keskiviikko 24. lokakuuta 2012

viikon huumoripläjäys~

Aamulla innokkaana tein koulutehtäviä kunnes äiti soitti ja kysy että lähenkö mukaan käymään ostamaan Angry birds Bad Piggies pelin joka oli tullut eilen myyntiin kärkkäiselle. Ajattelin pikaisen shoppailu kierroksen piristävän ajatuksia ja sovittiin nopeasta kierroksesta kärkkäisellä ja ruokakaupassa. Jäätiin sit kuitenkin kuluttamaan aikaa sisustusosastolle että systeri kerkeis mukaan lastensa kanssa. Kohta soi puhelin "multa hajos rengas". Ei muutako kattomaan kui on käyny. Onneks rengas hajosi neljänkympin alueella eikä pahasti ollu käyny, mutta rengas piti jokatapauksessa vaihtaa. *Kukakohan sen vaihtaa jos mukana on kolme pientä lasta, systeri, äiti ja minä <-- no tietty se joka on autopuolen käynyt joskus!!!* Joo. No ilomielin aina välillä heristän muistia niistä perusjutuista mitä autolle pitää osata tehdä. Puhuin sit systerin miehen kaa puhelimes ja se meinas että tunkki on nii surkee ettei kannata alkaa sillä mitää tekee. Ajattelin kuitenkin tutkia asiaa. Toiset lähti sit äitin auton kyytissä shoppaileen, minä jäin yksin miettimään renkaan vaihtoa. Tutkin tunkkia ja ajattelin että surkeehan se kyllä on tähän tarkotukseen. Istuin hetken vaihtorenkaan päällä muka miettien. Mietein ehkä että kylmäki alkaa vaivaan kun tuuli todella paljon. Nousin ylös renkaan päältä ja TATTADAA näin Autosomman kyltin. Soitto pojille sompaan ja nätisti kysyin onko siellä pelastajia. No olihan siellä. Pojat oli paikalla sekunnissa ja vaihtoivat minikoirankokoisen vararenkaankin paikalle tost noin vaa.. Mutta sitten hoksasin että onkohan systerin taloudessa uutta rengasta tilalle, ku tää kyseinen rengas oli räjähtänyt nimittäin niin hyvin että puolet renkaasta oli auki. Eiku uutta suunnitelmaa kehiin "oiskohan teillä pojjaat myyä tähän uutta rengasta?" Sittenhän sitä aikaa kului jonku verran enemmän ku luovutin auton korjaajille että vaihtavat siihen uudet renkaat. Vanteet siis piti vaihtaa uusiin renkaisiin jne. Menin kävelten muiden perään ostoksille ja nälkähän siinä oli pikkuväellekki tullu, joten eiku syömään... Tuumailin että kun aikaa on kulunut vähän oletettua enemmän niin nappasin mukaan kotiinkin evästä, ettei tarvii enää miehelle alkaa ruokaa väsäämään. Ihan hyvä idea. Vieläki paleltaa, taidan lämmittää saunan. Ainoo pieni ongelma täs on ny se etten oo edelleenkää alottanu uuestaan tekeen niitä tehtäviä. Hehhehhee. Ehkä huomenna.. Systeri oli kerinny nappaamaan noin monta kuvaa (missä välissä?). Minä taas kuvasin salaa somman poikia.





Ukkoki söi kotona niin paljon ettei ees lenkille kyenny. Haha. Btw, iha hirveennäköne pitsa.


Ps. Jos myöhästyn koulutehtävien lähettämisessä, pistän sen kyllä rikkinäisen renkaan piikkiin.
 Tästä riittää huumoria taas pitkäks aikaa. Ihan oikeest oon hihitelly koko päivän
"käydään vaan pikaseen kaupassa".

VOI ETTÄ!

4 kommenttia:

  1. No oletpas sinä aika noheva, kun renkaan meinasit vaihtaa, mutta saitkin vaihtajat paikalle;)

    VastaaPoista
  2. Haha, mäkin kuulin tästä jutusta! :D

    VastaaPoista
  3. VOI ETTÄ!!!:DDDD Mä oon kyl aika noheva pikku kettu. hih*

    VastaaPoista