sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Onko nyt parempi, MAU?:)

No niin täällä sitä taas istuskellaan koneella ja mietitään että mitähän tännekkin voisi kirjoitella. Luulin olevani turhan innokas jos kirjottelisin joka päivä jotakin mutta sitten sain palautetta tällä tavoin: "Siitäpä mun piti sulle nuristakin, että lupaillaan kaikennäköistä, mutta ei pidetä lupauksiaan! Ei ainuttakaan postausta oo tullut. Paranna tapas." Eli mitä tämä nyt sit tarkottanee, pitänee kirjotella turhuuksia tänne, joka tietty sopii mulle että täysin päätöntä ja mitäänsanomatonta kirjottelen kaikkien iloksi ja suruksi. 

Ensimmäisenä ISÄLLE syntymäpäivä onnittelut kun tulit torstaina miehen ikään. <3

Loman viimeisiä hetkiähän tässä kovasti nyt jo aletaan viettämään, maanantaina olisi paluu arkeen ja aamu viiden herätyksiin. No joka tapauksessa on ollut todella rentouttava loma, päätinkin etten yritäkkään siivoilla sekaisin olevia kaappeja joka päivä ja otinkin sitte hyvinki lunkisti. Lumenluonnin taitoja jouduin kuitenkin taas harjoittamaan useampaan otteeseen.

Eilen hetken mielijohteesta iltasella soitin ystävälle ja kutsuin koko perheen yökylään. Kellon lähestyessä jo melkeen lasten nukkumaanmeno aikaa ystäväperhe saapuikin meille. Mitä ihanin kummitustyttö tuli meille vähän pitemmäksi aikaa kuin kahvikupposen verran tai ehkä siis mehulasin verran, meidän omalle talolle ja ensimmäisenä pitikin näyttää kaappien sisältöjä (eli siivous olisi kannattanut.) Ei nukkekoti joka on valloitettu ralli autoilla ja raktoreilla kiinnostanut seittemän vuotiasta tyttöstä. Onneksi löytyi pleikkarilta LittleBigPlanet joka osottautuikin mielenkiintoiseksi eikä millään maltettukaan lopettaa koko iltana. Mutta saahan sitä hiihtolomalla hiukan valvoakkin ja vieläpä kummitustätin luvalla. :) Me vanhukset pelattiin pelikorteilla ja minä tietenkin normaaliin tapaan hävisin joka pelin. Siihen on jo totuttu. 

Tänään sitten tapasin ystävän joka oli ajellut harjavallasta saakka tyttärensä ja koiransa kanssa lomaileen hetkeksi kotoa kattoremontin tieltä. Hetki vietettiin yhteistä "aikuisten" aikaa. Ravintolassa tietenkin syötiin ja tavarataloon pistettiin hiukan rahaa ja lopuksi vielä jäätelökiskallakin piipahettiin.

Huomenna jos vielä kokeilis olla hyvin ahkerana, luultavasti tekemättä ei mitään. Jos hyvä keli sallii niin pulkkamäkeen ja makkaranpaistoon voisi siskon pojat viiä. Eiköhän siinä ole tarpeeksi hyvä ja mukava lopetus lomalle ja melkeen jokapäiväiselle ravintola ruoalle.
 

1 kommentti:

  1. On.

    Tässä kyllä pata kattilaa soimasi, sen myönnän. Eihän se kirjoittaminen ole vaikeaa, mutta ajoittainen laiskuus ainakin mulla vaikeuttaa. Ja sillon kun olisi jotain mistä kirjoittaa, niin sitten ei kerkeä kirjoittaa.

    VastaaPoista