sunnuntai 4. elokuuta 2013

Helteisen sunnuntain touhuiluja

Aamulla piti tehdä puhelinsoitto iskälle, että tulee nyt auttamaan minua kunnan puistoalueelta jo meidän pihaan leviävän nappikukan taistossa. Sitä sais olla joka päivä nyppimässä ja silti niitä tupsahtelee. Ei kiva alkuunkaan. Pöh. Kolmatta kesää asustellaan täällä ja ensimmäinen aloite puistoalueen puhdistuksesta tapahtui  viime talvena, kun risuja käytiin kaatamassa sähkölinjan alta, eli liekkö siis ollut edes kunnalla töissä. No, ne risut ja puut ovat edelleen homehtumassa tuossa puistoalueella ja nappikukka on myös vallannut sen (ja muurahaiset). Niitä risuja on myös pitkin poikin kunnan alueella joten vikatteenkin kanssa heiluminen oli hiukan hankalaa. Voisko sanoo et ihan vaan tämä teksti siksi, jos joku kunnan työntekijä näkisi tän ja voisi tehdä asialle jotain. Ja jos kerran nyt kirjotetaan niin vois jottain tehä myös puistoalueen puille vois tehä jotain, kun ne varjostavat koko pihaa ja taloa niin ettei täällä mikään kasva eikä henki kulje. Kaataisin itse mutta puut ovat yli 20m ja se linjakin menee siinä niin.. Heeeeeeeeeeh. ;D No me selvittiin taistosta nappikukkaa vastaan, osittain, hetkellisesti ja vain meille suoraan näkyvästä alueesta. Mut kylläpä taas oon ylpee iskästä, kun se omaa viikatteen käytön niin hyvin. Osaisimpa itsekin, täytyiski opetella.. On mulla pikkusirppi. ;) Kaveri puhui että aikaisemmin "nappikukka" leviämistä piti tehdä ilmoitus johonkin (en tiedä mihin) ja sieltä taholta hoidettiin kukka pois päiviltä. heh. Mikähän se semmonen juttunen on, voisko ne tulla meillekki? :) Hellepäivän muihin töihin kuului mm puiden kantoa puuliiteriin, nurmikon leikkuuta, lapion kanssa heilumista, DIY-jutun kokeilua, no jäätelön ja uunista otetun mustikkapiirakan syömistä jne. Olihan kaikenkaikkiaan aika lämmin ja kiva päivä!







DIY kokeilu vanerille, art mediumilla. Tosin unohdin
askartelut muutamaks tuntii kun lähdin siskolle kylään.
Kyllä siitä tuli lopulta aika hauska vaikka kokeilu meni plörinäks.
En kyllä suoranaisesti kovin isoa aluetta tällä lähtisi tekemään,
mutta näitä pienempiä juttuja jooo. Aika hauska. Art medium
on ollu mulla jo varmaan kaks vuotta kaapis, olihan se siis jo aika.





Pssst, heilutin tänään muutes viel maalipensseliä asuntovaunussa.

Parempi puolisko tossa päivitteli että taitaa olla kuumetta,
kun ei edes tympäse lähteä huomenna töihin. Että niin,
lomat on häl lusittu. Minä taas ajelen aamulla kuudelta Ouluun.

Kivaa alkavaa viikkoa teil.

11 kommenttia:

  1. Ääk, liekkö edes nappikukaksi kutsutaan. Itse vain käytän nimitystä.. :D

    VastaaPoista
  2. Meillä niille on eri nimi :D
    Tosi riivattu kukka, saa tehdä töitä, että siitä pääsee eroon :(

    VastaaPoista
  3. Mistähän lie nappikukka nimityksen keksein. Todella teettää työtä ja kuten facebookin puolella mainitsit että round uppi voisi tehota niin varmasti joo. Vararikkoon tosin joutuisin, sillä puistoalue ei ole mikään pieni. Tontti menee koko matkalla, tontin kahdella reunustalla. ;D Hehhee

    VastaaPoista
  4. Tuo tapetti on kyllä tosi herkullinen! Mistä mahtaa olla? Onko tapettitalon mallistoa?

    VastaaPoista
  5. Moikka Anu pitkästä aikaa!:) "Valitettavasti" kyseessä on netistä löydetty kukkakuvio jota sitten vähän sommittelin jne. Eli kyse on ihan tulostetusta paperin palasesta eikä tapetista. hihih

    VastaaPoista
  6. Hyvä Pappa-Hötsky! Taistoon vaan! ;D Meillä on tuota samaa huidottu menemään koko kesä, tai siltä se tuntuu, vaikka nappikukkia ei olekaan (kai) tontilla.

    Oletko soittanut kunnalle tuosta? Jos kunnan roiskute leviää teille, niin sieltä voisi joku tullakin suorittamaan jonkun ratkaisun, ettei tarvitse jatkuvasti niittää.

    VastaaPoista
  7. En ole soittanut, mutta luulen että tietoa heillä asiasta on nim. naapurustossa asustelee kunnan työntekijöitä.. :) Kait pitäisi kuitenkin pommittaa asiasta jospa joskus jotain tapahtuisi. Ei ole kivaa kun naapurin perhepäivähoitajakin joutuu tekemään työtä ettei nappikukka (kuulin myös nimityksen poksukukka) tule pihamaalle lasten leikkejä häiritsemään.

    Go Pappa-Hötsky go!! Heheee, taidankin alkaa nimittämään noin papparaista.

    VastaaPoista
  8. "Go Pappa-Hötsky go!!" :D

    Älä kuitenkaan kerro isällesi, että tuosta sun heitosta tuli mulle mieleen peltilelukilpailut, joissa jokainen virittelee oman peltilelunsa lähtöön ja kannustaa sitten omaansa innokkaasti ;D

    Mulla on selvästi jotain säätövaraa mielikuvituksessa ;D

    VastaaPoista
  9. Mikä ois mukavempaa ku leikkii niil viritettävil peltileluil.

    Sitä paitsi, äitini lukee blogiani joten Pappa-Hötsky saattaa tästä kuulla. Hihiiiiiiiiiiiiii. :D Ehkä nauraa käkättävät siel mein keskusteluil.

    VastaaPoista
  10. sielä se pappa-hötsky ajelee nurmikkoa ja koko päivän ollut marjapensaissa.. eli hötsky

    VastaaPoista
  11. Taidetaan olla siis perhettä.. heheh :D

    VastaaPoista