereen, vanha kukkapenkki KLIK poistetaan ja tehdään tilalle uusi (hiukan selvälinjaisempi) ja tontin reunalle istutetaan jo olemassa olevia syreenejä sekä lumipalloheisiä.

Mut eiks vaan tullukki hieno suunnitelma. ;D
Haaveitakin sinne mahtui joukkoon. Niitä tehdään sitten kun on aikaa ja kahisevaa.
Kiirushan noil toteutuksil saattaa tulla (tulee), mut tehdään se mitä keretään ja loppu jätetään myöhemmälle. Yks hyvä syy on painaa eteenpäin hiukan kiireisemmällä aikataululla on se että askarteluhuone on viime viikolla täyttynyt erilaisista taimiastioista. Löytyy kukista hyötyviljelyyn. Kasvihuoneesta, avomaalle ja kukkapenkkiin. Ei tarttis ku ottaa lapio kouraan ja alkaa kaivaan siis. Maa on kyllä vielä routainen, mut mut enköhän mä jotain keksi. :D Pihalle tulevat isommat istutukset löytyvätki jo omasta takaa. Kerran piti kaataa kaik puut viime syksynä, niin nyt sit pitää saaja hiukan jotain suojan tuntua tilalle. Kasvimaa-alueen ympärille tuleva aita on muutes tarkoitus tehä kierrätysmateriaalista. Vanha kasvimaa taustoineen näytti muuten tältä KLIK ja piha puineen tältä KLIK. Puut on nyt kaadettu pihasta ja aurinko toivottavasti paistaa tänä kesänä toisellatapaa meidänkin pihaan. Joka vuosihan suunnitelmat muuttuu ainakin hiukan ja jokainen niitä toteuttaa sen mukaan kun on mahdollista. Tää olis nyt tämän vuoden suunnitelma, vuosi vuodelta päästään enemmän tavoitteeseen. Josko vielä jotain saisin aikaiseksi. Katsotaan miltä piha taas kesällä tulee näyttämään. Mielenkiinnolla ootan itekki!! :D
Tämän päivän pidin rokulipäivää puutarhatöistä, sillä se meni Oulussa shoppaillessa. :) Nyt kauneusunille jotta huomenna taas jaksaa jatkaa. Huomisen suunnitelmiin kuuluu myös askartelua, viikonloppuna kuus vuotta täyttävän synttärisankarin synttärikemuihin jotain jänskää.. :) Kivaa lyhyttä vappuviikkoa teil kaikil. Oon saanut myös uusia lukijoita, tervetuloa mukaan!! Toivottavasti viihytte tämmösen huumoripohjasen suunnitelma postauksen jälkeenkin.

Oletko kokeillut SketchUp:ia? Sitä käytetään paljon 3d mallintamiseen, mutta sillä voi yhtä hyvin tehdä 2d:tä. Käytän itse maksullista Vectorworksia, mutta musta toi SketchUp oli ihan kokeilemisen ja tekemisen arvoinen, kun käytin sitä opiskeluaikoina. Se on siis ilmainen :)
VastaaPoistaJuu kyllä on sketchuppi tuttu. Käytin sitä paljonkin sisustajan koulutukseni aikana, mutta eihän mulla käynyt mielessä että sitä vois käyttää pihasuunnitteluunkin. Hih. Ehkä kaiken taas halusi tehdä vaikeimman kautta. ;) Kiitos vinkistä.
PoistaJa hei, kiva kun tulit mulle lukijaksi. En olisi muuten tänne eksynyt. Tosi kiva blogi sulla! Tykkään kun tämä on vähän kieli poskella ja pilke silmäkulmassa kirjoitettu! :)
PoistaSitä samaa myös sinulle, oli ilo löytää kivaan blogiisi. :D Nojoo, mun jutut on aina vähän rähmällään ja pilkettä silmäkulmasta kyllä löytyy. Joskus osaan olla asiallinenkin, mutta ei aina kaiken tarvitse olla niin totista. ;) Toivottavasti viihdyt. Ainiin, saa myös mainita joskus jos ottaa nuppiin että "olisit sinäkin joskus tosissasi". Heh.
PoistaUhh! Kylläpä on hyvät suunnitelmat! Hieman piti hieraista aamusilmiä, kun luin, että haaveilun ja kuivaustelineen väliin tulee kinkku :D Työt ja multakasat kutsuvat, joten adios ja hauskaa päivää sinne :)
VastaaPoistaSuuret kai on taas suunnitelmat ja vielä ku kaiken ajattelin toteuttaa omin kätösin (kun ei muutakaan oo). Pitää vaan tehä se mihin kykenee! :) Toi kinkku kuulostais kyl hyvältä, pitäishän töiden välissä syödäki!!? Eikö :D Voihan multakasa!! Sitä samaa teille sinne. Mäki meen pihalle hetkeks kopsutteleen.
PoistaHei, ihana suunnitelma! Ja aivan huippuihana kasvihuone :) Itellänikään ei ole suunnitelmia kuin pään sisällä - auttais varmaan asiaa, jos laittais paperille jotain karkeeta sinnepäin olevaa suunitelmaa..Pitääkin kokeilla!
VastaaPoistaHelouu.. Hassun hauskahan tää suunnitelma nyt on, mutta suurinpiirtein toimiva. Kun on paljon suunnitelmia niin saanee tehtyä ainakin osan ja pysyy asiat tärkeys järjestyksessä. :D Toisin sanoen pysyy joku roti! :) Pelkkä paperille piirtäminen tai listaaminenkin auttaa havannoimaan asioita. Kannattaa siis kokeilla. Eihän tämäkään varmasti ole lopullinen versio, karkeasti nyt heitetty tohon ja siitä lähdetään liikkeelle. Ensi vuonna sitten taas lisää suunnitelmia...
Poista