maanantai 30. syyskuuta 2013

Stailaus nuoren parin kotona

Stailasin alkukesästä ystävien, nuoren parin kotia. :) Toiveena pariskunnalla oli saada kotiin yhtenäistä, tyylikästä ja tunnelmallista ilmettä. Lisäksi haluttiin hohdokkuutta ja kimallusta. Keskusteltuamme hetken, tulimme siihen tulokseen että tekstiilejä ja valaisimia vaihdetaan. Myös muutaman ongelmakohdan (kuten urheiluvälineet keskellä lattiaa) takia päätimme vaihtaa muutaman huonekalun. Vanhat ylimääräiset huonekalut saimme heti myytyä. Jo olemassa olevat verhot ja matot pistettiin pesuun ja säilytettiin, jotta niitä voi käyttää kun haluaa taas lisää väriä/tyyliä. Talon isäntä aikoi vaihtaa myöhemmin kotiteatterisarjan, joten sovimme että kun sen aika on ja jos on tarvetta, niin voin auttaa tv-tasojen jne etsinnässä. Osa tekstiileistä ja tavaroista löytyi kun hiukan kävi tutkimassa kaappeja, osa on uusia. Valokuvakehyksiä ja tauluja uudistimme kansiosta etsityillä rakkaimpien kuvilla, papereilla/tapeteilla sekä sisustustarroilla. Kylpyhuoneeseen ja wc-tiloihin uudistimme hiukan lisää säilytystilaa, naulakoita, tekstiilejä sekä tauluja. :)

Ennen olohuoneessa.
 Ja jälkeen.
(psst, pointsit talon isännälle. Ruusuja televisiotasolla.)

 Ennen olohuoneesta keittiöön.
 Ja jälkeen.

 Ennen ja jälkeen. Kissa ei tosin pysy kuvanmukaisella paikalla, vaikka se siihen sopisi. :)
 Makuuhuoneessa ennen ja jälkeen.
Toinen kissa oli aina vähän väliä sängynpeitteen alla ja toinen päällä. :)
 Ennen ja jälkeen. Urheiluvälineet piiloon. Urheiluvälineet mahtuivat matalaan Orrbergin
mustanruskeaan penkkiin. Huoneen toiselle seinustalle tuli uusi mustanruskea expedit.
 Luulen ettei kuvat olisivat olleet yhtään niin ihania, ellei nämä linssiludet ois ollu joka kuvassa.
 Takaterassille haluttiin myös selkeyttä ja helppohoitoista. Ennen..
 Ja jälkeen. Ulkoa löytyi vanhoja muurikiviä, näinpä pihaan tuli myös uusi helppohoitoinen penkki.
 

Kuvat ovat otettu itseasiassa kolmella eri kameralla, joten kuvien laatu vaihtelee. Kaiken lisäksi bloggeri näköjään haluaa muuttaa kuvat vielä rakeisemmaksi. Viimeisestä kuvasta huomaa, että kävin katsastamassa tilanteen uuden kameran kanssa. Syksy on tullut ja pariskunta laittoikin oitis pihansa talvikuntoon käytyäni. Lisätkää takkaan tulet ja pari pehmoista vilttiä kaveriksi niin tarkenette. Myös kissakaverit tarkenee, toinen kun oli takanpäältä tarkkailija ja toinen takan edustarkkailija. ;) Iiih. Kiitos että sain olla mukana auttamassa teitä.

Oliko teistä kiva nähdä muidenkin kotien muutoksista? Minusta tätä ainakin oli kiva esitellä myös teille!!:)

Kivaa alkanutta viikkoa!

19 kommenttia:

  1. Olipa mielenkiintoinen postaus, kun juuri opinnoissa käsitellään samaisia asioita! :) Hienoa muutosta olet saanut aikaan, kivalta näyttää! :) Ja siis mielellään lueskelen vastaavista lisääkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sattuipa sopivasti. Toivottavasti teillä on mielenkiintoinen stailauksen tehtävä ja pääsette ns tositoimiin. Meidän stailauksen kurssista olenkin tainnut tehdä postauksen, ainakin oli tarkoitus silloin tehdä. :)

      Poista
  2. Joo lisää näitä!!!
    Tosi kiva kämppä, sekä ennen että jälkeen!! Tykkäsin noista vaaleanpunaisista väripilkuista, mutta olihan tuo omalla tavallaan tyylikkäämpi noissa jälkeen-kuvissa =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, mitään vikaa ei ollut edellisessäkään. Pariskunta halusi vain hiukan uudistusta välillä. Vanha matto ja verhotkin säästettiin, kunnes tulee taas mieli toisenlaiseen niin voi vaihtaa!:) Kaikki valitut sävyt on semmoisia että siihen voi sekoittaa melkeimpä mitä vain väriä niin näyttää varmasti hyvälle. Joulu tulee niin lisää vaan joulun sävyt esim sisustustyynyissä jne..

      Poista
    2. Totta, tuota olis jopa meikäläisen helppo muunnella jouluun, pääsiäiseen, mihin vaan sopivaksi ;O) Kun ei tarvis ku vähän tyynyä tai mattoa vaihtaa :D

      Poista
  3. WAU mitä muutoksia! Aivan ihana tuo olkkarissa oleva harmaa matto! Kiva postaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika! Tuo matto on kyllä hieno (siinä oli myös kiva istuskella). :D

      Poista
  4. "Pienillä" muutoksilla saa jo paljon uutta ilmettä aikaan :) Kiitos! T. Kissojen omistajat :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ilo olla auttamassa teitä! Kiitos kuuluu teille, kun sain olla mukana. :) Nyt teidän on helppo muuttaa kotia ns kausiluonteisesti. Nyt esimerkiksi voitte lisätä lämpöä hiukan kotiin, sopii oikeastaan mitkä tahansa värit ja materiaalit. Jouluna valitsemanne joulun sävyt jne.. Nyt niillä pienillä asioilla vasta onkin helppo leikitellä. Terkut kissoille. <3

      Poista
  5. Yksinkertaisia,mutta tehokkaita muutoksia! Hyvältä näyttää;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hyvä Mieli. Niinsanotusti yksinkertaisuutta haluttiinkin. :) Hihih.

      Poista
  6. wautsi! hienolta näyttää :)

    VastaaPoista
  7. Tällaiset postaukset on just kivoja! Kansa vaatii lisää ;D

    Tulin oikeastaan vaan vilkuttamaan, kun ehdin muiden blogeihin taas harvakseltaan. Kiirettä kuin yksijalkaisella persiinpotkimiskisoissa. Uuvuttaa, väsyttää, tunnit ei riitä vuorokaudessa. Mutta, nyt tahkotaan ja sitten ensi kesänä alkaa Jovela-aika <3

    Kivaa tätä viikkoa sinne, Hötskyliini :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna. Katsotaan josko kansa saisi jossain vaiheessa lisää makeannälkäänsä. ;)

      Kivaa että vilkutat välillä. Iiik, missä sen toinen jalka? Eikö mieluummin yksisarvinen. :) Tsemppiä kiireisiin, voisimpa antaa sinulle lisätunteja. Koska ja mikäli en niihin ehkä pysty, niin alustavasta kannustan jaksamiseen ja tietty auttavaa kättäkin voineen näyttää. Hmmm.. Jaksamista tietty luo toi tuleva Jovela-aika. Jee.

      Sitä samaa sinulle!!:)

      Poista
  8. Kivoja muutoksia tosiaan ilman seinien kaatoja! Mistä tuo terassin kukkamaan reuna on tehty, betonilaattoja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rouva Hyrskyn Myrskyn. Kukkapenkin muurikivet olivat jo entuudestaan pihassa, kun olivat aikaisemmin purkaneet yhden kukkapenkin. Saneerauslaastia käytetty tohon kiinnitykseen ja muurikivien 'tasoitukseen'. Siksi pinta on hiukan ehkä betonilaatan näköistä. :)

      Poista
  9. Aivan ihania muutoksia, todella kaunis koti uusittu koti!! :) Ja aivan pakko kysyä että mistä tuo sängynpeitto on hankittu? Ostoslistaa koristanut jo puoltoista vuotta, eikä vieläkään ole oikeanlaista meille löytynyt. :) Ihanaa viikonloppua!! :) Ja kiva kun eksyit blogiini, ni pääsin klikkailemaan sun sivuille!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kivaa Jenni että löysit blogiini. Toivottavasti viihdyt jatkossakin. :) Mä ainaskin luulen että sun blogissa viihtyy ja tulee oletettavasti herkkunälkäkin. Hih.

      Sängynpeittoa emme ostaneet uutena, kun se löytyi kaapista. Kysyin omistajilta että mistä se on ostettu, niin muistelivat että Hobbyhallista (kyseinen päiväpeite toiselta puolelta erivärinen). Nyt en pikaiseen katsomalla sieltä löytänyt. Monesta paikkaa tosin tuntui löytyvän kun etsi, mutta laadusta en kyllä osaa sitten sanoa. Toivottavasti löydät kivan päiväpeiton, että saisit sen siitä ostoslistalta ruksata yli ja listasta tulisi lyhyempi. :)

      Poista