torstai 23. lokakuuta 2014

Aavistamatonta kauneutta

Alkuviikosta minulle tuli postilaatikkoon lappu että pakettisi on noudettavissa postista. Ette arvaa miten iloinen olin paketista, pieni mutta iso asia taas. Paketti ensinnäkin oli niin kauniissa kääreessä että taidan tehdä siitä taulun ja toisekseen harmittelin just ku kynttilät alkaa olla loppumaisillaan niin paketin sisältökin tuli just eikä melekeen. Ihana Villa Idurin Pilvi kirjoitti blogissaan joku aika sitten niin kauniisti että ihan tippa tuli linssiin. Mikään ei ole ihanampaa kuin saada toinen hyvälle tuulelle. Tietty minua hiukan jännätti, koska olin osallisena toisen sisustusratkaisuihin, melkeempä pelkän tekstin perusteella. Toki blogia kauan lukeneena jo tiesin Pilvin mieltymyksiä Iduria kohtaan ja siitä hiukan osasin päätellä. Lopun annoin lemppari matontekijäni käsiin, eikä lopputulos taaskaan pettänyt! :D Kaunis ja aavistamaton paketti sisälsi:

Kynttilöitä jotka tietty oli mun lemppariväriset ja kaunis kynttilänsammutin. Ihastelin lahjaa
aamua iltaa. Näillä pärjään taas pitkälle. Kiitos ihana Villa Idurin Pilvi! Oli ilo olla avuksi. <3

Muistakaa että toisen auttaminen niin pienissä kuin isoissa asioissa tuo hyvää mieltä kaikille!

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. No enkös vain. Tämmöiset paketit piristävät aina!!! :D

      Poista
  2. Voi, noin kauniit kuvat loihdit niistä. Kiitos suuresta avustasi mattojen kanssa ja ilahdun, että pidit pikkulahjasta. Itse asiassa tuo vihreä väri on kai bongattu blogistasi. En tietoisesti ajatellut tai tiennyt, että se on lempivärisi, mutta jotenkin yhdistän tuon värin sinuun - hauskaa, eikö :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummankin puolista nappiin osumista siis!!! Hyvä me. :) Yritän aina parhaani mukaan muistaa että pienimmät asiat ovat ne jotka tuovat suuren ilon, tässä tapauksessa se ainakin osu ja uppos. Oon hymyillyt joka kerta kun nään tai muistan pienen lahjasi. Kiitos ihana Pilvi.

      Poista
  3. Kuulostaapa ihanalta, tuo vasta onkin päivän piristys <3 Ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eiköstä vain. On kyl aina välillä ihanaa tulla yllätetyksi (suurimmaksi osaksi on ihanaa itse yllättää iloisesti toisia). Osasin odottaa kyllä lahjaa kun Pilvi siitä kertoi blogissaan, mutta enhän tiennyt milloin se tulee ja mitä sisältää. :)

      Poista