sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Tonttuja siellä, tonttuja täällä

No niinhän siinä kävi että heti alkuun unohdan blogikirjoitukset.. Neljäs päivä jäi välistä, mutta minulla oli siihen erityisen hyvä syy!! Hih. Ilta yksin kotona kun toi toinen oli firman pikkujouluissa. :) Meinasin kirjoittaa että olipa lystiä, no olihan se kyllä kun sai soittaa isolla jouluradiota eikä kukaan häiriintynyt. Huomasin valvovani vielä yöllä kahden aikaa ja mitä tein, no en oikeastaan mitään ihmeellistä. Siivosin vähän, mietein joulua, lookasin kahteen kertaan pihan lumesta, askartelin (joulukalenteria jota minulle ei vielä ole) ja kaikkea muuta pientä jännää. Onneksi en ole luvannut mitään kalenteria, yritän vain korjata mahdolliset hiljaiset blogihetket ja nyt minulla on siihen hyvät mahdollisuudet. Haastan itseni ottamaan ainakin yhden kuvan päivässä ja laittamaan sen blogiin, pelkän kuvan jos tekstiä ei synny. Yritys hyvä kymppi.

Tiedättekö sen tunteen kun hoksaa esimerkiksi tonttujen olevan liikkeellä. Tänään viidentenä päivänä sain aavistuksen, "semmoisen etiäisen" ja lähdin kameran kanssa tonttujahtiin.. 



Löysinhän minä tontut, kun vain seurasi jälkia hangessa. Tonttuja vilahteli vähän siellä täällä, riihen luona ja myöhemmin metsässä.. Päivä kääntyi jo hämärään kun tulin pois. Hetkeä myöhemmin alkoi taivaalta tulla vettä ja sitä sataa edelleen. Nappisuoritus tonttujahtiin, sillä myöhemmin en pian enää olisi löytänyt tonttuja. Enempää en tällä kertaa paljasta, eihän siinä sitten olisi mitään jännää..

Tunnelmallista viikonlopun jatkoa ja taas kello kääntyi yli puolenyön. Itsenäisyyspäivä

4 kommenttia:

  1. Haa, mikä tonttujen touhu onkaan kameraan osunut;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö.. ♡ Tontut kiertävät mm. vanhoja riihiä joulupukin kirjeitä etsien... Hihii..

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Totta!!! Tonttujen hassut tassut oli kiva löytää.. :D

      Poista