perjantai 2. tammikuuta 2015

Hötskylin vuosi 2014 juhlien!

Vuonna 2014 hötskyli juhlisti perheen kesken melkein jokaisena kuuna. Päätin tehdä kollaasin vielä kertaalleen kurkistaen viime vuoteen (ehkä toisenkin) ja tungimpa muutamaan kuuhuun mukaan parhaimpien ystävieni syntymäpäiviäkin! Ainakin Uusi vuosi, Ystävänpäivä, Pääsiäinen, Vappu, Juhannus, äitien -ja isienpäivä, lastenjuhlat, Venetsialaiset, Halloween ja Joulu ovat mielestäni myös mainitsemisen arvoisia juhlia. No minä oon minä ja keksin juhlanaihetta vaikka kauppareissusta.. Pst. meillähän juhlitaan myös nimipäiviä! Ihan kyllä lasten takia, mutta ei pistä hötskylikään hanttiin!

Tammikuussa meillä vietetään kolmet synttärit ja kolmet nimpparit.
Helmikuussa yhdet synttärit ja kahdet nimpparit. Baby showereihin tein koristeita
ja koristelin yhteisen lahjan, mutta sitten en itse päässytkään paikalle. :)
Maaliskuu on yhtä juhlaa, vain viidet (vuonna 2015 kuudet) synttärit.
Huhtikuussa hötskyn perheessä vietetään kolmet synttärit ja yhdet nimpparit.
Yhden parhaimman ystäväni syntymäpäiviä juhlittiin viimeksi pellolla. :)

Toukokuussa kahdet synttärit ja kahdet nimpparit. Viime toukokuussa juhlimme myös kastejuhlia.
Kesäkuussa juhlimme kolmia synttäreitä, kahtia nimppareita ja tietenki keskikesänjuhlaa.
Heinäkuussa meillä on vain yhdet nimpparit, mutta onneks serkkutyttö pääsi ripelle niin saatiin taas juhlia.
Samanvärisen mekon serkkutyttöni kanssa oli laittanut ihana kummityttöni omille syntymäpäivilleen. <3
Elokuussa juhlimme yksiä synttäreitä ja yksiä nimppareita. Venetsialaisjuhlaa unohtamatta. Satakaks!
Syyskuulla juhlimme yksiä synttäreitä ja yksiä nimppareita, mutta nyt niitä juhlittiin lokakuussa serkkutyttöni syntymäpäivien yhteydessä. Lokakuussa vietetään yleensä kaksia synttäreitä ja yksiä nimppareita.
Kävimme myös mieheni kaverin pyöreissä, tunnelmallisessa paikassa metsän siimeksessä! :)
Marraskuussa hötskyn perheessä juhlitaan yksiä synttäreitä ja kaksia nimppareita. Isänpäivän ja
halloweenin lisäksi juhlistin ystävieni syntymäpäiviä. Ystäviltä kuului myös ihania vauvauutisia.
Joulukuu on hötskylille täyttä juhlaa! Mahtuu sinne kahdet nimpparitkin.

Koko viime vuoden olen siis juhlinut ja pian alkaakin uusi kierros, vain kolme päivä aikaa
ensimmäisiin!! Jipii. Ei kyllä enää tuu laskettua yhteen kuinka monia juhlia meijän perheessä juhlitaan.

4 kommenttia:

  1. Jukra, sinähän (ja teidän perhe) oot varsinainen juhlaruusa! Upeita kattauksia ja koristeluja kuvissa, onko nuo kaikki sun kättesi jälkiä? Jos on, tervetuloa vaan meille seuraaviin kalaaseihin värkkäämään. Mulla ei riitä into eikä taito, mutta voisin maksaa pieniä kultarahoja, jos joku dekoreerais meidän köökin pöydän tuollaiseksi kuin esim. huhtikuun kollaasissa on. Upeaa! Mulla on vihreä liina jo valmiina, eikös siitä ole hyvä aloittaa ;)
    t Keekeläinen - ihan vähän sillee positiivisesti kateellisena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehheh, me kyl tosiaan ollaan aikamoisia ruusia :D Ihan itte kaik tehhään aina. Minä oon se joka aika pitkälti askartelee kaiken mutta leipomiseen osallistun vain hyvällä seuralla. Suolasessa puolessa voin pistää näppini taas peliin. Oma perhe siis leipoo kuitenki aina kaiken!!! Yleensä meillä paneudutaan enemmän lasten juhliin teemoinen, askarteluineen mut kyl välil laitetaan aikustenki juhlia vähä koreammaks, kuten toi huhtikuun juttu (juhlittiin mun pyöreitä, taisin täyttää kymmenen). :DDDD Muistaakseni tänä vuonna pääsee tekeen hello kitty juhlia ja hitsinpimpula ku enhän mä muistakkaan mitä se pojille oli, jostain yhteisestä kiinnostuksen kohteesta ne tais taistella. Tosin helpompaahan se on jos niille kävis sama teema. Hyvä ku skidit kertoo itte mitä haluaa minäki vuonna, oon tainnu opettaa neki aika juhlaruusiksi. <3 (miten sanotaan monikossa juhlaruusa?)

      Poista
  2. Ihanan värikäs vuosi teillä takana!
    Ja tästä vuodesta on tuleva aivan mahtava myös!
    Onnea siis sille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Värejä meijän perheestä ei kyl puutu, varsinkaan jos on kyse juhlista!! :D Luulen myös että teillä siellä eletään värikäs ja mahtava vuosi jälleen! <3

      Poista