maanantai 16. syyskuuta 2013

Ihan pieni onkkelma

Huippu makee viikonloppu takana. Mitään erityistä ei tapahtunut, mutta uusi pitkään harkittu kameran saapuminen postitse perjantaina teki viikonlopun tunneista entistä jännittävämpää. Uuteen kameraan piti tutustua heti ja jokaiseen tilanteeseen piti löytää uusi asetus. Hahaaa. Kuvia kuitenkin tuli otettua niin paljon että katsotaan saanko kasattua niistä jotain tänne. Liekö hyviä kuvia, mutta harjoittelua harjoittelua ja vielä kerran harjoittelua. :D Saattaa siis taas käydä niin että normaalien kuvien päiväennätykset hipoo ylärimaa, sen verran taas innostui tää tättärää.. :D No niistä kuvista lisää myöh..

Siitä mun onkkelmasta mä tääl ny haluun kailottaa. Ensinnäki kiitoooos mun vanhalle luokkakaverille kutsulipuista Habitareen!! Alunperin oli tarkoitus lähteä messuille, mutta nyt vielä enemmän intoa täynnä kun sain luokkakaverilta kirjekuoren postista. Muka hienompaa näin! Nyt tää täti-toope saattoi olla nii innossaa ettei saa enää mistään kyytiä. Tai ehkä voisinkin saada (olen tainnut joskus juna ongelmasta höpistä) mutta en halua lähteä yksin junaan. En ole koskaan junalla matkustanut pitkiä matkoja yksin. Olen siis kulkenut aina autolla paikasta a paikkaan b. Sitten päästään siihen että kunnossa olevat autot ovat kaikki käytössä, tietty kun kaikki on töissä ke ja to. Kaameeta, kun ei ole autoa niin ei muka pääse mihinkään, enkä viitsi pyörällä vintata. Pitäisikö minun muka tohtia hypätä junaan yksin (ja olla sitten lopen hukassa). Kääääk. :D Ei voi aikuisella ihmisellä olla tämmöstä ongelmaa. Puohahaaa, naurattaa kyl jo koko juttu. Melkee tekis mieli sannoo että jos oot mun hyvä blogi tuttu ja olisit innokas lähteen messuille niin mulla ois yks lippu ylimääräisenä ja bensarahaakin vois olla. Mutta silti en tiiä sanonko.. Hmmm, mietin sitä hetken. ;) Yks ketä mietein ja ketä raahaan aina mukanani, on äitee..? Hihii. 'Reppana' joutuu aina mun mukaan. Luulen vain ettei äitiä ehkä kiinnosta näin isot messut ja matkakin on aikamoinen. No mutta mieti sinäkin asiaa, ihan pikku hetki. Hmmm..

Ainiin. On muutes kivaa että sisustusalan koulukkaat täältä on menossa, pointsit siitä että lähtee koko luokka.


Ehkä pähkäilen pikkuruisen ongelmani kanssa vielä hetken.. Ompa kyl tosi ongelma. ;) Tekstistä jo huomaa että on maanantai aamu ja maanantai aamun 'ongelmat'.

Oletteko te menossa messuille? Mitä sieltä odotatte eniten?


Kivaa alkanutta viikkoa.

13 kommenttia:

  1. No hitsi, junaan vaan ja hyvä kirja tms mukaan! Pasilan asemalla hyppäät pois, mikäli ei tarvitse vaihtaa junaa kesken matkan. Ja siitä taksilla Habiin :) En itsekään oikein tiedä miten pitkä tuosta Pasilan asemalta on messualueelle, pääsiskö siitä kävellen? Tai sitten yrität saada jonkun kaveriksi matkalle, niin menee mukavemmin?!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hitsi, matkailuhan avartais. :DDD Kaveri ois kyl kiva. Oma mies on kyllä asunut jossain Helsingissä aikanaan että se kyl osais kulkee, mutta en ehkä saa siitä seuralaista sisustusmessuille (jostain kumman syystä). ;) Yksi kaveri kyl just äsken ilmoitti että vois lähtee mukaan jos vain Helsinkiin pääsen. Hänen työpaikkansa olisi messukeskuksen vieressä, joten ei varmaan Helsingin pää enää olisi ongelma olleskaan. Kyl mää vielä jotain keksin. Oletko Marika itse menossa messuille?

      Poista
    2. Kiva juttu jos saat asian järjestymään!!! Oon menossa, casan puolesta oon siellä kahtena päivänä tällä tietoa:)

      Poista
    3. Ainiin. Ehkä nähdään, tiedä vielä!:D

      Poista
  2. Ei meillä ihan koko luokka oo lähösä :) Lähe perjantaina, autossa on muutama vapaa paikka :D Kai se ois ihan sallittua entisellekin opiskelijalle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi joo.. Mitäköhän saisin vastaukseksi koulusta jos kysyisin. :) Miten teidän matka on järjestetty? Oletteko jossain yötä vai tuletteko ja takaisin samana päivänä? :) Kylläpä nyt innostuin.. Taidan soittaa koululle.

      Poista
  3. Älä soita. Merkku laittaa kohta viestiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olin nopee ja kokeilin jo soittaa koululle, kukaan ei kuitenkaan vielä vastannut. Huomasin Merkun viestin ja nyt vasta oonki innossani! Otan illemmalla Merkkuun yhteyttä uudemman kerran, etten häiritse teidän koulupäivää!:)

      Poista
  4. NIIN NE VAAN ASIAT LÄHTEE TAAS RULLAAN - maanantai voitettu!:D hihii

    VastaaPoista
  5. Hyvä homma, että liput tuli perille :) Jos menetkin junalla niin eikös pasilan asema ole ihan kivenheiton päässä messukeskuksesta, tyyliin tien toisella puolella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna sinulle lipuista. Tarkistin asian niin asemalta on varmaan n. 300m messukeskukseen ettei tartte taksia hommata. ;) Pääsetkö nyt itse lähtemään? Toivotaan..

      Poista
    2. Muutaman tunnin päästä lentokentälle :)

      Poista
    3. Hyvä! Pitäkää kivaa. Me nyt ei satuttu samalle päivälle, mut kyl me joskus nähdään taas. :)

      Poista