perjantai 16. joulukuuta 2011

Asetelmat

Väsäilin pieniä "kukka-asetelmia" jouluksi. Ensi viikolla ehkä näihin vielä hommaan oikeat kukat koristamaan joulua... Iski ehkä pieni vimma, joten saattaa olla että näitä pieniä asetelmia löytyy jouluna jokaisesta pienestä kupposesta. Emalikuppini huutavat suorastaan kukkia!!:) Isän havumetsästä löytyy kyllä kukka-asetelmista joulukuuseen että meidän joulun kasvillisuus on taattu! Creme brulee kuppeja ei nyt käytetä oikeaan tarkoitukseen, mutta kauniita ovat näinkin. Hiukan ehkä houkuttelis kokeilla tyrni-creme bruleeta. Nams. Eksyinkö hiukan aiheesta? Noh, tuntuu olevan normaalia. Mutta nyt alkoi tekeen mieli jotain herkkuja.


Tästä viikonlopusta tulee oikea tonttujen viikonloppu. Vilinää ja vilskettä, moneen monituiseen suuntaan. :)

Oikein makoisaa viikonloppua kaikille.

torstai 15. joulukuuta 2011

Viikon retroilut

Kammottavan ihanaa.. Kammottavaa on se että olen taas itse kuvissa. Ihanaa on se että olen saanut joululahjoja jo tällä viikolla. Kaikki tosin on ollut menossa roskakoriin mutta päätyivät kuitenkin jostain kumman syystä minulle. Kaunis ruskeakukkainen 60-luvun mekko, vihreä ihastuttava puntari ja keltainen suloisen säröinen kahvikuppi. 


Paussi siivouksesta. Ihan piristävä. Kannattaa kokeilla. Jaksoi taas jatkaa joulusiivoja. Tosin eksyin hiukan aiheesta. Tulipahan vaatekaappikin siivottua!!

tiistai 13. joulukuuta 2011

Kortit

Yleensä askartelen itse joulukortit mutta tänä vuonna löysin joitain tosi kivoja kortteja.. Joten en edes aloittanut askartelua.. Tälläkin kertaa vaikka olin lomalla, yllättää tämä viidestoista päivä jolloin korttien pitäisi olla jo postissa. Tänä iltana niitä väsäilin, hädissäni. Koska huomenna koittaa paluu arkeen. Kortit siis jäisivät tekemättä. Mutta ilolla taas pyöritellyt, mikä kortti menee kullekkin. Joissakin korteissa on vain se juttu, josta tietää mikä kuuluu ja minne. Luovutin siis aikasin nukkumaan menosta.. Ruoka on laittamatta huomiselle, tehty on muttei laitettu kuppiin. Pakastimeen on kurkistamatta onko minulle leipää. Työvaatteet on hukassa jne.. Noooh, eiköhän tämä taas tästä. :) Tulin kuitenkin teille kirjoittamaan, koska lupaukseni tuplamäärästä postauksia, on ehkä jäänyt. On vain ollut niin hirmu ihanaa ja kivaa ettei ole edes joutanut kirjoittelemaan. Vai olenko kirjoitellut?!!? No joka tapauksessa, joulu saa tulla minun puolestani, kaikki on viimeistä silausta vaille valmiina. IHMEELLISTÄ. Ei koskaan ole viikkoa ennen joulua ollut tällainen tilanne. Ehkä se johtuikin lomastani. Kärsin sitten keväällä kun muut lomailee. Mutta pääasia että nyt on kaikki hyvin ja kondikses. Eiks je?:) Ehkä kuitenkin menen tästä vielä hiukan kurkistelemaan kaappeihin, mihin olen hetkessä kerennyt piilottamaan kaiken oleellisen normi arkeen kuuluvan. Kirjoitellaan taas, ehkä onkin aikaa vähän enemmän koska "kiva tekeminen loppui".  Ja niille jotka ajattelevat että olisipa mukavaa kun kaikki olisi tuossa pisteessä täälläkin, päätin että jos en kerkeä suursiivoja tekemään, meillei normi valoja sytytellä vaan pidetään vaan tunnelmalliset jouluvalot päällä niin ei pölypallerot näy!!!:)  Kirjoitusvirheetkin tarkistelen ehkä sit myöhemmin. Moi. <3






sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Joulupolku

Pieniä jalanjälkiä lumihangessa. Lasten iloinen, ehkä hiukan jännittynyt supina kuuluu. 
Puun takaa kurkistaa kettu. Seuraavan puun takana jänislauma laulaa joululauluja.

       

Kenen pieni kolo keskellä tuikkujen? Maitokärryjä kuskaavien lumiukkojen?


Tonttujen nuotiopaikalta kuuluu iloisia tarinoita. Mutta mihinkäs tämä jono vie?
Luokse joulupostin. Meneeköhän joulutoivelistat suorinta tietä joulupukille.


Petteri Punakuono tullut kenties verryttely kierrokselle, ennen jouluaattoa?

 
Saunan portuassa, vaatteita kuivumassa. Ovelta kurkistaessa tontut olivat saunomassa. 
Saunan perältä kuului "heitä lisää sitä löylyä".


Uteliaisuutta kurkistimme tupaan ikkunasta, mitä siellä näkyikään. 
Tonttuja ahertamassa, lahjoja tekemässä, toiset paketoimassa. Olikohan siellä meidän kaikkien kilttien lahjat? Kenen oli se iso nalle? Een veikkaus että Liisan. :)


Täällä oli hyvin hiljaista ja tunnelmallista. Pieni lapsi seimellä, kapaloituna.


Vielä vähän kurkistelua, jännittävistä ikkunoista, jokaisesta löytyi jotain kivaa.
Mitä oli niitten ikkunoiden ja ovien takana, mihin emme nähneet? 
Joulupukin salaisia huoneita kenties? 


Siellä sun täällä tonttuja, ohikulkien ja nurkilta kurkkien!



Joulupolkua kiersimme. Jonka jälkeen mietimme,
  Olimmehan tarpeeksi kilttejä?:)

Joulumyyjäiset

Talvilomani tähtihetket olivat tänään. Kaiken suunnitellun, kiireen ja leipomisen jälkeinen hetki. Joulumyyjäiset. Ensimmäistä kertaa olimme mukana itse, myymässä myyjäisissä. Sehän oli aika kivaa. Alunperin oli tarkoitus pelkästään myydä gluteenittomia leivonnaisia, mutta mukaan tarttui hiukan muutakin mukaan. Minun tekemiä helmikoruja, ihan vain kokeilun vuoksi. En mitään myyntiä niistä oikeastaan halunnutkaan. Mutta menihän niitäkin kaupaksi, kuten esimerkiksi naapuripöydän miesmyyjä osti omaan kaulaansa, kun hänelle sopii kuulemma vihreä väri. Niin hän koko myyjäisten ajan oli helmikoru kaulassa... :) Äidin ja isän tekemää pihkasalvaa myös myimme. Olin hyvä esimerkki kertomuksille, haava siellä, haava täällä, pihka auttaa!!! Myimme niinsanotusti odotettua enemmän, kaikki onneksi kuitenkin riitti. Olin ajatellut että saan omat joululeivonnaiset tästä mutta ehkä niitä ei sitten loppupelissä meidän pakastimeen asti riittänytkään. Täytyy siis leipoa lisää. Paljon myös kävi ihmiset ostamassa "vierasvaraksi" kun on tulossa tuttavia joulun alla kylään jotka ovat keliaakikkoja. Minun rahani menivät kuitenkin muiden hyväksi, ostin ainakin yhdet ihanat vanhan ajan tyylin kudotut kuvioidut lapaset...

Tästä täytyy päästä mainihtemaan: kuvissa näkyy suosikki käsityöntekijä S-L. Olen siitä teille aina silloin kirjoitellut, aina kun olen piipahtanut ostoksilla S-L:n luona. Tällä kertaa kuvan oton jälkeen S-L kysyi, meneekö tämä lehteen, tokasin "eiku nettiin, miljoonien katseltavaksi". ;) Päätin pitää sanani, nyt se on täällä internetissä, kuvien kera. No niin, jos nyt tällä kertaa luet tätä, olen onnellinen että  teet niin hienoja käsitöitä, myyt niitä usein pihakirppiksillä jne ja kaiken lisäksi tiedät makuni. Kerrassaan mahtavaaa. :) Koskaan ei tiedä mitä hänen pöydästään tällä kertaa löytää, hienoa kierrätystä, koruista mattoihin ja sisustamiseen. 

Ehkä tästä saattaa tulla tapa, lähteä myyjäisiä kiertämään, pöydän takana myyden. Sen näkee sitten. Olisihan se tietenkin yksi tapa saada tekeleitäni eteenpäin, etteivät ne jäisi aina "roikkumaan" omiin nurkkiin ja täyttämään kaapejani. Ensi kerralla viisaampia, tämä oli mukava tutustumiskierros.

Suurimmat kiitokset kuuluvat tietenkin äidilleni, pääleipurille!!!!! Sit seuraavat kiitokset menee systerille joka on ollut äidin apuna koko ajan. Toinen systeri saa kiitokset aina sen makeuden, kauneuden ja koristeellisuuden myötä. Minä tupsahdin mukaan vasta kolme päivää aikaisemmin. Sainko lie mitään aikaan... :) Myyjänä kuitenkin osasin toimia, onhan se tieten yksi ammattinimikkeistäni joten kai se pitää osata hoitaakin.


  

Kuvat otettu nopsaa, ennen myyjäisten alkua!!!



























































Onneksi lomani jatkuu vielä tiistaihin, taitaa tämä tyttö lähteä jouluostoksille... Tänään kuitenkin vielä voitin jouluvalot 1-0. Nyt meidänkin pihaa koristaa värivalot, ei tosiaan vaan jouluvalot, tavallisine tuikkuineen.. Olemme illan saunoneet ja herkutelleet. Rauhallista ja tunnelmallista.

Näkyy kellokin olevan jo yli puolen yön joten eiköhän tästä jo saa ansaitusti lähteä nukkumaan. :)
Oikein mukavaa kolmatta adventtia.

xxx

perjantai 9. joulukuuta 2011

Leipuri hiiiiiva


Joulumyyjäisiin käy tiemme lauantaina. Alavieskan virillä klo 10.00-14.00.
Olemme leiponeet gluteenittomia, laktoosittomia ja luontaisesti gluteenittomiakin leivonnaisia.

Mielestäni on ihanaa leipoa äidin hyvillä ohjeilla. Että muutkin keliaakikot saavat maistaa näitä herkkuja. Salaista ohjetta glut. korvapuustiin en ole nähnyt.

Huomenna vielä myssyt päähän. Hyvä me ja iskä!:)
 

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Joulukorttikuvausta

On villiä melskettä, helinää, helskettä pienten tiukujen, On korvia, tassuja, pulleita massuja, häntiä vilisten. Ja tähtöset tuikkivat lyhtyinä kilpaa noin hangella loistaen, Kun kaikki nyt juhlahan kulkunsa suuntaa, arvannet kai sen. 



Ennen kuvausta jo alkaa kiukku "joko saadaan piparkakut?" Sitten iskee vimma, hulluus, heiluus, iloisuus ja illistys. Perään nauru ja hykerrrys. "Hei, tämä on äitin lyhty" <- mihin se katosi? Paikallaan pysyminen tuottaa ongelmia, kaikkialla muualla on just nyt kaikkea jännää. Kuvauspaikka on niin nähty, paitsi toi "piparin palanen tuolla matossa.. Täytyy tutkia asiaa tarkemmin!!!" Nyt just jalkoja pakottaa, varmaan levottomat jalat. Täytyy lähteä juoksemaan. Kameralle en anna hymyä, mutta sen siaan voisin nuolaista vähän linssiä. Ai voiko tonttulakin laittaa kokonaisuudessaan päähän, "hei kuka sammutti valot!?:)" Mutta entä jos nyt just väsyttäiski, pistän pötkölleen tähän hetkeksi. Heiiiii, me osataan lentää.... 

Kun kuvaukset ovat ohi hymyillään, iloitaan, paikoillaan ja kiitetään. Kuvaaja hengästynyt ja valmis nukkumaan. Lapsilla ei mitään ongelmaa. Miljoona kuvaa otettu, ehkä niistä löytyy yksi hyvä kuva, toivotaan!!:) hihih*

Maailman ihanimmat ja suloisimmat rakkaat kullannuppuset, siskon lapset. En mistään hinnasta jättäisi ensivuoden joulukorttikuvia kuvaamatta!! <3