lauantai 28. toukokuuta 2011

Perennanvaihtopäivät

Piipahdin tutustumassa perennanvaihtopäiviin kotiseutumuseolla. Ihan vain oikeastaan uteliaisuuttani ja vanhan museon takia. En kyllä muista olenko koskaan edes kotikuntani kotiseutumuseossa käynyt. Museoon on tulossa ensi kuussa pientä muutosta, vanhan pappilan museosta siirretään esineet kotiseutumuseoon. tulipa sekin nähtyä, näin ennen muutosta. Olihan sinne naiset kiikuttaneet kaikenlaista perennaa ja kukkaa ja vähä kaikenlaista. Vein omasta pihasta joitain juttuja, en tiennyt mitä sinne voi viedä koska en ole todellakaan alan asiantuntija enkä edes vielä ole varmistunut monestakaan kukasta mitä mikänenkin pihallani on. Kyllähän sieltä sitten matkaan lähtikin perinteitä kunnioittaen yksi perenna, olisikohan ollut akileijaa. Istutin sen tuonne kukkapenkkiin, saas nähdä mitä siitä kasvaapi. Vähän jäi epäselväksi että avautuuko kotiseutumuseoon kesäksi pieni kesämyymälä ja kahvila vai oliko kyse vain tietyistä päivistä. Mukavahan siellä olisi kahvikupponen käydä juomassa sillointällöin. :)






Taidankin lähteä vielä puutarhalla käymään!
Oikeen mukavaa lauantaipäivän jatkoa. 

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Jahvat tullooo..

Saadaankohan tänä vuonna oman maan mansikkaa. Eilen täytin vesisateessa laatikoita että saisin äkkiä mansikantaimet multaan. Vanha sanontahan kuuluu että eihän meitä oo sokerista tehty, ja minä jatkan että vain puoleksi sillä sokerilla täytetty. :) Laatikot kun vielä saisi laitettua oikeille paikoille niin hyvä tulis, mutta siinä paikalla on vielä multa kasa, suunnittelin että huomenna olisi poutaa ainakin sen aikaa että kerkiäisin multakasan levittää. Meillä on varmaan viikon verran vain satanut ja jos ei ole satanut niin on ollut kova tuuli, ensi yöksi lupaili pakkasiakin. Kävinkin peittämässä yrtti ja mansikka laatikot, etteivät vaan palellu. Kuulin kyllä huhuja että ensi viikolle on lupailtu helteitä. Sehän olisikin mukavaa kun on pitempi viikonloppukin tiedossa. 


Tänään aamulla ilmoitin äitille että nyt olis lavakauluksia tarjolla, siis halvalla lähti ja äitihän niitä tulikin samantein hakemaan. Kolme sain napattua muitten innokkaitten yrttimaan kiilto silmissä olevilta naisilta *heh. Äitille ajattelin hernemaata yhteen laatikkoon, helpompaa pienten lastenlasten hakea herneitä pellon vierestä rajatulta alueelta mitä pellosta multaiselta möykkymaalta.


Jahvat tullooo ja helemat paukkuuu. Kävin piipahtamassa myös bingossa, oli iso potti ja menin vain irtolapun ajaksi. Yritin selitellä vierustovereille ettei ole aikaa istua kauempaa. Siinäpäs olisikin tullut kiirus juosta kokeneita seitsemän kahdeksan lapun konkareita karkuun jos potti olisi osunut kohdalle. Kolmea irtolappua yritin siinä tarkastaa ja kyllä meinasin huutaa että eikö vois vähän hitaampaa huudella niitä numeroita.. Kolmen päähän jäin potista ja kylläpä jännitti. Aina sillon tällön tulee piipahdettua, että kyllä kait vakituiset tunnistaa jo, isin viereen yritin taas piiloutua. Minun on niin helppo mennä nykyään kun bingo paikka on tuossa pienen kiven heiton päässä. Suosittelen kokeilemaan joskus, erilainen kokemus ellei voittoja tule.


Sadetanssini taidettiin ymmärtää hiukan väärin reilu viikko sitten.. :) 

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Taas tapahtui monenmoista viikonloppuna. On se vaan kiva kun alkaa oleen niin lämmintä päivisin että voi teepaitasilleen olla ulkona, ainakin osan päivästä. Niin välillä piti kyllä pukeutua villapaitaankin, myös Ee ja Nii joutui laittamaan päälle lämpimämpää, ihanaksi tuosta kai teki sen pikkuisen iso haalari Niin päällä. :) Lökäri!
                           

Vaikka ulkona on mennyt melkeen koko aika niin ollaan sitä nyt muutakin pientä hommailtu. Kaverilla oli syntymäpäivät. Piti käydä ihastelemassa siellä pihalla vanhoja pieniä rakennuksia. Kait ne joitai varastoja oli mutta en ole ennen niitä niin huomioinut.. Kumma. Ja keittiön ikkunan alue oli jotenki kiinnostava jota en ollut myöskään ennemmiin huomannut, kuvaa en nyt laita kun se pitäisi kuvata päivän valolla, mutta sen aijon tehdä vielä joku päivä niin siksi siitä myös mainitsen. Mikähän mua vaivasi kun kaikkea uutta ja jännää tutuista paikoista löysinkin.. :o


Olen myös tehnyt löytöjä jälleen pitkin viikkoa ja niitä sitten olen tuonut kotiin "kärräperällä." Vanhat tikapuut joihin ajattelin ensin laittaa amppeleita. Mutta hauras vanhus ei taida ensimmäistäkään amppelia jaksaa kannatella. Myös vanhoja laatikoita kasvulaatikon viereen toin johon aijonkin istuttaa mansikan taimia joita ostin. Odotan innolla saanko omasta pihasta mansikkaa jo tänä vuonna. Myös löysin vanhasta kompostistani marjapensaan ja siirsin sen sieltä pois, suaapi nähä mitä marjoja kasvaa vai kasvaako mitään. Sisällä sen verran viihtynyt että verhoja vaihdellut, makuuhuoneeseen miehen toiveesta tummat verhot kun aamu aurinko häiritsee. No aikaisempina vuosinahan meillä on ollutkin pimennys rullaverhot joten ei se ole ihmekkään. Vähän ehkä tumma tuli makuuhuoneesta mutta katsotaan nyt. Sehän voi olla ihan kivakin, tänä yönä sen näkee käveleekö pitkin seiniä kun on niin pimeetä. :)


Ainiinjooo, sain systeriltä linkkivinkin jonka kuvitteli minua kiinnostavan, no todellaki kiinnostaaaaa... 
Hei mä tahon noi kaikki. Kerranki löyty joku muumi kippokappoja jotka muaki kiinnostaaaa. Tää taitaa olla lemppari, vaikka pikkumyytä fanitanki! Tällä herkkupalalla voinkin toivottaa oikeen mukavaa alkavaa viikkoa ja arkea!



perjantai 20. toukokuuta 2011

RuohonjuuritasollaVol1.

Aamu aurinko paistanut ainakin lämpimästi, onkohan lämmin päivä tiedossa. 
Ihanaa kun kukatkin ovat alkaneet kasvamaan pihapiirissä todella mallikkaasti.
Yhden kukan arvoitus ei ole vielä selvinnyt minulle, joten voisitteko auttaa asiassa?
Mitä tämä kukka on? Sitä on takapihan terassin ympärillä kulkevassa kukkapenkissä.
Kivasti se on alkanut kasvamaan, toivotaan että sieltä tulisi myös kaunis kukkakin.
Pieniä toiveita elättelen tämän kukan suhteen, joten viherpeukalot kertokaahan minulle toivottu vastaus.... :)
Pieniä keltaisia kukkia tuntuu kasvavan myös vähän joka puolelta.
Sehän on vain kiva että vihreydestä kasvaa myös muuta värikästä.

Oikeen mukavaa perjantai päivää kaikille!!!
Olimme tutkimusretkellä mehtäsä. Puita pitäisi hakea mutta en taida viittiä kantaa kainalossakaan. Olisihan se hyötyliikuntaa oikeen olan takaa. Ehkä kuitenkin annan työkoneitten hoitaa asian, jos tuleva viikonloppu ei ole kovin sateinen niin sitähän voisi suunnitella menevänsä mehtähäään... Eväät koriin matkaan ja luonnonhelmaan.

Omaan taloon kun on muuttanut ja rahaa käytetään niukemmin niin otin neuvosta vaarin kun kuulin että kaiken taivaalta tulleen veden saa vaikka kaataa lavuaariin eikä siitä tule jätevesi kustannuksia. Ehkä kuitenkaan sitä en sinne lavuaarin nyt kaatele. Eli siis kaikki hyöty otetaan heti irti ja sainkin isiltä vanhan saavin pihalle ja ämpäreitä talon nurkille rännien alle odottamaan taas vesisadetta. Pystyyhän sillä kastelemaan kukat ja kasvimaan, mitä muuta sillä voisinkaan tehdä. Tiskaamaan astioita en kuitenkaan ehkä ala.. Tai mistä sitäkään tietää. hih* Saavi ei vain ole kovin kaunis, mitähän sille tekisin? Laittaisinko maalia pintaan vai olisiko joku kehikko kivempi idea? Alunperin tämäkin juttu oli pelkkä vitsi ja naurettiin asialle, mutta kuinkas kävikään.

Meillä alkoi viikonloppu päivää aikaisemmin, huomiseksi en kuitenkaan ole tehnyt ihmeempiä suunnitelmia koska menen fysioterapiaan. Ehkä jumppa ohjeita antavat tällaiselle könkkävaarille. :) Ajattelin kysyä että kaippa lapion varressa heiluminen ja mehtässä riehuminen on aikamoista jumppaa, vieläkö pitäisi keretä lenkkeilemäänkin.. No onneksi on kesä alullaan niin meillä alkaa frisbeegolf kausi ja siinähän sitä tulee käveltyä. Minun lenkkeilyni ovat "tyssähtäneet" siihen kun ensi metreillä aina näen jotakin mielenkiintoista ja alan joko seuraamaan sitä tai kaivan kameran esille ja kuvailen. Tokihan se voisin jättää sen kameran kotiin, ei kai kukaan kanna lenkillä kameraa... :)

Syksyisen näköiset kuvat varmaan inspiroivat teitä lähtemään *käytä sadevettä kesäisin* vitsiin mukaan?!:)

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Tuhat ihanaa kävijää

Hipheii. Minun sivuja on käyty tutkailemassa tasan tuhat kertaa. Vielä joku päivä ehkä saan "vakkari lukijoita." En tiedä toimiiko tuo edes et voi ns kirjautua lukijaksi mutta ehkä joku ilmoittaa kommentilla jos haluaisi mutta se ei onnistuisi. Ehkä minun pitäisi myös enemmän kirjotella mutta olen niin onnellisena laittanut pihaa ja nyt vesisateiden aikaan olenkin yrittänyt käyttää aikaa siivoamiseen mikä on jäänyt viime aikoina vähemmälle. Pitäisi edelleen saada lajiteltua kirpputorille menevät ja kaappiin jäävät. Monta laatikollista on jo odottamassa viejäänsä. Myös lupailin tuttavan huonekaluja myydä..

Tällä viikolla on ollut kivoja sisäpäiviä, vettä on satanut mutta meillä se ajatellaan ilmanraikastimena ja maailman viheriäksi värittäjänä. No ehkä olen pieniä sadetansseja välillä käynyt tanssimassa pihalla että vettä tulisi lisää että kaikkialle saataisiin lisää väriä. Mutta kyllähän se tietenkin olisi kiva jos vaikka viikonlopulle tulisi aurinkoistakin että vois vaikka pitää pienet nyyttärit ulkona.

Tänään kävin tupperi illassa, oli mukavaa. Minun lisäkseni ystäväni oli ainoa nuori joukossa, tietenkin myös söpöliini kummituslikka Minttu <3 ja loppuja nyt en voi sanoa mummuiksikaan, vaikka monella tuntui olevan lapsenlapsia ja ikää heillä oli melkeen puolet enemmän kuin minulla. Mutta joka tapauksessa ne vanhemmat kauniisti ikääntyneet naiset oli yllättävän herttaisia ja myös hauskoja juttuja heillä piisasi. Vaikka mitään en tilannutkaan niin oli minulla kotiin tuomisia. Kun emäntä oli kuullut että tulen kutsuille, oli hän etsinyt minulle tämän ihanuuden.  Kiitokset S-L.M.

Tästä tuli nyt lemppari.


*Nuoria ja nuoria... khihhihiii* :)

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Pilvinen sunnuntai

Kyllä näyttää siltä että meillä alkaa vettä satamaan, joten päivästä tuli sisä- ja siivouspäivä. Ehkä vois käydä vähän juoksentelemassa vesisateessa niinkö lapsena ja tehdä pienet sadetanssit siinä samalla. Oikeen mukavia hetkiä myös niille jotka meinaa viettää tämän sunnuntain sisätiloissa.