sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Ruokapöytä

Iltasella kun kirjottelin vihreän värin valtaamisesta, tuli mieleen että voisin kertoa teille meidän ruokapöydän tarinan.. Vaikka se ei toisaalta ole kovin mieleenkiintonen mutta hyvää tuuria oli taas mukana.

Muistaakseni pari vuotta sitten ajelin kaupungista kotia päin, luultavasti lauleskelin isosti taas muitten ihmisten kummastukseksi ja omaksi ilokseni. Sattumalta katsoin ison keltaisen hallin pihalle, enkä kerennyt näkemään kuin että pihalla oli kokko ja jotain punaista sen päällä. Aloin miettimään että mikähän se oli, näytti ehkä pyöreältä pöydältä.. Samana päivänä menin käymään vanhemmilla kahvilla ja otin asian puheeksi. No äitihän soittikin tuttavalleen joka luultavasti oli siellä töissä ja ilmeni että se on vanha puinen levitettävä pöytä, oli kuulemma uusi pöytä tullut firmaan ja vanha sai lähteä sen tieltä. Sainkin luvan hakea pöydän. Mahtavaa.

Hioin pöytää vähän ja annoin sille uutta maalia. Nyt pöytä onkin toiminut moitteettomasti ruokapöytänämme. Siihen mahtuu kahdeksan syömään jos vähän vielä tiivistää niin kymmenenki.

Tuolit sainkin lahjaksi pöydän löytämisen jälkeen niin ei tarvinut niitäkään ostaa, maalata vain samalla sävyllä.

Alkuperäistä väriä, ehkä vähän haalistunutta kyllä. ;)


Tarinan kertojaksi must ei kyl oo..
Jos mietitte että miks ny yhtäkki kirjottelen koko ajan, 
niin se johtuu vaan siitä että joudun istumaan tyynyn päällä. ;)
Heheh. Miettikääpä sitä!

1 kommentti:

  1. Heii, jos jollakin ois tietoa pöydän tekijästä niin tahtoisin ehkä tietää...???:)

    VastaaPoista