perjantai 26. joulukuuta 2014

Meidän joulunaika

Ihana iloinen joulunaika. Ystäväni lausahdusta lainatakseni:
"Oikea vai vasen kylki?
Mahallaan vai selällään?
Juliaa vai Fazer minttiä,
josko sittenkin jotain sen
seittemästä muusta suklaasta.."

Täyttä herkuttelua koko joulu!
Näin se lyhykäisyydessään meni:

Anoppilassa aattona kahvittelemassa, joulunmenoa ihmettelemässä.
Paremman puoliskon tekemiä joulukoristeita kuusenoksilla. <3
Aattoaamuna vanhempien luona joulupuurolla, myöhemmin joululounaalla.
 Joulupukin saapuessa apulaisilta ei kauaa nenät tuhisseet kun lahjat olivat jo omissa pinkoissa ja siitä hyvin pian
levitettynä pitkinpoikin sinnesuntänne, hujanhajan, mullinkullin eikuuu.. Voi sitä pikkusten tohinaaa! <3
 Helinä-keijulle luultiin paketin perusteella tulevan perunoita, mutta tulikin ihana vanha minilipasto. Toiselle systerille
kännykkä vanhan hajoillessa ja toiselle systerille (yllätys) kasa kynsilakkoja, osataan me aikuisetki leikkiä lahjoillamme.
 "Say Cheese" - Joulupukkikin sai paketin!
 Joulupukin lähdettyä herkuttelut senkun jatkuivat ja jatkuvat edelleen. Joulupäivänä ensin vanhempieni luona
'aamupalalle' tein pieniä kuusiservettejä kattaukseen. Hetken levon jälkeen jatkoimme anoppilaan lounastamaan.

Joulumielen, iloisen fiiliksen, useamman joululounaan ja ähkyn lisäksi hötskyli oli
ihan selvästi ollut kiltti. Sain ainaski viisi ihanaa lahjaa, osan yhteiseksi osan omaksi.

Iloista ja tunnelmallista Tapaninpäivää. Minä odotan näkeväni tänään ystäviä läheltä ja kauempaa.

Edellisessä postauksessa jouluisia kuvia meiltä ja ajatuksiani joulusta. Toisinsanoen haasteeseen on vastattu!

4 kommenttia:

  1. Joo, kyllä se tuo sun lipastokuva noista lakoista oli paaaaljon parempi kuin se mun! XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ni mitäs mie sannoin!!! :D Hihhiii..

      Poista
    2. Hyvin on ystäväsi lausahtanut;) Kiva, että sielläkin on ollut kiva joulu. Jatketaan tätä mukavuutta!

      Poista
    3. Juuu, joulu ei voi olla kuin kivaa (ainakaan mun mielestä) varsinkin on noi hassut pikkuset jotka tekee siitä aina joka joulu odottamisen arvoista. <3 Muistuu mieleen oma lapsuus kun odotti joulupukkia jännittyneenä. Jouluaatto oli silloin hyvin hyvin pitkä, ihan varmasti ainakin kahden vuorokauden mittainen. :) Jatketaan tätä mukavuutta, totta!

      Poista