perjantai 11. heinäkuuta 2014

Viikon kivat kuvina

Nyt laitetaan kuulkaas niin makeesta viikosta kuvia putkeen, kun kamera täyttyy ja täyttyy kuvista mutta en saa aikaa kiinni täällä blogin puolella. Kauheesti ois kaikkea kivaa kerrottavaa muttaaahhh! Nyt teenkin näin et laitan kaik kivat jutut tältä viikolta kerralla blogin muistoihin! Kesäkammarista en oo ottanu kuvaa, vaiks me sinne tällä viikolla 'muutettiin'. Se on semmonen pikkuruinen ja rempsee. Huippu nukkua ja oikeestaa tuntuu ku ois jossain mökkeilemässä. Mökillä omassa takkahuoneessa. Hihhiii. Mun retropussilakanatki pääs käyttöön! :)
 Viime viikonloppu meni tosiaan rippijuhlameiningeissä. Lauantaina vähän
laiteltiin ja kuvattiin, sunnuntaina vuorostaan juhlittin. Onnea Oona!
 Keskiviikkona päätimme lähteä porukalla rannalle. Niin oli päättänyt muutama muukin.

 Rakas NaaNaa! Vedessä piti juosta niin siististi ettei pärsky.


 Niipe ja Eepe oli taas toista mieltä. Niin paljon pitää pärskyttää kun mahdollista.
Aaltojen yli hyppeleminen muistui mieleen myös omasta lapsuudesta!

 Välillä piti pitää piknikkiä hiekoilla. Viinirypäleet maistui Niipelle.

 Hötskyliki päässyt kuvaan.. Potkittiin rantapalloa hurjina! :)
 Serkku-Ussu vuorostaan kokeili suppailua, polviltaan. Toiki jo näytti rankalta puuhalta. ;)
 Kun lämpötilat viileni (hmmm) parilla asteella, niin piti siirtyä pihatöihin.
 Siistein vadelmapensaiden ja saniaispenkin ympäristöä ja laitoin uudet tuet.
Tämä mahdollisuus tuli kun edestä kannettiin kaikki pikkuklapit puuliiteriin.
Vielä jäi isompaa halakua noin kolmenkymmenenpuun verran. :) Puuliiteri on melkein täynnä, heti ei
tartte siis tarttua kirveeseen. Etualalla olevat pöllit pääsevät pian avogrillin ympärille istuimiksi.
Kylläpä nurkkaus siistiytyi hetkessä. Vaikka se aikamoinen viidakko vielä onki!! ;)

Tänään käytiin ostoksilla paremmanpuoliskon kans. Vaatetta miehelle, että
voitte vaan kuvitella!! Illan kruunasi ravintolassa syöty gluteeniton ja laktoositon
hampurilaisateria. Kanaburgeri maalaislohkoperunoilla. Ihana uusi tuttavuus!
Kuva ruoasta löytyy mun instasta. Ps. vedin koko aterian, vieläkin ähky! :D

Tämmöistä kivaa tällä viikolla. Iho punoittaa kaikesta suojaamisesta huolimatta
ja naurulihaksia jomottaa! Oikein kivaa alkanutta viikonloppua kaikille! :)

12 kommenttia:

  1. Voi miten ihania kuvia ♥ Aurinkoista lauantaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! Merellä otetut kuvat ovat aina kauniita. Samoin teille aurinkoa viikonloppuunne. ♥

      Poista
  2. Nyt rupee selässä tuntuun että rannalla on oltu, muttei vielä kuitenkaan kesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritetäämpä ettiä vielä isommat hellehatut ettei aleta yhessä kesimään!!!! :D No mitä äitee edelleä, sitä tyttö perässä.. Hihhiiii

      Poista
  3. Kivalta kuullosti ja näytti viikkonne..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irmastiina! Toivotaan että Ruusukummussa on ollut yhtä kivaa.

      Poista
  4. Siellä on taas kaikki niin mallillaan! Ihana toi sun kesähattu muuten <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni askel kerrallaan taas lähemmäs mallikkuutta!! Ei makiaa mahan täydeltä. Mitä jos rikkaruohot loppus kesken, oisin ihmeissäni. :) Mutta vielä on yli puolipihaa siistimättä ja pian koittaa taas aika siistiä uudelleen puistoalue.. Kesähattuni on kyl kiva, sain sen takaisin kun kilttinä tyttönä lainasin sitä kummitädilleni ettei hän polta itseään. Päätin kokeilla sitä rantakäytössä, tirsatki ois varmaan onnistunu ton kesähatun alla ottaa! :) Ainii, olin kuulemma ranskatar rannalla vai mitenhän se menikään. Lapset tunnistivat kaukaa että 'tuolla on varmasti hötskyli'. Väreistään tunnettu, minkäs tekee. :D

      Poista
  5. Elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa...

    VastaaPoista
  6. Tuota suppailua ois niin siisti kokeilla! Mekin meinataan mennä tänää uimaan (tai en minä, lapset vaan) mut taidetaan mennä vaan lammen rantaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mut en menis kyl kovin kauas!!! :D Hih. Hellettä luvattu vielä ens viikollekki, saas nähä kuinka pitkään saadaan nauttia uimakeleistä. Joo, muaki uhkailtiin tunkee mereen, mut sain pysyteltyä rannassa. Toki kahlasin!!

      Poista