maanantai 12. maaliskuuta 2012

Aamukahvi auringossa

Keväinen aamukahvi ulkona. Yritin voittaa flunssan auringolla. 






 Seinän vierellä tuntui vielä keväiseltä, koska kauempana tuuli puhaltelee kylmästi.

Tuntuu että olen ennenkin tehnyt samaisesta kohtaa postauksen. Taitaa olla keväisin lemppari paikka.

Terveyttä ja mukavaa alkanutta viikkoa!:)

lauantai 10. maaliskuuta 2012

Höpötelmien uusi kansikuva. Iloinen ja aurinkoinen kuten tämä päivä oli.


Vielä kerran rakkaalle isälle valtavan suuret onnittelut syntymäpäivänsä johdosta.

Kesä haaveiluja

Kun ulkona on jo niin keväinen ilma ja aurinko paistaa niin kauniisti hankeen, 
tulee väkistenkin jo kaipaus kesään. Vielä on matkaa siihen että valtavat lumimäärät 
sulaa pihalta ja pääsee puutarhatöihin. Mutta haaveillaan siis sitä ennen..
 
 

  Kuvat: Jeanne d'Arc Living


Aurinkoista lauantaita!

torstai 8. maaliskuuta 2012

Maaliskuinen olohuone

Maanantaina "sain valmiiksi" olohuoneen keväisen vaalennuksen. Tiistaina käpäisin kirpputorilla ja kuinka kävikään... Vihdoin meidänkin olohuoneeseen löytyi taulu. Todella suuri sellainen. Mitään muuta *näköjään* en ole osannut edes ajatella meidän pitkälle seinälle. Päätöstä kun ei tarvinnut edes miettiä. Tämä se on miii laik! Vaikka olen kärsinyt koko viikon kovista selkäkivuista, olen hyppinyt onnesta. Joka ilta olen päättänyt taulua katsellessa että vaikka aamulla selkää kuin kiristää niin töihin mennään. Niin vain vieläkin jaksetaan hymyillä!:) Mietein että pitäisikö vielä laittaa jotain kivaa sohvan ja ruokailuryhmän väliin? Jotta saisin kunnolla eroteltua löhöily ja ruokailutilan?? Nääh. Se on ihan hyvä noin. Hmmm.. Tänään töistä tullessani keittiössä odotti kukkalahja, kukkaruukun kera. Meillä oltiin muistettu naistenpäivä. ♥ Mieheni sanoi että se on ananaksen sukulainen. :)




 Maailman väestö kartta, ihan huippu!!


~Ei väreistäkään näköjään voi pysyä erossa.~


Kauan haaveiltu taulu on vihdoin löytynyt. Mikä tunne.

Viettäkää rentouttava naistenpäivän ilta.

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

marni at hm

Olen päivän harmitellut ihanan MARNI at H&M malliston huomista ¨myyntijulkkaripäivää¨. Koskaa luulin tyhmyyttäni että mallisto tulee myyntiin vain valikoituihin myymälöihin. Mietein siis että eikö edes verkkokaupan kautta pysty tilaamaan. ONNEKS huomasin tekstin joka minulta oli jäänyt välistä "mallisto tulee myyntiin valikoiduissa myymälöissä ja hm.comissa 8. maaliskuuta". Eli mullaki on siis mahollisuuus saada näitä ihania vaatteita. Jipii. Voisin tyhjentää muidenkin lompakot tähän mallistoon. heh* :)





Tästä pääset myös kurkistamaan kivaan mallistoon.

maanantai 5. maaliskuuta 2012

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

1-vuotis arvonta suoritettu!:)

Arvonta on nyt suoritettu! Tarvittiin onnetarta, kun toi meijän herrasmies ei oikeen innostu näistä miun hössötyksistä välillä, ylläri. :) Kun onnetar saapui, menimme olohuoneen lattialle arpomaan, en kyl tiedä miksi lattialle.. Mieheni pelasi siinä jotain pleikka peliä ja hoksasin nimittää hänet viralliseksi valvojaksi. Joten arvonta on yhtä virallinen kuin lottolauantai, kaikkine osapuolineen!:) Arvonta eteni ja näin siinä kävi:




Tähän täytyy vielä todeta ettei nouse meteliä. Meillä oli siis virallinen valvoja ja seurasimme yhdessä onnetarta että hän ei varmasti katso arvontalipukkeita, eikä vaihda lappuja. Se mikä ensimmäisenä käteen osui niin se nousi. Kävi vain hassu mäihä, sillä sattuikin niin että molemmat ovat tuttuja entuudestaan. Itseasiassa olemme menossa tänään samoihin juhliin. Joten tuon palkinnot mukanani. :) Aika hassua hih*

Väärinpäin arvontalappuset kuvissa mutta...
1.palkinto BELEGWENille. Hirmusti onnea. Hih*
2.palkinto SERKKU USSUlle. Onnea myös sinulle. :)


Minun täytyykin rientää paketoimaan palkinnot,
koska pian saapuu kyyti hakemaan kemuihin. :)

Oikein mukavaa ja aurinkoista sunnuntain jatkoa.