sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Myrskysäällä

Kuvista ei ehkä huomaa mutta varoen astelimme eilen ulkosalla. Hiljaa hiippailimme ettei vain myrsky huomaa.
Varustauduttiin kumppareihin ja toppatakkeihin sillä menimme Viivin perennanvaihtopäiville,
oletuksella että perennat ovat pihalla myrskyssä. Tuo tullessas, vie mennessäs luki Hannulan
kotiseutumuseon ovessa. Toin aamutohinoiden saattelemana testiin kävisikö kukkien siemenet
vaihtareiks, kävihän ne! Välillä piti käydä kahvittelemassa ettei nenän päästä tippuis täppä. :)
 Perennat eivät olleetkaan ulkona vaan aseteltu ovien taakse olevaan välikköön. Kyllä välikössäkin
tuuli ja oli kylmä eikä väenpaljoutta näkynyt. Kuulin eilen että pappani on aikoinaan rakentanut
tämän navetan kivijalkaa. Oooh, kuinka usein olenkaan täällä käynyt enkä tuommoista tiennyt!! <3
 Tässä tosiaan syy miksi unohdin kaivaa vaihtari -perennat: RUTTOJUURI!! Yäk. Aloitin ruttojuuren
karkottamisen. Jestas mitä hommaa taas ja vielä siinä myrskyssä. Etupihan tontinreunustalla olevan
kaivonkannen ympärille kasvaa joka vuosi ruttojuurta (ja vähän kauemmaskin mutta sinne ei aika
riitä) vaikka kuinka yritän kaivaa juurineen päivineen sen tuolta pois. Äh. Olin tuolla ojanpohjalla
piilossa lapion kanssa jos puut kaatuisivat, niin jäisin ojan pohjalle turvaan. Naapurit tulivat kotiin ja
kävivät kysymässä että mitä ihmettä teet siellä ojassa ja vielä tällä säällä, samaa mietein itsekin!!!
Toppatakki ja sadevaatteet päällä. Loppupelissä tuli vähän liian kuumaki, hi-ki-ki. Muistatte varmaan
ne lapsuusaikoijen kurahaalarit jotka eivät antaneet ilmaa yhtään vaatteiden sisälle, niin..  :)
 Oon mä saanu varmaan jotain muutaki aikaan tällä viikolla. Kaivoin kuopan tämän talon vanhalle
lintulaudalle jotta joku lintuperheistä päättäisi alkaa entisöimään vanhaa taloa. Niinhän ne ihmisetki
tekee. Saattaahan siinä käydä niin että jos mahdollisia suuria korjattavia vaurioita ei ole, tästä tulee
kesämökki. Vesiaihe vain puuttuu. Laitoin parit tuet heinäseipäistä ettei lintujen talo kaadu jos joku
nyt innostuu asiasta. :) En tiedä kuka lintulaudan on aikanaan rakentanut mutta täältä meiltä se löytyi.
 Rikkaruohotki on vallannu pihan.. Sain jo pionipenkit puhdistettua ja äkkiä katetta päälle!!
Oiskohan se jo nurmikonleikkuu aika!? Ja ne kukat.. Täytyis laittaa maahan ja tehdä suojat harsosta,
vielä ei ole kuumia kesäpäiviä näkynyt, saati edes lämpöisiä joten pakko peittää jollain etteivät palellu.
Toivotaan ettei tänään satais, aamu ainakin oli lupaavan aurinkoinen, vaikkakin kylmää on! Ei ehkä enää
pelkoa siitä että puut kaatuisivat päälle eikä muutenkaan tartte ylimääräisiä juoksuja tehä tikkataulujen
jne perässä, mitä eilen tartti tehä kokoajan.

Kivaa sunnuntaita ihte kullekki! Mä painelen nyt ulos kokeileen onnea, ettei tarttis taas sadetakkia pukea!

8 kommenttia:

  1. Silmäni nauliintuivat noihin ihaniin vankkureihin / kärryihin! Kerrassaan ihanat :)
    Pihahommat täälläkin kutsuvat. Eilen jäi hommat pahasti kesken kun vettä rupesi vihmomaan ihan urakalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No alkuperäinen tarkoitukseni kuvata kauniita kiesejä, mutta kuultuani tarinan kuinka pappani on aikoinaan rakentanut Viivilän navetan kivijalkaa unohdin mainita koko kiesit. Onneksi te ihanat lukijat kuitenkin muistutatte näistä asioista. Kiesin etuosassa roikkui hauskasti pari pientä räsymattoa. Olivat aika symppiksiä. <3

      Meidän pihasta ei pihahommat ihan heti lopu kesken, kun teen niitä sen mukaan kun on aikaa ja lapiokädessä voimaa. :) Taas aika hurjat suunnitelmat mulla kun koko etupiha pitäisi kaivaa nurmikolta ja vaihtaa soraan. Yhden pensaan jo eilen ilman kottikärryjä raahasin uuteen paikkaan.

      Poista
  2. Samaa mietin kuin Anu, kiesit(?) ovat kyllä komeat! Ja totta, miksei linnutkin entisöisi taloa itselleen, miksi pitäisi joka vuosi rakentaa uusi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kiesit, rattaat, kääsit ja keisit.. Myös paljon muitakin kutsumanimiä, kenties murresanoja osa!! :) Kommeet oli!

      No sanoppa muuta, entisöitäviä linnuntaloja ois mein pihassa kaksi. Toisessa tosin lattia vähän lahonnut joten siihen en taida saada edes alivuokralaisia. :)

      Poista
  3. Pitäkää pihatalkoot. Kiesit tosiaan ovat komeat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuule, kyl on käynyt mielessä.. :) Kuulin että siskon 7v. skidi oli kysynyt että pitääkö täti-tättärää mitään pihatalkoita kun haluais jotain "oikeeta tekemistä." Saiskohan porukkaa kasaan sillä verukkeella että "kun lapset vaatii" :D

      Poista
  4. Eikö ole ihana kuulla tarinoita oman suvun historiasta? Mulle uppoaa miehenkin suvun tarinat, niin on hauska kuunneela :) Ja kasvien vaihto on niin jees. Olen täällä blogistaniassakin vaihtanut. Ne kun kulkevat postillaki kätevästi. Syksyllekin on jo sovittu yksi vaihto :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No todellakin on.. Kun on vähän historiahömppä niin vanhat tarinat omasta, paremmanpuoliskon ja muidenkin historiasta saa mut moneksi tuntii kuuntelemaan. Se on ihme se. :D Olen käynyt jopa kuuntelemassa koko päivän kestävää sukututkijan "luentoa" äidinpuolen suvusta, aina 1800 luvulle saakka. Appiukon merimiestarinat on tullut kuultua moneen kertaan, mutta silti niitäkin on hauska kuunnella uudestaan. Kesällä oiski suuret sukujuhlat tiedossa, suku johon en ole tututustunut yli kymmenessä vuodessa paljoakaan. Se vasta on jännää se!!

      No niin, meinas lähtee heti lapasesta tää tarinointi!! ;D Hehheeee..

      Harmi kun en kerennyt kaivaa kunnon perennoja vaihtareiks, mutta onneksi vähän erikoisemmat kukkasiemenet kävivät kaupaksi. Meki ollaan harrastettu jonkuverran blogin kautta vaihtareita ja varmasti aijon jatkaa tätäkin perinnettä!!

      Loppuus ny toi vesisade että pääsis vähän kuopsuttaan pihaa, ihan vaan edes hetkeksi! :)

      Poista