torstai 16. heinäkuuta 2015

Pihatalkoot!!

Kutsuvamman sisäänkäynnin projekti sai jatkoa viikonloppuna, kun sain hiukan talkooväkeä paikalle.
Mä oon niin iloinen, onnellinen ja kiitollinen teille talkoolaisille, sillä yksin tätä (plus selkäkipuisen
miehen kans) en todellakaan olisi saanut koko vuonna valmiiksi! Pikkuhiljaa homma eteni keväästä,
aina kun oli aikaa niin siirsin esim pensaita (tunti per juuristo, huoh haha) takapihalle.

 Yritin etsiä edellisvuosilta esittäviä kuvia miksi etupiha ei ole ainakaan käytännöllinen. Vuonna 2013
pitkä rivi tai siis koko pihaa kiertävät puut olimme jo kaataneet joka toi avaruutta. Kuitenkin kulku
ulko-ovelle ei ollut käytännössä kovinkaan helppoa/miellyttäväät, sillä pensaat kasvoivat aina
(leikkauksesta huolimatta) liian suuriksi sekä niissä pörräsi mehiläisiä jne joten.. Uskotte varmaan.
 Syksyltä 2014 hyvä esimerkki kuinka kapeaksi kulku etuovelle meni,
vaikkakaan ei pahimmasta päästä mitä se on ollut välillä! :)
 Kovin karua, mutta pensaiden leikkaus aloitettu ja kaikkien epäilyksistä huolimatta päätin aloittaa
projektin. Muistaakseni maa oli vielä tässä vaiheessa jäässä, lumet olivat ehkä viimein sulaneet.
 Kyllähän tuo pitkä ja kapea piha avartui jo terassin muokkaamisen KLIK ja pensaiden siirtämiisen jälkeen, mutta meinasin jo luovuttaa ajankäytönsuhteen ja täyttää kuopat mullalla sekä nurmikonsiemellä. Pari päivää ennen suunniteltua talkoopäivää ronttasin tavaraa takapihalta ja testasin vanhoja lautoja terassinympärille, mallasin reunuskivien oikeaa linjaa (ei näy enään kuvassa, koska leikkasin nurmikon) ja päätin että nyt on pakko saada muutama apuri kaveriksi. Työtähän ei tietenkään kannata tehdä liian helpoksi (puohahaa), vaan etsiä taas kaikki materiaali vanhana ja kierrätettynä... Niin tavallista hötskyliä. Jos ja kun joku on joskus saattanut ajatella että kylläpä se on aikamoinen dyykkari, niin ehkä joo.. Toki jos olisi paljonkin ylimääräistä pätäkkää niin kyl mää saattaisin joskus jotain uutenaki ostaa, vanhan kierrättämisen sijaan!!
 Talkooaamuna puhelin soi yhtenään että mihin aikaan talkoot alkavat "nyt sitä väkeä on sitte tulosa, vaikka ajattelin ettei kukaan kerkee" eli suunnitelmat meni heti kättelyssä sekaisin ja juoksin sitten yöpaitasilleen vielä kymmenen aikaan ulkona. Tohinassa unohdin vaihtaa vaatteet ja kamerakin unohtui tyystin, vasta kun maata oli kaivettu hoksasin jotain puuttuvan. Tässä vaiheessa oli kaikki ylimääräinen maa-aines kaivettu pois sekä pihalaatat kannettu takapihalle pesuun, juurimattoa levitetty (mutta lentänyt pois paikoiltaan) ja usutettu väki kahveelle.
Kierrätetty puutavarakuorma saapui pihaan (huom, materiaali mietitty edellisinä päivinä valmiiksi
kun vain kävi nostelemassa kärryn kyytiin). Hommasin puut muutama viikko aikaisemmin.
 Mun tekemä DIY - grillauspöytä tuli kyl hyvää käyttöön ku oli läjä näläkäsiä
suita ruokittavana (eikä tarvinu pyllistellen grillata).
 Vanaha piknikkikori toimi oivallisena tarjottimena ruokailutarvikkeiden kantamisessa.
 Hyvä että uudet perunat kerkesivät kypsyä kun ruoka oli jo syöty. Kerkesin kuitenki nappaan
kuvan ruokailutilanteesta ja mun minihellasta!! Nauraa käkätin kuinka miehet sopikaan mun
supervärikkäälle terassille syömään työhaalareineen. ;)
 Työergonomia ei ehkä parhaimmasta päästä, mutta se ei onneks estänyt hienon työjäljen syntyä. ;)
Mitäs ne mieheet taas suunnittelee.. Huomatkaa, pihalla uus murakasa (huoh). :D
Ukkeli joutu puusavottaan, hienosti jakso mutta koneet hyyty.
Heiiii mitäs tää tämmönen peli on.. ;)
Okkei, laiskotellaan sit!!
Myöhemmin paikalle tuli pari värikästä kaveria.
Yks pikkujäbä kiipes taas puuhun, ihan niinku edellisisissäki talkoissa kiivettiin! Alas tultiin tosin vähän kupperiskeikkaa kun kenkä jäi kiinni oksien väliin. Sepäs vasta jännää oliki. Huhh. Pienimmät vekkulit oli ilmeisesti ajatelleet sisustaja-tädin unohtaneen stailata leikkimökin ja auttoivat tilanteessa. Kiitos rakkaat, tätä mä oon aina halunnu!! <3
Terassinportaat valmistuu tai siis edistyy!! Go Hate, go!
Viimein saatiin sorakuormaa pihaan ja laitettiin lapiot heilumaan.
Joku vei pisteet kotiin ku kävi tarjoamassa skideille tuoreita mansikoita.. En mä vaan saanu, en pisteitä enkä mansikoita!! :)
Väki heitti yllättävän nopeeta hanskat tiskiin kun kannoin piknikkikorilla kahvitaukolaisille herkkuja!! Aika jännä.
Joku oli löytänyt mun kameran!! Hötskyli ihan ite.. Kaivaa käsin reunuskiviä paikoilleen.
Herkkukorilla oli ainaki kaksi pikkuapulaista, hmmm koko ajan. Muutama keksi jäi.
Päivän ahkerimpien työntekijöiden stipendi menee.. RUMPUJEN PÄRINÄÄ!! Näille kolmelle skidille.
Tää kyl on tosi ahkera rimpsessa (hihih) vähän töitä ja puolet enemmän maitoa. Hyvä, niin sen täytyyki olla!! :)
Uusi sora-alue ja portaikko saatiin valmiiksi. Muut passitin kotiin ja me vielä jäimme siskon miehen kans tekeen terassille kaiteita. Vähän jäi kesken tai vähän enemmänkin mutta kyl se jo pystys pysyy. Pieni porraskaide on mun mielest tosi hassu ja kiva, muutenkin koko höskä (hehe) aika mun näköinen.
Tämmöönen siitä ny sit tuli. Onks hiano??? Onko, onko, onko?? :)

Seuraavana päivänä keräsin voimani ja käsittelin uudetvanhat terassinportaat
ja sain kuin sainkin ne näyttämään melkein vanhoilta, ainaskin harmailta. :)
Kyl tääl ny kulkaa jo on tosi hyvä. Oon viihtyny tällä viikolla etupihalla enemmän ku varmaan koko aikana. Hoksasin että tohon paistaa ilta-aurinko viel paremmin joten puohasin eilen sinne hiukan laskutasoa ja muuta pientä kivaa. Heiiii, kyl kuulkaa nyt taas on aplodien ja kolmen huraahuudon paikka (kaikki siellä ruudun takana, muistakaa nyt hurrata ääneen), kiitos talkooväki! Tästä on hyvä jatkaa projekteja!

12 kommenttia:

  1. Olipas hyvät talkoot. Upea lopputulos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talkoolaiset olivat kyllä tosi ihania ja ahkeria!! Nyt etupihamme näyttää paljon siistimmältä. Kiitos Anu! <3 :)

      Poista
  2. Tulipas siitä kaunis! Oikeesti tykkään..:) Mukavia tullaiset ystävät, jotka tulevat talkoisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa Irmastiina että tykkäät!! Ihan niinkö oikeesti ihanaa. Hihih. Tiedätkö kuule kun hoksasin tässä että olit kadonnut lukulistaltani, korjasin tilanteen heti. <3

      Poista
  3. Hieno on, suorastaan fiini! Hurraahuudot täältä Keekelästä

    VastaaPoista
  4. ON ! On hieno ! Nyt vain kauniita ja aurinkoisia päiviä ja mukavia hetkiä terassilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne!!! Toivotaan elokuulle (paremman puoliskon lomakuukausi) paljon aurinkoisia päiviä jotta voimma nauttia kahvettia terassilla kuten vanhatki pariskunnat konsanaan. Hihih :)

      Poista
  5. Hienolta näyttää!! tosi siistiä ja kaunista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaline!!! Tulukaapa taas joskus joskus niin naatitaan uudellavanhalla terassilla ilta-auringossa kupilliset kuumaa! :)

      Poista
  6. Hurraa, hurraa, hurraa!
    Tarttee tulla syys-lokakuun vaihteessa testaan osataanko pääovesta kulkea.
    Me Kummitukset

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurraa sille että tuutte!!! Ikävä jo onkin teitä kummituksia!! <3

      Poista