keskiviikko 13. helmikuuta 2013

kummallinen viikko ja värit~

Meillä on tällä viikolla ihan kummallinen viikko.. Miehellä pitkästä aikaa, liekkö vuosiin ollut iltahukia ja itse olen ollut harjoittelussa oikeastaan jokaisena päivänä, kellon aikaa katsomatta. Aamulla hyppään jo auton rattiin, tulen takaisin kun tulen ja mies on jo kadonnut töihin, tai ollut töissä jo puolet ajasta. Nähdään illalla kun hän tulee töistä sanon hänelle hyvää yötä ja aamulla olen taas jo lähtenyt kun mies herää. Nyt kun ei heti pitänyt lähteä liikenteeseen mies paineli heti herättyään salille ja itse täällä jo yhden koneellisen pessyt pyykkiä ja astioita. Kohta tosin taas lähden liikenteeseen, paitsi että nyt tuli puhelu että ei tarvitsekaan heti lähteä.. :) Eilen illalla istuin sohvalla väsyneenä ja odotin parempaa puoliskoa kotiin, pähkäilin tulevia tekstiilejä ja värejä kotona. On tietenkin asioita jotka ei muutu, siis joitain ihan pitkäkestoisia suosikkeja ja lemppareita. 
Tyynyn olen saanut pappan veljeltä, hän on sen itse tehnyt minua varten.. Oon ehkä ennenkin esitellyt sitä mutta aina se vaan uudestaan ja uudestaan hakeutuu kuviini. :) Ehkä se siksi onki lemppari. Toiset asiat ovat erilaiset viltit ja torkkupeitot.. Ne ei poistu vilukissan kotoa edes kesän aikana.. Niitä lojuu jokaisessa huoneessa, erivärisinä ja eri kuoseilla.. Niistä yksi lemppari on lapsena kummitädiltä saatu isoäidinneliöpeitto..
Toinen asia mikä ei oletettavasti kevään myötä muutu, on kynttilät. Olen aina ollut suhteellisen huono kynttilöiden polttaja, mutta niitä on aina esillä. Nyt kun kynttilöissä on niin kivat värit niin en usko että ne katoaa pöydiltä, kirjahyllyn päältä jne pois ihan hetkeen. Liekö koko kesänä. :) No jotain kuitenkin täytyisi keksiä ja nyt olohuoneen lattialla lojuu kymmenen metriä kangasta.. Sempä näette (samoin kuin minä) mitä saan siitä aikaiseksi. Uskon että siitä tulee johonkin ainakin verhot ja ehkä yhteen tuoliin uusi verhoilu. Hmmm..
Sitten asia jonka hoksasin unohtuneen: YSTÄVÄNPÄIVÄKORTIT! Voi eii.. Muutama kortti tuli kirjoitettua alkuviikosta, ne on edelleen tuossa pöydällä. Tänään täytyy heti laittaa ne postiin!! En ole unohtanut teitä ihanat ystävät. ♡ Joko te olette jakanut ystävänpäivä korttinne ja lahjanne? Annoin miehelle äsken kun hän saapui salilta 'ystävänpäivälahjaksi' me&i:n yrmy pipon *hat with one moody frog. Ajattelin että se ei mee päähän kirveelläkään, mutta hänhän pitiki siitä. Nauroi ja kulki se päässä eestaas. Haha. Ei kerrota että se oli aika söpö. :)

Olipas siinäkin taas "syvällisiä pohdintoja". Nyt vauhtia masiinaan..

Mukavaa keskiviikkoa teil!:) 

4 kommenttia: