sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Heinäkuun vilkas aloitus

Kaikenlaista kiirettä pitänyt viikonloppuna... Mukavaa kiirettä! Mattokirppistä, rompetoria, lapsosien juoksentelua, moottoripyörän myynti, ystäviä harjavallasta, humppatansseja, kukkepenkkien laittoa, ruohonleikkurin lainausta... Kaikkea edes muista, mutta kyllä kahdessa päivässä kerkeää siis!!:)  Myös istumaan katoksessa katselemassa ukkosmyrskyä, joita olikin viikonlopun aikana ainakin kaksi. 


Mieheni istui ja seurasi sammakoita, joita loikki pihallamme. Annoin kameran että otappas kuva!!!!:D

Kaikkea muuta tulee ikävä mutta kukkapenkin kukkia jotka eivät olleet kovin kivoja, ainakaan enään... Kaikkia muita kyllä vielä nään paitsi isän moottoripyörää jolla ajoin vielä muutama vuosi takaperin, monet kesät! Nyyh, no pitänee vaihtaa pienempään, vielä minä siis joskus pikkumopon hommaan. Kuvasinkin rompetorilla "haavetta," sitten viimeistään kun mummo olen ja voin lähteä kylille humputteleen pappamopolla, huivi kaulassa helmuten. :)

Upea uljas, toivon paljon kilometrejä, mukavia ajohetkiä!!!

Kesällä on mukavaa kun ihmiset jaksavat järjestää pihakirppiksiä, tällä kertaa S-L:lla oli mattokirppis, josta lähtikin matkaan kauan etsimäni vihreä, pirteä matto ja pari vanhat verhot!!:D 


Rompetorilta en ostanut mitään, kun olin jo mattokirppikselle rahaa laittanut niin ajattelin olla viksu ja vilmaattinen ettei koko lompuuki tyhjene, enkä edes mennyt mitään etsimään, fiilistelemään vaan.


Tuleva ajokkini, sitten joskus tulevaisuudessa!!:)
Pyöreästä kukkapenkistä kerron joku päivä lisää, tällä hetkellä siinä ei ole kuin yksi kukka, kiviä ja multaa... Vieläkään en ole päättänyt teenkö siitä kivikkopenkin, laitanko täyteen jotain kivoja kukkia vai teenkö yksinkertaisen kauniin kuunlilja penkin vai vai vai.... Ideoita otetaan vastaan!

Oikeen mukavaa alkavaa arkea. Enään 2viikkoa kesälomaan:)

5 kommenttia:

  1. Mulla olis muuten varastossa pieni kasa tiiliä jos vielä satut tartteen johonkin..

    VastaaPoista
  2. Täältä saa tulla kaivelemaan erilaisia kukkasia :) Kuuliljatkin kaipaisivat jo lohkomista ;)

    VastaaPoista
  3. Tarvisin vielä tiilejä.. Laskeskelin että vähä reilu kakskymmentä tiiltä tarvisin ainakin!!!!:D Voisin tullakki kattomaan niitä kun saan puusavottan alulle tai ehkä lopulle. hih*

    Sari, ai saako kuunliljoja vai onko se kuuliljoja lohkoa nyt, ymmärsin että silloin kun ne on vielä niitä "mukuloita" niin niitä kannattaa lohkoa ja myöhästyin siitä pahankerran... :) Mielelläni tulisin katsomaan mitä teidän pihasta löytyy, kohtahan mullon kesälomakin!!:)

    VastaaPoista
  4. Oijoi, mun ois tarttenu päästä mattokirppikselle!! Laittiat huutaa tyhjyyttän meillä :(

    VastaaPoista
  5. Voi Almaseni, minä yritän kyllä tuolla bookin puolella mainostaa!! Onneksi on kesä, eikä kesällä välttämättä tarvitsisi niin mattoja lattioilla pitää varsinkaan jos on semmoinen pikkuinen joka juoksentelee nurmikkoisilla varpasilla sisälle tuomaan äitille keräämiään kesäkukkasia????:DD

    VastaaPoista