keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Tervetuloa kesäkukat~

Meidän pihaan on vihdoin saapunut vähän kukkaloistoa. Tällä viikolla olen ollut vähän vauhdissa ja tosiaan ehkä olisi kannattanut kirjoittaa ylös se mitä mihinkin on istuttanut eikä sitten miettiä ja ihmetellä että mitähän tämäkin taas oli. No joitain nyt muistan ja niistä voinkin vähän kertoa. Pensaita muutamia olen istuttanut, vaikka piha tuntuukin aika täydeltä, mutta silti hirveä halu kokeilla kasvatusta tarkoittanee kokeilla sitä omalla pihalla. :) Koristearoniaa "Glorie" kaksin kappalein meidän pihan tylsimpään nurkkaan. ;) Aroniaan tulee valkoiset kukat kesäkuussa, mustat parkkihappoiset marjat syötäviä. Nams, miltähän ne maistuu.. Syysväri voimakkaan oranssinpunainen. Vou. Kolme valkoista syreemiä istutin "alkukasvuun" takapihalle, vähän piiloon ehkä. Sieltä siirrän ne ehkä sitten etupihalle viiden sinisenä kukkivan syreemin joukkoon. Pihan kauimmaisen kukkapenkin olen viime syksynä tyhjentänyt täysin. Paitsi ne lähes viisikymmentä kukkasipulia jotka istutin heti perään. Nyt siihen on päässyt pari neidonkurjenpolvea, pari verikurjenpolvea, kaksiväristä ruusubegoniaa ja perennanvaihtopäiviltä matkaani tarttui jotain limenvihreällä kukalla olevaa.. Hih*:) Unikko sieltä "ähkäsee" näköjään, vaikkei sitä enää pitänyt olla *ylläri*. Etupihalla kolme keltaista dahliaa odottaa uusia ruukkuja. Hmmm, mitäs vielä.. Taidan kertoa loput myöhemmin, koska en edes muista mitä suureen sementtiruukkuun istutin.. :) 


Tänään olenkin käynyt lapsosten kanssa markkinoilla ostamassa metrilakua. Sen jälkeen menin kuvaamaan vanhaa ~purkutuomion saanutta~ pappilaa. Loppuviikosta lupasin mennä auttamaan talkoisiin. Josko silloin saisi vielä paremmat kuvat täysin tyhjennetystä talosta. Huomenna lähden pienelle reissulle, kaustiselle. Onkohan siellä jotain kaunista kuvattavaa tms.. Tietääks kukaan?!?!?:) 

Ou, nyt tuli kiire. Lupasin iskälle lähteä leikkimään taas hetkeksi bingoon.. Suuapa nähä taas, tuleeko siitä yhtään mitään. Se on kyl hauskaa seurattavaa ellei itse pysy matkassa. Eikös viimeski pitänyt huutaa et jahvat tulloo ja helemat paukkuu. Tuokohan se onnea tällä kertaa.. Morjes.

2 kommenttia:

  1. Hauskaa kokemusta.. Joku mummu nurkan takaa vei potin!!! :) hih*

    VastaaPoista