tiistai 9. elokuuta 2011

Viimeisen lomaviikon aloituksen ajattelin aloittaa shoppailulla ystävien kanssa! Piipahdettiin Ylivieskassa  Sisustusliike Pitsi ja pellavassa kuin myös Sisustusliike PPDecorassa. Kummatkin myös ihan lemppari putiikkeja ylivieskassa. Niihin oikeastaan varmaan menen aina kun tarvitsen omaa "sielun rauhaa." Kauniita huonekaluja ja ihania sisustusjuttuja!!! Ihan ehdottomasti tutustumisen arvoisia paikkoja. Kiitokset shoppailu seuralle Marjut ja Liisa, joukkoon liittyi myöhemmin myös ihanainen äitini!!:) <3

Ainiin, oikeastihan suunnittelin kirjottavani juttua kesäkurpitsasta. Keväällä annoin kesäkurpitsan siemeneni äidille että auttaisi minua niiden kasvattamisessa, no päätettiin että laitetaan ne äidin ja isän kasvimaalle. Josain vaiheessa (kuulin kai väärin) ymmärsin että joku hirviö oli käynyt ne syömässä maalta. No kuinkas ollakkaan, tänään kävin kahvittelemassa vanhemmillani. Katsoin kun tiskipöydällä oli kolme isoa kesäkurpitsaa ja totesin vain että taas joku on saanut mahtavia kurpitsoja kasvatettua. Niin äitini siihen vain että ne on kyllä niistä sinun siemenistä kasvatettuja.... Juoksu jalkaa piti mennä pellon laidalle katsomaan mitä siellä oikeen on tapahtunut, niin etten ole mitään tiennyt/huomannut... Kasvimaallahan oli valtavasti kesäkurpitsaa, niin paljon ettei varmasti saada kaikkea syömällä syötyä. Nyt siis pitäisi saada marttojen apua, miten kesäkurpitsaa voi säilöä, kuinka olisi herkullisin syödä ne ihanan näköiset kukat, mitä niille pitäisi tehdä, reseptin voisin joltain vastaanottaa ja mielellään vielä gluteenittomana... Nom. Nyt täytyy sanoa että olipahan yllätys!!!!:) Tomaattia kasvaa valtavasti ja kesäkurpitsaa ja kaikenlaista ihanaa. Minun omassa kasvulaatikossani parsakaali kasvaa pituutta valtavan kokoiseksi mutta missä on itse syötävät, ihan minimaalisia ovat he!!! Hih* Nooh tämä kesä on menty vähän tälleen kokeillen... Eiköhän se tästä!:)



Ja hyppy taas shoppailuun.. Puutarhamyymälöissä on nyt viimeisiä alennusmyyntejä, kävin taas kiertelemässä. Ihanat fantastic home:n tuolit ja pöydän löysin, vielä tinkasin alennetusta hinnasta koska maalipinta on repeillyt, mutta aijon sen maalata. Tekisi mieli tehdä niistä valkoiset, mutta toisaalta ovat hyvän väriset noinkin että saisinkohan samaa sävyä kaupasta jos nappaisin tuolin kainaloon ja sanoisin että tämmöistä!:) Mieheni vain meinasi että kuinka monet puutarhakalusteet pitää ostaa kesässä... Noh ensinhän muutinmme viime talvena, ei meidän vanhalle parvekkeelle mahtunut kovin paljoa, nyt on kaksi isoa terassia ja pitäähän niitä vähän pitkin pihaa voida laittaa... Eikö totta?:) No nämä oikeasti ostin asuntovaunuun, kun ovat taitettavaa mallia ja tarpeeksi pienet ja kauniit niin... Vielähän on tätä kesälomaa jäljellä tämä viikko ja muutama viikko niin on venetsialaisetkin, eikös silloinkin vielä vaunuilla!


 
Istuin hämärän tullen autokatoksessa tunnelmoimassa. Grillissä lämpeni kesäkurpitsat (hiukan vain iltapalaa.) Lyhdyt löysin päivällä pitsistä ja pellavasta. Olenkin alkanut "kenenkään huomaamatta" lisäilemään meidänkin taloon sydämiä... Syksykö lie tuonut lämpöisyyden ja sydämet takaisin mieleeni! <3

Oikeen ihanaa alkanutta viikkoa, minä aloitin sen shoppailulla. Vielä pitäisi keksiä jotain ihanaa tekemistä, ajattelin etten taidakkaan siivoilla lomalla sen suuremmin, sitä siivoaa kuitenkin kokoajan kun arki alkaa!! Ensin meinasin että olisin kokeillut järkätä loman lopettajaisiksi pihakirppiksen myös omaan pihaan mutta ehkä kuitenkin jätän sen parin viikon päähän. Hinnoittelu kun on sitä inhottavinta hommaa ja jos meinaan yrittää ottaa rennosti loppuloman niin..

                                                                                XXX

5 kommenttia:

  1. Mä oon nyt kans käyny kaikissa kolmessa sisustusliikkeessä täs parin viikon sisällä. vai onko niitä enemmän?!

    Jos sulla on vinkata, mistä saisin valokuvakehyksen 3-4 kuvalle, mielellään valkoisen, niin kerro!! mistään ei löydy =/ Pitsiin ja pellavaan oli ilmeisesti tilattu, et syksyllä pitäis tulla. Ehkä :P

    VastaaPoista
  2. No ensimmäisenä tuli mieleen semmoinen kolmen kuvan kehys valkoisena näin ikeassa viimes.
    Kokeile nettitilausta:
    http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/80134637#/40078332/

    Sitten taisi tulla tänä aamuna kuvia tuolta kalajoen Sisustusliike HomeStylestä, jossa oli kolmelle kuvalle kehyksessä paikka, tarkista sekin.

    Et sitten ihan sieltä tavallisesta isosta ole käynyt katsomassa???:)

    VastaaPoista
  3. No joo, on Kärkkäiselläki tollanen perus, mihin sais kolme kuvaa, mut ku tahtoisin sellasen erikoisemman :D Kärkkäisellä on joskus ollut, mutta ei oo koko kesänä ollu mitään =/

    Mistä löydän tuolta HomeStylestä kuvia? Nettisivut löysin, mutta sieltä en löytäny?!

    VastaaPoista
  4. Katsoppas facebookin puolelta. HomeStyle on nyt lisännyt paljon uusia kuvia... :) Mutta sekin tais olla aika perus mitä katsoin.. Käys nyt katsoos, tiedä mitä kivaa löytyy..

    VastaaPoista
  5. Paista kukat kevyesti voissa. Ovat kuulemma hyviä, itse en ole vielä päässyt maistamaan.

    VastaaPoista