keskiviikko 4. toukokuuta 2011

"Pappa, sinä kavahdit kalpeaksi!"

Ostikoita on aina vähän vaikea keksiä, tämä tulee pikku myy fanituksestani ja siitä että en voi istua olohuoneessa katsomassa suomi peliä. Varsinkaan kun mieheni huusi, et suomen vastustaja teki maalin! Tais naama mennä olohuoneessa kalpeaksi ;D

Tällä viikolla on ollut niin kylmää ettei ole puutarha hommiakaan viitsinyt tehdä. Pientä projektia tuolla autotallissa olen tehnyt mutta siitä vähän myöhemmin, kun se on valmis! Joten olenkin kuluttanut aikaa hyvän ruuan tekemiseen ja suunnitellut perjantain vapaapäivälle jotain kivaa tekemistä. Ensin suunnittelin että menen rentoutumaan parturiin, no eipä tietenkään ollut aikoja.

Nyt sitten ajattelin että voisinkin laittaa auton keulan kohti oulua ja lähteä vähän shoppailemaan. Pientä rentoutusta kaipaa aina välillä. Nyt sitten kaipaisinkin pieniä vinkkejä kivoista liikkeistä oulun alueella, joissa vaikka en olisi koskaan käynyt. Näin eräässä blogissa Colore nimisestä pienestä liikkeestä ja sinne ainakin tahtoisin löytää. Vinkkejä otetaan siis vastaan. :) 

Eilen illalla kokeilimme taas uutta reseptiä, kuulin sattumalta ja vähän sovelsin.
Erittäin hyvää, ehkä vähän tuhti annos mutta teen toistekki. 


Illan annos sisälsi:
 Tuoretta tankoparsaa, jonka ympärille pyöräytin pekonia.
Ajattelin ensin grillata mutta sään vuoksi laitoin uuniin.

tomaatit neljään osaan, sienet puoliksi, 
balsamiviiniä, oliiviöljyä, mustapippuria ja suolaa
uunivuokaan ja uuniin toisen vuoan perään. 

Broilerin fileitä, mieheni tekemässä salaisessa kastikkeessa.

Tällainen vanhus löytyi eräänä päivänä (tuli kuvatuksi samaan aikaan annoksen kans.)
Purkki on vielä täynnä, ei tule testattua kuitenkaan enään toimivuutta.

Taidan mennä petiin ja laittaa tyynyn pään päälle etten kuule pelin tilannetta. 
Tai ehkä istun loppuun asti ja vahtaan peliä. Jännättää tommoset.

Olipas se kummallinen bostaus, jäkistä ja ruokaa. Melkeen miesten mieleen,
tölkki vaan puuttuu. heh*

3 kommenttia:

  1. Tulee halpa reissu jos meinaa kiertää putiikit kommenttien perusteella.. hihih:) Äsken tein kuitenkin päätöksen että menenkin tänään ylivieskaan, siel on markkinat ja kaikkee muutakin kivaa. Toisena päivänä sitten ouluun.

    VastaaPoista
  2. vanhempi isosisko :)8. toukokuuta 2011 klo 21.39

    tuuppa meillekin tekemään joskus tuollaisia herkkuannoksia.. :) meinaa olla nuo ruokalajit viikosta toiseen samoja...

    VastaaPoista
  3. Tänään ruoka annokseni muuttui hiukan eiliseen verrattuna. Eilen oli grillattua makkaraa, kurkkkua, ketsuppia ja sinappia sekaisin. Tänään sitten samaa mutta ketsuppiin ja sinappiin lisäsin sipulisilppua. Tykkäisköhän Ee. :) Ehkäpä voisinkin tehdä teille ruokaa joku päivä.

    VastaaPoista