torstai 21. maaliskuuta 2013

Ajankäytön haaste~

Hellureiii. Minua pyydettiin / haastettiin kertomaan kertomaan päiväni kulusta. Köh köh, kiitos Jovelan Johanna. Päivä ei tosin ehkä paras päivä tämän kirjoittamiseen sillä aamulla aloitin näyttötutkinto asioilla ja pikaisen sähköpostin lukemisen jälkeen iski hirvittävä paniikki. Minulle taitaa todellakin tulla kiire. Eli siis päiväni jatkui piirtämisellä ja asioiden pohtimisella, työjärjestyksien tekemisellä, asioiden selkeyttämisellä jne. Ihan hyvältä se nyt alkoi näyttämään kun sai jonkinlaista rotia hommaan, ei panikoitututa enään niin paljoa. :D Heh* Joskus pitänee näköjään pitää paniikki päivä, niin asia alkaa helpottamaan. Tai sitten alku aina hankalaa..

Päivällä kello kolmen jälkeen nappasin auton, töistä saapuvalta mieheltäni. Hurruuttelin naapuripaikkakunnalle kuuntelemaan rak.terv.asiantuntijan (en muista nimeä, anteeks) sekä sisustussuunnittelija Riia Rauhalan luentoa home ja kosteusvaurioista. Mielenkiinnolla kuuntelin Riian kertomaa suunnitelun, ratkaisujen ja haasteiden kannalta. Toivottavasti herra 'ilman nimeä' myös Riia saa hyvää palautetta paikalla olleilta, kyllä minä ainakin alan opiskelijana olin tyytyväinen kuulemaani. :)

Siitäpä sitten hurautin tädille kahville, kun asustaa kiven heiton päässä tästä. Sen jälkeen olisin mennyt käymään näyttökohteessani mutta kuulin että olivat kyläilemässä. No olihan kello jo yli seitsemän joten josko työasiat sikseen ja kotiin ruuan laittoon. Sain ruokani syötyä (ja tässä vaiheessa joku sanoo että iltamyöhään syövät ruokansa, jep niin teemme) ja painelin telsun äärelle. Olen keksinyt torstai illan ohjelmistoon sisustusarkkitehti Marko Paanasen. Jatkoin siis ”luennolla” valaistuksesta. Huom, katsoin sen melkeen pimeässä huoneessa. HAHA.

Mahtui päivääni ”paniikki” siivousta, pyykin pesua jne. Äsken naurettiin käppyrässä yhdelle pölijälle videon pätkälle netissä. Nojooo. Nykyään tuohon televisioon viitaten olen jäänyt koukkuun K-E-V-Ä-T Piha kuntoon ohjelmaan. Katson sen aina ajan salliessa talletukselta. Olen pyrkinyt siihen että jos illalla on hetki aikaa rauhoittua niin sohvalle mars ja piha kuntoon ohjelma päälle. Jos heti ei väsytä voi katsoa seuraavankin jakson sillä niitä tulee varmaan neljänä päivänä viikossa. Tulikohan tästä nyt haaste television katsomisesta.. :)

Ainiin, jotta asia mitä mietein illalla ei heti unohtuisi niin kirjoitetaan sekin samaan syssyyn. Riia Rauhala kysyi minulta että valmistunko artesaaniksi, en osannut vastata mitään. Häh, ihan totaalinen muistikatkos taas. No vastaan nyt, eli ei tule. Minusta tulee sisustaja. Vielä pari kuukautta olisi aikaa opiskella sisustusalan ammattitutkinnossa. Huhheijaa. Nopsaa se aika menee. Joo elikkäs muistutuksena itselleni että pidä pieni tuli pertsuuksin alla että kerkeät tekemään loput työt vaadittuun päivään mennessä. Tämä tietty oma vaatimus, mutta hyvähän se olisi. :) Sisustaja on siis ammattilainen, joka tuntee ja kykenee osallistumaan laaja-alaisesti sisustusalan työtehtäviin. Sisustaja voi työskennellä esim. toteuttajana sisärakennustöissä yhteistyössä rakentajien, arkkitehtien ja sisustusarkkitehtien kanssa. Sisustaja voi toimia myös asiantuntijana alan erikoisliikkeissä opastamassa ja myymässä materiaaleja ja tarvikkeita tuntien sisärakentamisen teknisen osaamisen. Koulutuksemme siis painottuu sisäpintakäsittelyihin.

Olikohan tässä nyt yhtään mitään mitä tein päivän aikana oikeasti.. Taidan kirjoittaa jonain toisena päivänä uudemman kerran. Normaalisti en ole kotona kello kolmeen saakka päivällä, kun huitelen jo aamupäivästä tekemässä asioita ja suunnitelemassa missä milloinkin. Työharjoittelu päiviä olen sentäs vähän vähentänyt, ettei tee miljoonaa asiaa yhtäaikaisesti. 

Tässä tosiaan yksi näyttökohteistani. Päivällä piirretty kuva. Sen verran sanon ku vähä niinkö ilman lupaa laitan tätä tänne, että tämä piirustus kuvaa tämän hetkistä tilannetta ja huone tulee muuttumaan ihan täysin. Joten ei mitään ihmeellisiä paljastuksia tullut tehtyä, enkä näin ollen saa selkääni. :) Ihan pikkiriikkisen vain paljastan, jos joku sitä edes huomaa.

  
En tiedä oliko tämä oik. yleinen haaste. Jovelan Johanna kun tuntuu kerkeävän tekemään
niin paljon kaikkea että kaikkia kiinnosti mistä hän repii sen kaiken ajan ja energian. :)
Eli ken haluaa saa napata tämän haasteen!!

5 kommenttia:

  1. Sinäkin Brutukseni - sä petit mut ;) No nyt se on sitten mulla!! Se paniikki siis :( Mä taidan olla ainut, joka ei ole vielä kirjotellu mitään.

    Mulla ei kertakaikkiaan leikkaa tällä hetkellä ja luultavasti vain hauduttelen asiaa, kunnes meidän pikkumies pääsee (joka ei olekkaan varmaa) kerhoon. Sitten on aikaa miettiä ilman keskeytyksiä.

    VastaaPoista
  2. joo, ei näköjään kannata lukea tällaisia paniikkia aiheuttavia juttuja...:) perspektiivikuvakin niin hieno, että...
    toiset ne ehtiii terv, ihaaa. :) :(

    VastaaPoista
  3. Hahhaaa, puuttuu tila-analyysistä lähtien kaikki. Elkääs kuulkaas, en ole petturi. ;) Mä vain sain ekan lauseen jo paperille, se oli hyvä asia se. Niin ja Mare ai mitkä 'toiset ne ehtii'? Multa jäi muut tärkeät asiat tekemättä ku oli jo pakko jotain tehdä. :D HEHEHEEE.

    Tää oli kyl hauska ku melkee yhtä aikaa kävitte polkemas mut tääl lyttyyn!! Voi teitä, pusipusi vaan. :P

    VastaaPoista
  4. Höttis-Pöttis! Kiitos kun jaoit päiväsi ja osallistuit! On aina jännää lukea muiden päivistä. Sun päivä kuulosti kivalta :)

    Paniikki on muuten joskus hyvä polttoaine. Itse toimin yleensä pakkotilanteissa, dead linen kohdalla ja muutenkin "nyt tämä on pakko tehdä" -tilanteissa tehokkaimmin. Niistä saa parhaimmat kiksitkin.

    Vai johtuukohan se vaan helpotuksesta, että homma tuli tehtyä? ;D

    VastaaPoista
  5. En tiedä kummasta se johtuu, mutta näin tulee monesti itsekin toimittua. Deadlinen lähestyessä alkaa "pienoinen paniikki" jonka myötä myös työt tulee tehtyä, melkeimpä normaalia paremmin. :)

    Mites se men.. Pieni paniikki päivässä piristää!!!:)

    VastaaPoista