maanantai 13. toukokuuta 2013

laukkuhullu~



Huomasin tässä yks päivä että laukkukokoelmani on kasvanut (huomaamattaan). Ensimmäiset kaksi laukkua vielä täysin käyttämättömiä, mutta eiköhän tää tästä ku mökkihöperö lähtee pian liikkeelle. Benettonin kukkalaukkua hiplailin tovin. Oikeastaan useamman kuukauden, enkä enää malttanut jättää sitä hyllyyn kun näin 70% alennuksen. Toinen laukku on makee, nostalgisella 'kukkaroklipsi' aukasusysteemillä. No tämänkin olin nähnyt aikaisemmin ja ohi kulkiessa huomasin alennusmerkin, eikä laukulle jäänyt kuin reilu 11 euroa hintaa. Ei paha. :D Käytetyin ja n. kuukauden vanha pikkumyy laukku löytyi lastentarvike- ja vaate kirppikseltä, jotku tyttöset möi omia ei enään tarpeellisia tavaroita. Jätin ensimmäisellä kierroksella laukun vielä pöytään ja toisella kierroksella se oli vielä siinä niin, pitihän se ottaa mukaan. Yksi lempinimistäni kerta on pikkumyy. :) Täytyis ehkä karsia taas laukkukokoelmaa, niitä ku on kertynyt lisää jonninverran. Ensin kuitenkin aloitan pihanlaiton - kesäkukkia, kasvimaata ja muutakin kivaa olen suunnitellut. Kalenteriin on merkattu PIHANLAITTOA loppuviikolle. Jipiiii. Jokos teil muil on pihat kesäkunnossa? Aurinkoista viikkoa kaikille!!:)

2 kommenttia:

  1. Minullekin on kertynyt laukkuja aika paljon, kirppikseltä usein ostelen niitä, joten välillä matkassa parikin.. pitäis karsia, ettei kaapit pursuisi, kun osaa ei ole käyttänytkään. Ei ole puutarha kunnossa, paljon olis tehtävää, ku selkä vaan jaksais pysyä mukana:)

    VastaaPoista
  2. Mulla on myös, tilaisuudesta riippuen isompi laukku, josta sitten nappaan pienemmän laukun jossa on vain tarvittavat. :D Voi meitä...

    Puutarha onneksi on aika omavarainen kaveri, kasvaa vaikka ei ehkä tarviskaan. :D Tekee kun pystyy ja kerkee. Mä toivon että loppuviikon kalenterin PIHATYÖT pääsis alkuun. Puutarhamullat, kasvimaan siirrot jne odottaa.

    Meillä kävi tänään jo pikkukavereita jotka tiesi mun ruohosipulin kasvaneen syötäväksi asti. Itse en sitä ollut kerennyt huomioimaan. :) Hyvä että muut tietää.

    VastaaPoista