tiistai 16. joulukuuta 2014

Ei otsikkoa!!



Tulin teille vaan kertomaan sen et huomasin lumisateen jatkuvan ulkona. kaks senttii jo. Jipii.
Sohvalta lähin kameran kans, kurkkasin matkalla joulusukkaan, ei ollut miniin tullut mitään.
Ulkona ensin hutera kuva jonka jälkeen nappasin yhden lumihiutaleen kiinni. Maistui lumelta.

Eipä mulla muuta! :)

6 kommenttia:

  1. Keekeläiselläkin herättiin tänä aamuna siihen, että oli valoisampaa kuin pitkään aikaan. Lunta! Ei nyt hirveästi saati mitenkään nietoksiksi saakka, mutta valkea maa anyway ja se meille rannikon läheisyydessä eläville inehmoille olkoot riittävä märä - ja suokoot Luoja, että se pysyy. Muuten on jouluvalmistelut kovasti vaiheessa, meinaan rytkäistä tulevana viikonloppuna, jahka pääsen tästä lapsenpiian roolista ja saan pienet vieraat matkalle toisen mummonsa helmoihin Savonmualle. Heidän kanssaan koristelu on enempi säntäilyä putoavien enkelien ja pukkien perässä, liinojen keräilyä lelulaatikosta eikä elävien kynttilöiden tulesta voi kuin varovasti haaveilla. Pienet sormet ehtivät kurottaa joka paikkaan... Mutta muuten on ollut ihanaa aikaa, suloisia ilmaisuja, kutkuttavia sanavalintoja ym. mukavaa ja mieleenpainuvaa. Hiljenee kovasti kun taas lähtevät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten mieltä lämmittävää että kävit muistamassa myös hötskyliä täällä. <3 Oi kun toivon että teillä olisi lumi pysynyt maassa ja tullut vähän lisääkin. Kuulostaa ihan siltä että koristelu lasten kanssa siellä olisi samanlaista kun itseni kanssa täällä, mutta päätin kans tänään rykäistä ja koristella kuusen, kerätä ylimääräiset koristeet ja askartelutarvikkeetkin takaisin laatikoihinsa. :) Pistääs lauleskellen jos tulee liian hiljaista. Oikein lämpöistä ja suloista joulunaikaa teille sinne rannikolle!

      Poista
  2. Ihana lumi, täälläkin on nyt niin upea luminen maisema! Kyllä tätä onkin odotettu :)

    Hauskaa joulunaikaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä lumi on ollut enemmän kuin tervetullutta. Ennen lookattiin pihaa että mahtuu kunnolla liikkumaan, nyt lookataan pihaa niinpäin että näyttäisi lunta olevan enemmän. Minä nimittäin raahasin tieltäkin lumet pihaamme, kyllä taisin aiheuttaa naapureille naurunaihetta taas. :) Onneksi lunta on tullut lisää! Ihanaa ja hauskaa joulunaikaa myös teille sinne! <3

      Poista
  3. Ihanaa lunta! Tännekin sitä tuli vihdoin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kivaa Marika että teillekin on lunta tullut ja toivottavasti se on myös pysynyt. Minä oon vähä hassu ja toivon että koko Suomi saisi valkoisen joulun, enkä pelkästään että itse sen saisin! <3

      Poista