lauantai 31. maaliskuuta 2012

Peräkonttikirppikselle

Meillä on huomenna ensimmäinen pikkukylän peräkonttikirppis. Vähän jännittää onko paikalle tulossa väkeä. Minä ainakin menen. Otan pienen tuolin ja pöydän, juon kahvia ja nautin keväisestä kelistä. :) Tämän viikon olen kaivellut kaappeja ja hiukan olenkin saanut tavaraa kerättyä kasaan. Peräkontin laatikoiden lisäksi minulla on vaaterekki mukana. Tänä aamuna jatkoin operaatiota, siinä keräämisen seurana siivoilin yleissiivoja samalla. Kaadoin ensimmäiselle valkoiselle matolle kahvia, seuraavalle valkoiselle matolle rasvaa. Siinä samalla lemppari housut saivat rasvatahrat lahkeisiin. Joten en enää siivoa tänäään. Kiitosnam. :D Heh* Taidankin siis lähteä kaupoille. Tervetuloa lähellä olijat myös kauempaakin, huomenna kurkistamaan ja tekemään löytöjä peräkonttikirppikseltä. Kaikki on myös tervetulleita mukaan myymään ylimääräisiä tavaroita. Ei ole mitään ilmoittautumisia eikä pöytä/paikka maksuja! Huomena siis näemme.. :)

Saattaa olla että jääneitä vaatteita yms tavaraa saatan laittaa tuonne minun piilossa olevaan blogikirppikseen myyntiin.. Lisäsin äsken rekkiin ihanan mutta pieneksi jääneen jakkupuvun ja muita juhlapaitoja. Miljoonista tyynynpäällisistäkin päätin luopua. Seuraavaksi otan ehkä käsittelyyn matot.. :)

Osan olen jo saanut näytille... :)
Mukavaa aurinkoisen viikonlopun jatkoa.

4 kommenttia:

  1. Voi voi, nyt ei oikein ole ollut onni mukana siivousurakassa :)

    Toivottavasti kauppa käy hyvin ja kelit on kivat!

    VastaaPoista
  2. Nooooh, ei se mitään. Matonpesupäivää odotellessa.. Sillon yleensä joku leipoo jotain hyvää että herkkuja tiedossa. Positiivista ajattelua. :)

    Toivotaan nyt ainakin että kelit on hyvät. Tämä on minulle lähinnä kiva kokeilu ja uuden asian esille tuomista. Tokihan ois kiva jos myynnissä olevat jutut menisivät kaupaksi. Toin tämän asian viime syksynä esille naisten keskuudessa ja katsotaan nyt mitä tulema pitää. Toivomuksena ois että tästä tulee jatkuva perinne.

    VastaaPoista
  3. Hähää, mulla on sulle mun blogisa tunnustus. Eli kosto elää! :D

    VastaaPoista
  4. Hähää.. Kiitos tunnustuksesta systeri. :)

    VastaaPoista