lauantai 21. helmikuuta 2015

Ihan rauhassa vaan, raahataan kirjahyllyä!

Viikko vierähti ihan vähän nuutuneena ja silmäpussitettuna jne. Pienimuotoinen kuumeilu ja päänsärky vaivasi. Odotin esimerkiksi yhtä lääkärinlausuntoa kolonoskopiasta (9viikkoa meni) ja kaikenlisäksi matkaväsymys iski päin pläsiä, täysin varoittamatta (kröhöm). Luulen että tämä lämpöily oli vain jotain jännityksen jälkeistä. Nooh minen nyt malttanut kuitenkaan olla tekemättä mitään, vaikka toki olisin oikeasti ja kerrankin voinut rauhassa kuumeilut kuumeilla ja väsymykset nukkua. Yks päivä pistin vähä hösseliks kotosal, taas kun toi parempi puolisko oli töissä. Luuli reppana koko päivän että lepään kuumettani ja kotiin tullessa kuului ulko-ovelta vain syvä huokaus. Hihih. Iski vimma, kaamee vimma, sotkuinen ja jo melkein varastotilana toiminut kirjahylly sekä vieressä oleva tyhjä lehtiteline! Telineen kyl tyhjensinkin tarkoituksella aikaisemmin, josko vaiks iskis jonkulainen inspiraatiota sisustuksen suhteen. Onnistui/onnistuin!! Toisena päivänä vuorostaan raahasin levitettävää laveria ja sitä kivaa kirppislöytöäni vihreetä pöytää, mutta palautin takaisin paikalleen. Ei liikaa samalle viikolle, toinen pian istuu huonekalujen viereen tai oikeastaan sille kadonneelle huonekalulle.

Olohuoneen kirjahylly -plätty ennen!
Olohuoneen OIKEA kirjahylly tällä hetkellä! Vielä on tilaa. Vanhat töllykät poistuu heti ku löydän kirjoja lisää!
Ajatuksena on etsiä kaikki talon kirjat ja laittaa ne oikeasti kirjahyllyyn, osa on edelleen jemmassa jossain kaapinperukoilla. Pöllö pitää huolen että muistan tutustua kirjasaldoon jonka ostin meidän omasta, yhteisestä pihakirppiksestä viime kesänä. Ajatuksena oli tutustua kirjojen erilaisiin tyyleihin. Myönnän kuuluvani siihen kastiin jotka eivät lue kirjoja ja syytän osittain lukihäiriötä. Haha. Sarjakuvakirjoja tai satukirjoja ei varmaan lasketa?!:) En muistanut että näät kirjat läks matkaani luettavaksi, hyvä mutta lyhyt muisti! Palautan ne ensi kesän kirppikselle jos käykin niin taas että luen vain tuttuja ja turvallisia, kuten Astrid Lindgrenin satukirjaa tai vanhaa lasten omaa aapista vuodelta miekka ja kirves, taikka sitten 1958 Keskipohjanmaan Kirjapaino Oy:n painamaa Kotiseutulukemista. Yksi vanha ihana kirja puuttuu, missähän se vois olla..

Auringon näyttäydyttyä hetkellisesti, teki mieli alkaa plärään kodin puutarhakirjoja. Se kait olisi oikeasti ajankohtaista et voisin kerranki tehdä suunnitelman siitä, mitä kasvimaalle ja kasvariin tänä vuonna laitan. Eikä tehdä niinku edellisinä vuosina, pölijästi vaan haaveilee viimeseen asti ja sit kauheella kiireellä lueskelen siemenluetteloa ja unohdan tärkeimmät.

Perjantai päivä meni askarrellessa kummipojalle synttärilahjaa ja juhliin koristeita!! Hullulla on taas huvit ja nyt odotan kauhulla kerkeääkö lahja kuivua huomiseen päivään mennessä. Illalla kävin vielä laittamassa synttäripaikan kondikseen. Mikäli sikäli huomisilta synttärihulinoilta kerkeen kuvaamaan niin tiedossa ois supersankarimainen teemapostaus!!! Ainakin voin näyttää teille taas yhden idean kierrätyslahjasta. Hiphei ja kivaa viikonloppua! Apujah, illan viimeinen ja hölmö päähänpisto: pitäisköhän niiden vaatteidenki olla teemanmukaiset? Se siitä nukkumaan menosta taas. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti